Vinkuva perheenjäsen

Rokin pieni perhe sai jokunen päivä sitten uuden perheenjäsenen: keltaisen, vinkuvan siilipallon. Parisen vuotta vanha oranssi siilipallo sai siis seuraajan hyvissä ajoin, sillä sen kunto alkaa olla jo melko kyseenalainen. Pallo ei enää vingu kunnolla joka kerta ja sen pinta alkaa rikkoutua. Kyseessä on kuitenkin ollut ehdottomasti yksi Rokin suosikkileluista ikinä, joten pitihän uusi käydä hakemassa ennen kuin vanha joutaa roskiin.

Ei ollutkaan mikään yllätys, että uusi lelu on aivan yhtä ihana kuin vanhakin. Rokki on kuskannut niitä vuoron perään pitkin kämppää ja parhaimmillaan kantaa kummatkin leikittäjän luo. Suru on suuri ja itku kuuluva, kun edes toinen palloista joutuu hukkaan esimerkiksi sängyn alle. Täytyyköhän kolmas siilipallo hakea jo pikkuhiljaa...

Rikkoutumisen lisäksi syynä uuden pallon ostoon oli vauva. Ajattelimme, että nyt kummallakin - Rokilla ja vauvalla - olisi pallo eikä samaa palloa tarvitsisi kummankin jahdata.

Kaikenlaista saa tietenkin ajatella! Vauva haltioissaan ja kikattaen käppäilee ympäri asuntoa vinkuva pallo kummassakin kädessä. Toisinaan on vaikea päättää, kumpi siitä uudesta lelusta lopulta onkaan ollut iloisempi.

Onneksi vauvan mielestä on kuitenkin edelleen hauskaa nakella palloja Rokille ja katsoa, miten sähäkästi pieni koira syöksähtää niiden perään. Ja onneksi vauvalla on myös niin paljon muita leluja, ettei hän jatkuvasti omi Rokin vinkuvia suosikkeja. Saa Rokki-riepu välillä nukkua lemppareidensa kanssa ihan rauhassa.

Yhteiset lelut ja leikit

Hyvin pitkälti jokainen pienen lapsen äiti ja isi tietää, etteivät ne omat lelut aina ole parhaita vauvan ja lapsen mielestä. Yleensä suosikkeja ovatkin kaikki muut paitsi ne oikeat lelut: johdot, kännykät, kaukosäätimet, kengät, laukut, pussit, vaatteet, ruokailuvälineet... tai vaikka imuri, joka on noussut meillä melkoiseksi hitiksi. Tai sitten koirien ja kissojen lelut.

Kuvissa näkyvä siilipallo on ollut suosittu myös esimerkiksi kummipojan käsissä, joten meidän pojan palava into sitä kohtaan ei ole täysin ainutlaatuista. Vanhemmatkin veljentytöt pitävät pallosta, mutta he ovat jo siinä iässä, että mielenkiintoa palloa kohtaan pitää yllä myös sitä innokkaasti noutava Rokki. He tuskin jaksaisivat enää puristella vinkupalloa yksin kovinkaan kauaa. (Meidän poika sen sijaan ei aina haluaisi edes jakaa vinkuvaa aarrettaan muille. Ilmeisesti koirien näyttämä oppikin on mennyt perille, sillä hän mieluusti konttaa oma lelu suussaan pitkin asuntoa.)

Rokin ja Akun iloksi tai inhoksi - hieman tilanteesta riippuen - poitsukin on jo jonkin aikaa siis ollut kiinnostunut niiden leluista. Vielä viime vuoden lopulla, kun poju ei osannut kuin maata lattialla ja ihmetellä asunnon vilskettä, Rokki monesti kantoi vauvan viereen jonkin lelun. Siinä se kärsivällisesti odotti, että vauva heittäisi lelun ja sen voisi hakea takaisin. Rauhassahan Rokki saikin moista ihmettä odottaa, ja sen vastapainoksi se ei juuri enää saakaan olla rauhassa lelujen kanssa! Rokki ei enää nykyään aina viekään lelua pojalle, vaan toisinaan mieluummin kiertää pienen riiviön ja noutaa lelua meille. Vikkeläliikkeinen vauva kuitenkin osaa itse hakeutua Rokin luo sen leikkiessä. Välillä poju heittää lelun vähän matkan päähän ja Rokki jopa saattaa sen noutaa takaisin. Toisinaan ne yrittävät hieman repiä samaa lelua ja joskus poika yrittää kovasti ojentaa lelua Rokille suuhun. Aina ei vielä yhteistyö pelaa ja vauvan into on joskus liikaa Rokille, mutta onnistumisiakin sattuu lähes yhtä paljon.

