Misu 2011 - 2016

Misu 22.7.2011 - 3.10.2016. Meidän ihana, herttainen pikkukisu. Enää ei ole huono olla.

  

 

Misun pissailuongelmat eivät loppuneet ja se alkoi mennä huonompaan tilaan, joten jouduimme tekemään raskaan päätöksen. Ikävä on edelleen.

Ihan parasta koiranelämää

Jos Aku osaisi vastata "Mikä on elämässä parasta?" -kysymykseen, vastaus olisi naurettavan selkeä. Ruoka. Ruoka, herkut ja syöminen. Mikään ei motivoi Akua paremmin kuin edes etäisesti syötäväksi kelpaava (paitsi viime aikoina tietyt koiranherkut eivät enää uppoakaan!).

Rokilla vastaus olisi myös hyvin selkeä, mutta oikeastaan päinvastainen Akun vastaukseen verrattuna. Rokki nimittäin rakastaa leikkiä ja erityisesti se rakastaa siilipallojaan, kuten viime postauksessakin kävi ilmi. Mikään ei ole parempaa kuin pallojen kantaminen, pureskelu ja niiden vieressä nukkuminen.

Paitsi jos joku jaksaa heitellä sitä palloa lukemattomia kertoja pitkin asunnon seiniä ja huoneesta toiseeseen.

Paitsi jos leikki viedään ulos, avaraan tilaan, jossa mahtuu säntäilemään ja pomppimaan kuin kesälaitumille lasketut lehmät.

Näiden kerrostalojen välissä on avara nurmikenttä, joka on suojassa autoteiltä. Asuntojen suhteen keskeisestä sijainnista huolimatta siellä saa olla melko rauhassa, vaikka toisinaan ohikulkijoita onkin. Niihin aikoihin, jolloin me olemme siinä pysähtyneet leikkimään, leikki on täytynyt kuitenkin keskeyttää hyvin harvoin.

Remmistä Rokkia ei kuitenkaan päästetä irti, vaan se lojuu perässä. Alueella ei ole muuta kasvillisuutta tai vaikka kiviä, joihin remmi voisi sotkeutua (tuohon kuvissa näkyvään ruusupensaaseen emme palloa vahingossakaan heitä). Lähinnä se roikkuukin Rokin perässä oman mielenrauhani takia: jos käsky kaikuu jostain syystä kuuroille korville, remmi on helpohko hätäsuunnitelma napata karkuun yrittävä koira kiinni. Vielä sitä ei ole tosin joutunut hyödyntämään, sillä Rokki on kuunnellut käskyjä hyvin ja paljon riippuu siitä, että itse pysyy hereillä. Kahdet silmät tarkkailevat ympäristöä koko ajan, jotta kukaan ei pääse yllättämään meitä vahingossakaan ja vaikka joku niin yrittäisikin, me hoksaamme sen ennen kuin Rokki ehtii reagoida mitenkään.

Ja voi sitä Rokin intoa! Se jaksaisi juosta pallon perässä vaikka kuinka kauan. Heittäjältä todennäköisesti loppuu puhti ennen Rokkia, mutta onneksi meillä on kasvamassa jo kolmas heittelijä, joten Rokilta ei pitäisi tekeminen ihan heti loppua.

Sillä aikaa kun Rokki nautti olostaan ja vietti elämänsä parhaimpia hetkiä, Aku olisi ollut mieluummin missä tahansa muualla. Herkkukori nurmikentän laidalla olisi varmasti parantanut tilannetta huomattavasti, mutta nyt pappa joutui kyyhöttelemään kuivin suin ja tyhjin masuin odottaen, että joku ymmärtäisi sen ahdingon ja päästäisi ressukan sisälle.

"Hei, eihän me vielä olla lopettamassa? Leikitäänhän vielä hetki yhessä?"

Vinkuva perheenjäsen

Rokin pieni perhe sai jokunen päivä sitten uuden perheenjäsenen: keltaisen, vinkuvan siilipallon. Parisen vuotta vanha oranssi siilipallo sai siis seuraajan hyvissä ajoin, sillä sen kunto alkaa olla jo melko kyseenalainen. Pallo ei enää vingu kunnolla joka kerta ja sen pinta alkaa rikkoutua. Kyseessä on kuitenkin ollut ehdottomasti yksi Rokin suosikkileluista ikinä, joten pitihän uusi käydä hakemassa ennen kuin vanha joutaa roskiin.

