keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Seikkailemaan!

En ole varma onko syypäänä kevät vai uudet lenkkimaastot, mutta olemme viihtyneet aiempaa paremmin lenkkipoluilla - mikä on tietenkin hyvä asia! Säät ovat suosineet aikalailla ja vaikka Oulussa ei ole aivan pääkaupunkiseudun hellelukemiin vielä ylletty, on jopa pahin tietämäni vilukissa eli Aku ulkoillut ilman rihman kiertämää. Vanhoja kuvia katsellessa totesin, että joinain vuosina haalari on pysynyt tiukasti päällä toukokuuhun asti, ja edelleen joudumme sitä välillä käyttämään. Rokki sen sijaan ei ole yhtä herkästi palelevaa sorttia ja sen lisäksi poika on kasvattanut taas melkoisen runkokarvan itselleen parin kuukauden aikana, joten se ei juuri enää haalaria käytä. Koleimpina aamuina ja iltoina sekin joudutaan vielä pukemaan kunnolla, mutta päivisin poika painelee menemään joko ilman vaatteita tai enintään liivin kanssa.

Ja millaista vauhtia paineleekaan! Olemme käyttäneet fleksejäkin aiempaa enemmän, sillä olemme välillä kuljeskelleet nurmikolla ja Rokki rakastaa jahdata käpyjä ja keppejä. Välillä sille ei tarvitse edes nakata mitään, vaan poika pinkoo villinä ympyrää ihan vain juoksemisen ilosta. Aku sen sijaan on toisinaan näyttänyt arastelevan fleksiä eikä sillä vauhtijalka vipata muutenkaan samaan tahtiin kuin Rokilla, joten ukolla on ollut useammin käytössä pelkkä remmi - eikä se ole Akua vaikuttanut haittaavan lainkaan.

Olemme käyneet myös koirapuistoissa ahkerammin tämän kuukauden aikana kuin koskaan aikaisemmin! Toinen koirapuisto näkyy asunnon ikkunoista ja toinen sijaitsee Hupisaarilla, jonne kävelee lyhyessä ajassa. Hupisaarten koirapuisto on ollut mieluisampi, sillä se on puistomaisempi verrattuna naapurissa olevaan aitaukseen, jonka laidoilta löytyy pari puuta. Pojat kun mieluummin kulkevat kirsut maassa hajujen perässä eivätkä juurikaan juokse, joten Hupisaarten puisto on jännempi. Rokki intoutuu spurttailemaan useammin kuin Aku, vaikka onpa sekin pari kertaa innostunut oikein kunnolla revittelemään :)














Joenvarren maisemat ovat tulleet meille tutuiksi kävellen sekä piknikillä ja Hupisaarilla olemme kierrelleet useaan otteeseen - kummassakin paikassa Rokkia on viehättänyt vesi enemmän kuin aikaisemmin! Ehkä se intoutuu tänä kesänä ihan uimaankin, jos jo nyt on uskaltanut kastella tassunsa kepin takia...?

2 kommenttia:

  1. Heippa, haastoin sut blogissani, käy kurkkaamassa haasteen säännöt:
    http://lauratheshoeholic.blogspot.fi/2014/05/no-11-haaste.html :)

    VastaaPoista