tiistai 11. joulukuuta 2012

Pientä aivojumppaa

... jossa Akusta alkaa tulla jo hyvä. Rokki ei oikein vieläkään tajua leikin ideaa, joten Aku tekee työn senkin puolesta (ja syö suurimman osan herkuista).

Anna jo!
Säästin parin ison suklaamunan jäljiltä niiden kotelot, sillä ajattelin, että pojilla saattaisi olla hauskaa leikkiä niillä. Nuo ovat kuitenkin sen verran isoja, etteivät mahdu nieltäväksi edes aukaistuna. Taas pojat näyttävät eronsa: Akusta ne sisällä odottavat herkkunappulat ovat tärkeimpiä, Rokin mielestä avatun kotelon puoliskoiden nakkeleminen.




Aku nappaa kotelon suuhunsa, aukaisee sen muutamassa sekunnissa ja imuroi kaikki namit suuhunsa. Sen jälkeen se käy hakemassa Rokin kotelon, josta nuorempi ei jaksa niin edes välittää (eihän se mahdu edes suuhun!), tyhjentää sekin ja lähtee metsästämään lisää syötävää. Rokki sen sijaan ottaa jäljelle jääneistä puoliskoista kaiken irti. Se lelu singahtaa suusta aika kivasti kun tarpeeksi kovaa pitää kiinni, joten kenenkään ei tarvitse edes heittää sitä haettavaksi!

Saa nähdä kauanko nämä kestävät tällaista kohtelua, mutta ainakin toistaiseksi on ollut kivaa. Akun suurta hupia pienenä oli yrittää saada limsapullon sisältä herkkuja ulos, mutta se leikki laitettiin jäihin, kun pullon vartioimisesta tuli suurempi juttu... Ehkä se nyt muutaman vuoden kypsymisen jälkeen osaisi taas leikkiä kiltisti.

Aku on mielettömän valokuvauksellinen
Enpä olisi kuitenkaan vuosi sitten uskonut, jos joku olisi väittänyt näiden kahden vielä joskus leikkivän ja syövän vierekkäin. Paljon on vuodessa tapahtunut ja niin vain pojista kasvoi parhaimmat kaverit. Blogin ensimmäinen postaus on kirjoitettu päivälleen vuosi sitten, ja Rokkikin on ilahduttanut arkeamme jo vuoden ja päivän! Ensimmäisiä kirjoituksia silmäillessä tuli kyllä ikävä sitä pientä rääpälettä, joka tänne niin määrätietoisesti asteli... Mutta toisaalta kuivat sukat ovat kiva plussa arjessa, ja onhan tuo Rokkari melkoinen rääpäle vieläkin ;)


Pikkukisukin on kasvanut, se alkaa olla liian pieni lempipaikalleen digiboksin päälle. Vielä kuitenkin mahtuu kun tarpeeksi yrittää!

2 kommenttia:

  1. Awww ihana, varsinkin tuo viimeinen kuva! Dora harrastaa ihan samaa kuin Rokki kaiken tuollaisen kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jännä huomata miten erilaisia nuo kaks on :) Ja Misu on melko vallottava tapaus :D

      Poista