tiistai 11. syyskuuta 2012

Liminka RN + pari mätsäriä

Oulu KV
Rokki on siis tänä aikana käynyt näyttäytymässä Limingan ryhmänäyttelyssä 1.9 sekä parissa match show'ssa. Tämän kirjoituksen kuvitukset ovat Oulun kansainvälisen näyttelyn päivältä, sillä minulla ei ole kuvamateriaalia Limingasta tai noista mätsäreistä.


Toisesta mätsäristä Rokki sai sinisen, toisesta taas punaisen nauhan. Sinisen nauhan saadessaan emäntä astui kehään monen vuoden tauon jälkeen ja se saattoi näkyä... Jännitys ei tosin ehtinyt nousta kovin paljoa pintaan, sillä jouduimme odottamaan vuoroamme pitkään ja alkujännitys ehti kyllä laimentua siinä. Kehäkäytös ei mennyt sillä kertaa aivan putkeen, sillä Rokki jotenkin jäätyi ja mistään ei tullut mitään. Tulipahan kuitenkin treenattua!

Punaisen nauhan Rokki sitten nappasi Jannin kanssa, ja silloin yhteistyökykyäkin löytyi kuulemma enemmän (emäntä ei vuoden pahimmalta flunssalta jaksanut liikkua kotisohvalta minnekään). Pikkuhiljaa siitäkin ehkä kehäkettu saadaan.



Limingan ryhmänäyttelyynkään emäntä ei lähtenyt mukaan - ikävä kyllä, sillä siellä Rokkari pärjäsi hienosti! Kasvattaja esitti Rokin, käyttäytyminen sujui kuulemma taas hienosti ja tuliaisena tähän mennessä ehkä hienoin arvostelu!

Tuomarina oli Irina Poletaeva ja tuloksena JUN ERI1: "Enough masculine. Very promising but not ready yet. Correct head proportions. Could have a bit less stop. Could show better ears carriage. Scissors bite. Good neck & topline. Correct tail set. Rib cage enough developed for the age. Very well angulated. Moves well when he wants. Healthy skin."
Arvostelun jälki on aavistuksen hieroglyfimaista, joten en mene takuuseen kaikista sanoista. :D

Mitkä hörökorvat?
Loppuun vielä Akustakin pari komeaa kuvaa samalta päivältä. Aku saisi opettaa nuoremmalleen, miten seisotaan nätisti ja pysytään paikoillaan niin kauan, että joku ehtii ottaa kuvan...



En vielä tiedä Rokin seuraavista näyttelyistä, mutta infoan niistä jälleen kunhan ovat ajankohtaisempia!

6 kommenttia:

  1. miepä tiiän missä nuo Akun kuvat ja viimeset Rokin kuvat on otettu! LÄLLÄLLÄÄ... :D ja mie tiiän senki että kenen karvaset koivet tuossa yhessä kuvassa on...iiuu...LLÄLLÄÄLLÄÄ :d

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se karvakoipien omistaja kysy et mistä nää tiijät noitte olevan karvaset :DD

      Poista
  2. "Moves well when he wants." Haha :D Onnea! Kiva kun on kunnon mittainen arvostelu, meitä vähän harmitti kun arvostelussa oli tyyliin 10 sanaa ja nekin olisi voinut tiivistää sanoihin "good dog, moved well". Mutta ehkä ensi kerralla mekin saadaan vähän kattavampi arviointi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin naurettiin tuolle kohalle :D Ja oli tosiaan kiva saaha nuin kattava arvostelu, Rokin pari aikasempaanki on onneksi ollu aikalailla pitkiä. Onhan se kivempaa tietää kunnon mielipide ku vaan tommonen "good dog, moved well" :D Tiijätkö millon teillä on seuraava näyttely eessä?

      Poista
  3. En oo vielä varma :) Mahdollisesti joulukuussa. Mutta katsellaan!

    VastaaPoista