lauantai 11. kesäkuuta 2016

Todellinen prinssi

Toinen meidän sohvista kuskattiin tänään kaatopaikalle ja tilalle kannettiin sekä parempi sohva että myös pari nojatuolia. Vaikka uusi sohva on pehmeämpi verrattuna sekä siihen kaatopaikalle kannettuun että vauvan huoneen sohvaan, ei se silti näytä olevan tarpeeksi pehmeä tälle pikkuiselle prinssille:



Toisinaan on varmasti rankkaa olla noin todellinen prinssi. Ja Rokin takana vaikuttaakin sitten olevan todellinen Uuno Turhapuro - reikäpaitaan ei näytä olevan enää kovin pitkä matka! Vaan pitäähän niiden paitojen olla näin kesäaikaan hyvin hengittäviä ja ilmavia?

Viime päivät ovat kuitenkin olleet hieman enemmän syksyisiä kuin kesäisiä, vaikka Suomen kesältä onkin oppinut jo odottaman kaikenlaista. Siinä mielessä poikien trimmaus ei taas ihan osunut parhaimpaan hetkeen, mutta etenkin Rokin turkki huusi jo kovasti Moseria luokseen. En viitsinyt odottaa, koska uusi helleaalto yllättäisi meidät, sillä löytyyhän pojilta vaatetta. Fleecepuvut ovat tulleetkin taas viime päivinä tutuiksi ja sisälläkin on välillä pitänyt kulkea paita päällä. Onhan se ihan ymmärrettävää, että monta kuukautta edes osittain karvainen Rokki palelee nyt hetkittäin, kun turkkia ei enää olekaan suojana.

Misusta olisi tarkoitus kirjoittaa ihan oma postauksensa, sillä viimeinen kuukausi on menty melkoista vuoristorataa. Tunteet, mielipiteet, ajatukset ja suunnitelmat ovat vaihtuneet laidasta laitaan. Välillä on ollut hyviä hetkiä, välillä aivan kamalia ja suurimman osan ajasta kaikki ovat olleet hieman hukassa. Nyt tilanne on kuitenkin näyttänyt tasoittuneen ja tätä on jatkunut useamman päivän ajan, joten toivotaan, että arki jatkuu yhtä iloisena sekamelskana kuin aikaisempinakin vuosina ja juuri tällä kokoonpanolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti