Sääskien syötiksi

Sodankylän matka on jälleen tämän kesän suhteen reissattu. Lomailimme kesäkuun puolivälissä viikon sukulaisten ja sääskien iloksi. Ennen reissua tohdimme kotona kiroilla yksittäisiä sääskiä, mutta enää ne pari hassua inisijää eivät harmita yhtään! Kelit olivat ikävä kyllä pääasiassa sateisia ja kosteita eli noita siivekkäitä kavereita varmasti riitti. Hieman saatiin nauttia auringosta ja tuulestakin, joten niistä hetkistä otettiin kyllä kaikki irti.

Otimme lomailun ihan tosissamme ja paljon tulikin levättyä (tai niin paljon kuin 10 kuukauden ikäinen ikiliikkuja antoi levätä). Aku käyttäytyi siivosti, mutta Rokki sen sijaan hermostui ja hermoili välillä vieraita yllättäen ja hartaasti. Se oli muutenkin välillä hermostuneen oloinen, vaikka Aku vaikutti olevan kuin kotonaan ja muistavan sekä parhaimmat pesäpaikat että jääkaappien sijainnin.

Automatkat sentään sujuivat koirien suhteen hienosti. Rokkikin osaa jo rentoutua etupenkin koppaansa ja Akukin rauhoittuu välillä omalle paikalleen eikä yritä päästä joko vieressä istuvan syliin tai vauvan kanssa samalle turvaistuimelle. Onhan noita kilometrejä tullut jo sen verran mittariin, että ihmettelisinkin enemmän, jos automatkoilla olisi edelleen mukana kaksi karvatonta stressikimppua.

Kissat jäivät tälläkin kertaa kotiin, sillä se on edelleen helpoin ratkaisu kaikkien kannalta näillä reissuilla. Tytöt saivat onneksi jälleen kämppiksen tänne matkamme ajaksi, sillä varsinkin tällä kertaa ruokkijan läsnäolo oli hyvinkin tärkeää. Misun erikoisruokavalio jatkuu edelleen hieman alle kuukauden verran, joten tarjolla ei voi pitää minkäänlaista ruokaa ilman valvontaa tai kissojen erottamista eri tiloihin ruokiensa kanssa.

Ja kuten kuvista voikin nähdä, Moserin uusi terä kolahti postiluukusta ja pääsi heti käyttöön. Näkemiin luolamiehet ja villahousut, tervetuloa kesäukot!

Vuoden alku

Kuluvan vuoden alku sujui yhtä rauhallisissa merkeissä kuin aikaisemman vuoden loppukin. Olen itse ollut äitiyslomalla ja vauvan myötä päiviin on asettunut tuttu rytmi, jota tuskin koiratkaan ovat pistäneet pahakseen (paitsi aikaisia herätyksiä, kun ulos ei oikein vielä viitsisi lähteä). Olemme vaunulenkkeilleet sään niin salliessa ja koirat kulkevat edelleen nätisti rattaiden kanssa. Ulkona kulkeminen kahden koiran ja rattaiden kanssa sujuu hyvin eikä kommelluksia ole sattunut, vaan ennemminkin vaunut jopa auttavat ohittamaan muita koiria. Ne toimivat muurina ohitettavan koiran ja Rokin välillä, jolloin Rokki osaa lähes joka kerta käyttäytyä. Hyvät tavat muistuvat mieleen joskus jopa ilman rattaita, muttei sen remmikäyttäytyminen vieläkään ihan oppikirjamaista ole.

Sen sijaan ovet ja etenkin hissikäyttäytyminen tuottavat edelleen välillä vaikeuksia. Pojat eivät aina tahdo muistaa, että ne tulevat oviaukoista viimeisenä ja rattaat tarvitsevat tilaa. Kenenkään tassut eivät ole kuitenkaan liiskaantuneet!

Kissoja auringonpaiste ja lähestyvä kevät (tai nyt jo kesä!) houkuttelevat jälleen parvekkeelle. Kiipeilypuu on niiden ikäväksi kuitenkin vieläkin sisällä eikä sitä parvekkeelle siirretäkään ennen toukokuuta, sillä kuun vaihteessa on jälleen edessä osoitteenmuutos. Siinäpä vasta hyvä syy jättää asiat vähän puolitiehen. "Ei tätä kannata tehä, kun kohta kuitenkin muutetaan." Onneksi muutto on jo ihan käsillä ja päästään fiilistelemään tilavampaa asuntoa - maisemien pysyessä kuitenkin tuttuina ja miellyttävinä. Jes!

Pojatkin joutuivat jättämään talviturkit ennen pääsiäistä, eli Aku heitti hyvästit parralleen ja Rokki heitti hyvästit... noh, kaikelle muulle paitsi villahousuille. Trimmerin terä alkoi taas syltätä trimmauksen loppuvaiheessa, joten Rokki on kulkenut entistä hassummannäköisenä kiinanharjakoirana. Aku totutti minut ennen Rokkia liian hyvälle trimmaamisessa, sillä pörrö-Rokki on ihan eri maata ja vaatii pikkuisen enemmän sekä minulta että Moserilta.