Ei ollutkaan mikään yllätys, että uusi lelu on aivan yhtä ihana kuin vanhakin. Rokki on kuskannut niitä vuoron perään pitkin kämppää ja parhaimmillaan kantaa kummatkin leikittäjän luo. Suru on suuri ja itku kuuluva, kun edes toinen palloista joutuu hukkaan esimerkiksi sängyn alle. Täytyyköhän kolmas siilipallo hakea jo pikkuhiljaa...

Rikkoutumisen lisäksi syynä uuden pallon ostoon oli vauva. Ajattelimme, että nyt kummallakin - Rokilla ja vauvalla - olisi pallo eikä samaa palloa tarvitsisi kummankin jahdata.

Kaikenlaista saa tietenkin ajatella! Vauva haltioissaan ja kikattaen käppäilee ympäri asuntoa vinkuva pallo kummassakin kädessä. Toisinaan on vaikea päättää, kumpi siitä uudesta lelusta lopulta onkaan ollut iloisempi.

Onneksi vauvan mielestä on kuitenkin edelleen hauskaa nakella palloja Rokille ja katsoa, miten sähäkästi pieni koira syöksähtää niiden perään. Ja onneksi vauvalla on myös niin paljon muita leluja, ettei hän jatkuvasti omi Rokin vinkuvia suosikkeja. Saa Rokki-riepu välillä nukkua lemppareidensa kanssa ihan rauhassa.

Rauhallinen juhannus

Meidän juhannus oli tänä vuonna siinä mielessä erikoinen, että vietimme sen oikeastaan ihan vain omassa porukassa ja kotona. Emme käyneet mökkeilemässä tai kyläilemässä, kuten aikaisempina vuosina on yleensä tehty. Sen sijaan ulkoilimme auringosta nauttien ja kävimme esimerkiksi kävelemässä meren rannalla, sekä vietimme sadesään sattuessa hyvillä mielin melkein koko päivän sisällä. Unohtamatta tietenkään hyvää ruokaa!

Toivottavasti sinunkin juhannuksesi koostui auringosta, herkuttelusta ja rentoutumisesta!

Sääskien syötiksi

Sodankylän matka on jälleen tämän kesän suhteen reissattu. Lomailimme kesäkuun puolivälissä viikon sukulaisten ja sääskien iloksi. Ennen reissua tohdimme kotona kiroilla yksittäisiä sääskiä, mutta enää ne pari hassua inisijää eivät harmita yhtään! Kelit olivat ikävä kyllä pääasiassa sateisia ja kosteita eli noita siivekkäitä kavereita varmasti riitti. Hieman saatiin nauttia auringosta ja tuulestakin, joten niistä hetkistä otettiin kyllä kaikki irti.

Otimme lomailun ihan tosissamme ja paljon tulikin levättyä (tai niin paljon kuin 10 kuukauden ikäinen ikiliikkuja antoi levätä). Aku käyttäytyi siivosti, mutta Rokki sen sijaan hermostui ja hermoili välillä vieraita yllättäen ja hartaasti. Se oli muutenkin välillä hermostuneen oloinen, vaikka Aku vaikutti olevan kuin kotonaan ja muistavan sekä parhaimmat pesäpaikat että jääkaappien sijainnin.

Automatkat sentään sujuivat koirien suhteen hienosti. Rokkikin osaa jo rentoutua etupenkin koppaansa ja Akukin rauhoittuu välillä omalle paikalleen eikä yritä päästä joko vieressä istuvan syliin tai vauvan kanssa samalle turvaistuimelle. Onhan noita kilometrejä tullut jo sen verran mittariin, että ihmettelisinkin enemmän, jos automatkoilla olisi edelleen mukana kaksi karvatonta stressikimppua.

Kissat jäivät tälläkin kertaa kotiin, sillä se on edelleen helpoin ratkaisu kaikkien kannalta näillä reissuilla. Tytöt saivat onneksi jälleen kämppiksen tänne matkamme ajaksi, sillä varsinkin tällä kertaa ruokkijan läsnäolo oli hyvinkin tärkeää. Misun erikoisruokavalio jatkuu edelleen hieman alle kuukauden verran, joten tarjolla ei voi pitää minkäänlaista ruokaa ilman valvontaa tai kissojen erottamista eri tiloihin ruokiensa kanssa.

Ja kuten kuvista voikin nähdä, Moserin uusi terä kolahti postiluukusta ja pääsi heti käyttöön. Näkemiin luolamiehet ja villahousut, tervetuloa kesäukot!