Akunkin kanssa poika tahtoisi leikkiä, sillä Akun äänekäs ja riehakas leikkityyli näyttää kiehtovan vauvaa. Aku osaa leikkiä nätisti aikuisen kanssa eikä villistä ärinästä ja hyppimisestä huolimatta yleensä vahinkoja satu, mutta vauvan kanssa tilanne onkin eri. Kummankaan taitoihin ei voi vielä luottaa tuollaisen leikkityylin kanssa, sillä täysin vahingossa hammas saattaakin kopsahtaa pieneen käteen tai vauva jää yksinkertaisesti tassuihin. Toistaiseksi pojun on täytynyt tyytyä seuraamaan Akun leikkiä sivusta.

Kissat eivät yllättäen välitä vielä arvaamattomasta vauvasta ollenkaan. Poika kyllä seuraa kissojen leikkiä mielellään, mutta hän on liian äänekäs ja yllättävä liikkeissään eivätkä kissat sellaisesta perusta. Itseasiassa äänekkyyden takia Misu on alkanut väistellä vauvaa entistä tarkemmin, kun taas Millasta on kuoriutunut yllättävän kärsivällinen lemmikki. Se voi tulla puskemaan vauvaa ihan oma-aloitteisesti eikä hermostu, vaikka pienet kädet tarraisivatkin hieman liian tiukasti karvoihin kiinni. Kenenkään turvallisuudella ei kuitenkaan leikitä, joten nämä kohtaamiset sattuvat vain valvotusti eikä silloin pienten käsien anneta tarrata vahingossakaan viiksiin tai häntään!

Toistaiseksi siis vain pojalla ja Rokilla on yhteiset leikit, mutta siinäkin tarvitaan vielä opettelua ja totuttelua kummankin osalta. Kumpaakin on kehuttu aina kun pallo lentää hienosti ja se tuodaan reippaasti takaisin. Välillä on leikkien suhteen menty takapakkia ja välillä taas näyttää, että kaksikko tulee mainiosti toimeen. Vauvan äänekkyys ja arvaamattomuus häiritsevät toisinaan myös Rokkia, joka luonnollisesti saa rauhassa perääntyä tilanteesta niin halutessaan eikä sen leporauhaa saa mennä häiritsemään leluja heittelemällä ja muuten vain korvan vieressä kiljumalla. Toivotaan, että nätisti alkanut suhde kehittyisi vauvan kasvaessa ja Rokki haluaisi noutaa lelunsa yhä vain useammin pienelle pojalle.

Vuoden alku

Kuluvan vuoden alku sujui yhtä rauhallisissa merkeissä kuin aikaisemman vuoden loppukin. Olen itse ollut äitiyslomalla ja vauvan myötä päiviin on asettunut tuttu rytmi, jota tuskin koiratkaan ovat pistäneet pahakseen (paitsi aikaisia herätyksiä, kun ulos ei oikein vielä viitsisi lähteä). Olemme vaunulenkkeilleet sään niin salliessa ja koirat kulkevat edelleen nätisti rattaiden kanssa. Ulkona kulkeminen kahden koiran ja rattaiden kanssa sujuu hyvin eikä kommelluksia ole sattunut, vaan ennemminkin vaunut jopa auttavat ohittamaan muita koiria. Ne toimivat muurina ohitettavan koiran ja Rokin välillä, jolloin Rokki osaa lähes joka kerta käyttäytyä. Hyvät tavat muistuvat mieleen joskus jopa ilman rattaita, muttei sen remmikäyttäytyminen vieläkään ihan oppikirjamaista ole.

Sen sijaan ovet ja etenkin hissikäyttäytyminen tuottavat edelleen välillä vaikeuksia. Pojat eivät aina tahdo muistaa, että ne tulevat oviaukoista viimeisenä ja rattaat tarvitsevat tilaa. Kenenkään tassut eivät ole kuitenkaan liiskaantuneet!

Kissoja auringonpaiste ja lähestyvä kevät (tai nyt jo kesä!) houkuttelevat jälleen parvekkeelle. Kiipeilypuu on niiden ikäväksi kuitenkin vieläkin sisällä eikä sitä parvekkeelle siirretäkään ennen toukokuuta, sillä kuun vaihteessa on jälleen edessä osoitteenmuutos. Siinäpä vasta hyvä syy jättää asiat vähän puolitiehen. "Ei tätä kannata tehä, kun kohta kuitenkin muutetaan." Onneksi muutto on jo ihan käsillä ja päästään fiilistelemään tilavampaa asuntoa - maisemien pysyessä kuitenkin tuttuina ja miellyttävinä. Jes!

Pojatkin joutuivat jättämään talviturkit ennen pääsiäistä, eli Aku heitti hyvästit parralleen ja Rokki heitti hyvästit... noh, kaikelle muulle paitsi villahousuille. Trimmerin terä alkoi taas syltätä trimmauksen loppuvaiheessa, joten Rokki on kulkenut entistä hassummannäköisenä kiinanharjakoirana. Aku totutti minut ennen Rokkia liian hyvälle trimmaamisessa, sillä pörrö-Rokki on ihan eri maata ja vaatii pikkuisen enemmän sekä minulta että Moserilta.

Olemme ehtineet myös käydä Sodankylässä jo tämän vuoden puolella. Käytimme isännän pääsiäislomaa hyödyksi ja kävimme sukuloimassa viikon. Vaikka Sodankylässä olikin nätit kevätsäät ja lumet suli välillä loristen, olihan se lumimäärä ihan erilainen Ouluun verrattuna. Yllättäen pojat eivät lumesta ja jäätävistä yöpakkasista välittäneet, sillä ulkoilu illalla ja aikaisin aamulla oli hyvin vastahakoista. Päivällä päästiin kuitenkin jopa plussan puolelle ja silloinhan pojatkin viihtyivät ulkona ihan eri tavalla! Irti niitä ei kuitenkaan tohtinut päästää oikein missään, sillä tarpeeksi rauhallisissa ja hyvissä paikoissa oli joko umpihanki tai jäätä, jonka paksuudesta emme uskaltaneet ottaa selvää. Joen jäälle niitä taas ei viitsinyt päästää hiihtäjien sekaan, vaikka tälläkin kertaa kummankin korvat toimivat hyvin. Pelataan kuitenkin mieluummin varman päälle!

Kaikki ovat siis ottaneet kevään ja auringon hyvillä mielin vastaan. Odottelemme kovasti muuttoa ja tulevaa kesää, joka saadaan edelleen viettää näissä tutuissa maisemissa ja hyvien lenkkireittien vieressä. Tuskaillaan pakkaamista ja fiilistellään uutta asuntoa myöhemmin.

Jostain syystä alla oleva kaksikko on kuvauksellinen parisko. Pojat osaavat välillä jo leikkiä hetken kahdestaan (luonnollisesti valvovan silmän alla), kun Rokki pudottaa vinkupallon lattialle, vauva ryömii sen luo ja hetken puristeltuaan nakkaa lelun kauemmas, jolloin Rokki saa sen noutaa takaisin. Toivottavasti alkanut ystävyyssuhde alkaa kukoistaa kunnolla!

Katse menneisyyteen

Palataan kuvien avulla muistelemaan, millaista meidän arki on ollut näiden hiljaisten kuukausien aikana. Elämä on ollut pääasiassa melko tasaista, mutta toisaalta juuri sen verran kiireistä, ettei blogille ole jäänyt aikaa. Kamerakin on ollut pitkälti täynnä vain vauvan kuvia, mutta tallentuu sinne edelleen kuvia näistä nelijalkaisistakin perheenjäsenistä.

Milla ja Misu ovat onneksi oppineet, etteivät vauvan pinnasänky ja rattaat ole niiden nukkumapaikka - tai ainakaan silloin, kun isäntäväki on kotona. Meidän ollessa lomamatkalla rattaista kuitenkin löytyy mystisesti enemmän kissankarvoja kuin tavallisesti ja huolellisesti petattu pinnasänkykin tuppaa olemaan sekaisin... Pääasia kuitenkin on, etteivät tytöt häiritse vauvan unta. Kun mekin olimme kotona, pesäpaikoiksi kelpasivat hyvin leikkimaton turvallinen suoja ja sitteri, jossa etenkin Misu tykkäsi nukkua yöt. Vauvan kasvaessa ensin leikkimatto ja lopulta sitterikin kannettiin kuitenkin muualle.

Viime vuoden syksyllä kävimme myös ensimmäisen pidemmän reissun uusimman perheenjäsenen eli kompaktin automme kanssa. Matka Oulusta Sodankylään kahden koiran ja noin parin kuukauden ikäisen vauvan kanssa oli melkoinen seikkailu ja hieman nokkeluuttakin vaativa koitos, mutta siitä selvittiin! Vaikka auto helpottaa paljon arkielämää vauvan kanssa, helpottaa se todenteolla myös pidempien matkojen suhteen. En halua edes ajatella, millainen kaaos tämä kokoonpano olisi ollut yhdistettynä matkaan junalla ja bussilla.

Autossa jokaisella on oma paikkansa. Kuskin paikalla istuu joko minä tai isäntä ja toinen pääsee takapenkille ihastelemaan maisemia, sillä etupenkki on varattu Rokille. Rokki matkaa kätevästi penkkiin ja turvavöihin kiinnitettävässä avonaisessa laatikossa, vaikka siihen totuttelu ottikin oman aikansa. Edelleenkään se ei ole Rokin mielestä kivointa maailmassa, mutta nyt se osaa jo rauhoittua paikalleen. Takapenkillä on sitten enemmän tunnelmaa, sillä keskellä matkaa Aku turvavöihin kiinnitettynä valjaiden avulla ja viimeisen paikan vie tietenkin vauva istuimensa kanssa. Kissoja emme ole edes suunnitelleet ottavamme mukaan, sillä kaikkien kannalta on mukavampaa, että ne saavat pysyä kotona hoitajan kanssa.

Koko loppuvuosi sujui ongelmitta ja toivotaan, että tuleva vuosi seuraa samaa kaavaa. Yhtä rauhallisesti tämä vuosi ei kuitenkaan taida sujua, sillä vauva oppii jatkuvasti liikkumaan paremmin, nopeammin ja hallitummin. Käsi puristuu edelleen nyrkkiin tiukasti välittämättä siitä, jääkö sormien väliin oma lelu tai jonkun eläinraukan turkki. Opittavaa on siis molemmin puolin ja itsellä täytyy välillä olla silmät selässäkin, mutta eiköhän me opita toimimaan hyvin yhteen perheenä kaikkien kanssa.

Muistellaan kuluvan vuoden alkua toisessa postauksessa!

Uusi perheenjäsen

Saimme perheenlisäystä elokuun neljäs päivä, kun maailmaan syntyi reilu nelikiloinen poitsu. Parin päivän päästä pääsimme kotiutumaan pojan kanssa ja opettelemaan porukalla uutta arkea. Ensimmäiset päivät olivat tietenkin hankalampia ja ne vaativat oikeastaan jokaiselta kärsivällisyyttä, mutta niistä selvittiin porukalla ja nyt arki alkaa jopa (ajottain) sujua!

Eläimet suhtautuivat eri tavalla uuteen tulokkaaseen. Kissoja ei pahemmin poika kiinnostanut, Aku olisi ensi tapaamisella halunnut nuolla vauvan naaman märäksi ja Rokki oli hieman epäileväinen. Sen jälkeen Rokki on kunnostautunut kitinähälyttimenä ja ilmoittaa kyllä, jos vanhemmat eivät ehdi uniltaan heränneen vauvan seuraksi tarpeeksi nopeasti. Kissat eivät edelleenkään korvaansa letkauta tulokkaalle ja Akunkin into on pääasiassa rauhoittunut. Kaikenkaikkiaan yhteiselo on alkanut rauhallisesti ja ilman ongelmia - toivotaan, että jatko on samanlainen.

Kissojen pesä ja koirien lenkkikaveri

Uusi vauvan tuloon liittyvä tarvike on seissyt nyt reilun viikon paikoillaan, jotta eläimet ovat saaneet siihen rauhassa tutustua. Kuten arvata saattaa, kissat ovat tutustuneet rattaisiin samalla innolla kuin pinnasänkyynkin: ai kiva, uusi pesä meille!

Sen verran huonoja ja epäjohdonmukaisia omistajia olimme taas, että ensinhän kissojen päähänpitosta piti ottaa kuva, ennen kuin ne saattoi hätistellä tiehensä. Pinnasängyn tapaan myös rattaat on tarkoitus kuitenkin pitää kissavapaana alueena. Milla oppi jättämään vaunut rauhaan paljon nopeammin kuin pinnasängyn, vaikka muutaman kerran sen joutuikin nostamaan muualle nukkumaan. Yritin myös peittää vaunuja sadesuojalla, jotta ne eivät olisi niin houkuttelevat kissan mieleen - ja tein niistä vahingossa entistä ihanammat. Kunhan tarpeeksi sinnikkäästi yritti, niin kumpikin löysi sadesuojasta reiän, jonka ansiosta vaunut olivat suojaisa pesäpaikka. Hirmu kivat siis!

Kun sadesuoja otettiin pois, viehätys rattaita kohtaan alkoi myös hävitä. En uskalla vielä kehua, että tytöt olisivat hylänneet ne kokonaan pesäpaikkana, mutta ainakaan hetkeen niitä ei ole yllätetty nukkumasta vaunuista.

Suunnitelmissa oli totutella poikia kulkemaan vaunujen vierellä ennen vauvan syntymää, kun opettelu olisi vielä helpompaa. Kahdestaan ja ilman vauvaa sekä koirien totuttaminen että itsekin vaunujen kanssa lenkkeilyyn tottuminen sujuikin leppoisasti. Pakko myöntää, että hieman oli silti pöljä fiilis työnnellä rattaita muiden iltalenkkeilijöiden seurassa, kun rattaiden kyydissä oli ainoastaan kamera :D Kivempi kuitenkin näin kuin rynnätä yksin ulos koirien, vauvan ja rattaiden kanssa kertaakaan testaamatta etukäteen!

Lyhyehkö testilenkki yllätti positiivisesti. Olin valmistautunut siihen, että pojat säntäilisivät vuoron perään rattaiden, toistensa ja taluttajan alle, mutta ne kulkivatkin melko fiksusti vaunujen vierellä. Aloitimme lenkin niin, että toinen työnsi vaunuja ja koirat olivat toisella, kunnes annoin Akun isännälle rattaiden viereen ja lopulta Rokinkin. Ei juurikaan ongelmia! Rokilla oli tosin välillä vauhti päällä ja se hivuttautui monta kertaa vetämään, mutta pojat eivät arastelleet vaunuja lainkaan vaan kulkivat reippaasti vierellä. Taluttajalla on tietenkin vielä opettelemista siihen, että remmit pysyvät hyvin hallinnassa. Kummaltakin se sujui jo nyt tarpeeksi hyvin, jotta vaaratilanteita ei ainakaan pitäisi tulla.

Talomme hissi oli hieman ahdas kahdelle ihmiselle, kahdelle koiralle ja vaunuille, mutta kyllä sinnekin mahtui hyvässä sovussa. Tästä on hyvä jatkaa!