Olemme ehtineet myös käydä Sodankylässä jo tämän vuoden puolella. Käytimme isännän pääsiäislomaa hyödyksi ja kävimme sukuloimassa viikon. Vaikka Sodankylässä olikin nätit kevätsäät ja lumet suli välillä loristen, olihan se lumimäärä ihan erilainen Ouluun verrattuna. Yllättäen pojat eivät lumesta ja jäätävistä yöpakkasista välittäneet, sillä ulkoilu illalla ja aikaisin aamulla oli hyvin vastahakoista. Päivällä päästiin kuitenkin jopa plussan puolelle ja silloinhan pojatkin viihtyivät ulkona ihan eri tavalla! Irti niitä ei kuitenkaan tohtinut päästää oikein missään, sillä tarpeeksi rauhallisissa ja hyvissä paikoissa oli joko umpihanki tai jäätä, jonka paksuudesta emme uskaltaneet ottaa selvää. Joen jäälle niitä taas ei viitsinyt päästää hiihtäjien sekaan, vaikka tälläkin kertaa kummankin korvat toimivat hyvin. Pelataan kuitenkin mieluummin varman päälle!

Kaikki ovat siis ottaneet kevään ja auringon hyvillä mielin vastaan. Odottelemme kovasti muuttoa ja tulevaa kesää, joka saadaan edelleen viettää näissä tutuissa maisemissa ja hyvien lenkkireittien vieressä. Tuskaillaan pakkaamista ja fiilistellään uutta asuntoa myöhemmin.

Jostain syystä alla oleva kaksikko on kuvauksellinen parisko. Pojat osaavat välillä jo leikkiä hetken kahdestaan (luonnollisesti valvovan silmän alla), kun Rokki pudottaa vinkupallon lattialle, vauva ryömii sen luo ja hetken puristeltuaan nakkaa lelun kauemmas, jolloin Rokki saa sen noutaa takaisin. Toivottavasti alkanut ystävyyssuhde alkaa kukoistaa kunnolla!

Katse menneisyyteen

Palataan kuvien avulla muistelemaan, millaista meidän arki on ollut näiden hiljaisten kuukausien aikana. Elämä on ollut pääasiassa melko tasaista, mutta toisaalta juuri sen verran kiireistä, ettei blogille ole jäänyt aikaa. Kamerakin on ollut pitkälti täynnä vain vauvan kuvia, mutta tallentuu sinne edelleen kuvia näistä nelijalkaisistakin perheenjäsenistä.

Milla ja Misu ovat onneksi oppineet, etteivät vauvan pinnasänky ja rattaat ole niiden nukkumapaikka - tai ainakaan silloin, kun isäntäväki on kotona. Meidän ollessa lomamatkalla rattaista kuitenkin löytyy mystisesti enemmän kissankarvoja kuin tavallisesti ja huolellisesti petattu pinnasänkykin tuppaa olemaan sekaisin... Pääasia kuitenkin on, etteivät tytöt häiritse vauvan unta. Kun mekin olimme kotona, pesäpaikoiksi kelpasivat hyvin leikkimaton turvallinen suoja ja sitteri, jossa etenkin Misu tykkäsi nukkua yöt. Vauvan kasvaessa ensin leikkimatto ja lopulta sitterikin kannettiin kuitenkin muualle.

Viime vuoden syksyllä kävimme myös ensimmäisen pidemmän reissun uusimman perheenjäsenen eli kompaktin automme kanssa. Matka Oulusta Sodankylään kahden koiran ja noin parin kuukauden ikäisen vauvan kanssa oli melkoinen seikkailu ja hieman nokkeluuttakin vaativa koitos, mutta siitä selvittiin! Vaikka auto helpottaa paljon arkielämää vauvan kanssa, helpottaa se todenteolla myös pidempien matkojen suhteen. En halua edes ajatella, millainen kaaos tämä kokoonpano olisi ollut yhdistettynä matkaan junalla ja bussilla.

Autossa jokaisella on oma paikkansa. Kuskin paikalla istuu joko minä tai isäntä ja toinen pääsee takapenkille ihastelemaan maisemia, sillä etupenkki on varattu Rokille. Rokki matkaa kätevästi penkkiin ja turvavöihin kiinnitettävässä avonaisessa laatikossa, vaikka siihen totuttelu ottikin oman aikansa. Edelleenkään se ei ole Rokin mielestä kivointa maailmassa, mutta nyt se osaa jo rauhoittua paikalleen. Takapenkillä on sitten enemmän tunnelmaa, sillä keskellä matkaa Aku turvavöihin kiinnitettynä valjaiden avulla ja viimeisen paikan vie tietenkin vauva istuimensa kanssa. Kissoja emme ole edes suunnitelleet ottavamme mukaan, sillä kaikkien kannalta on mukavampaa, että ne saavat pysyä kotona hoitajan kanssa.

Koko loppuvuosi sujui ongelmitta ja toivotaan, että tuleva vuosi seuraa samaa kaavaa. Yhtä rauhallisesti tämä vuosi ei kuitenkaan taida sujua, sillä vauva oppii jatkuvasti liikkumaan paremmin, nopeammin ja hallitummin. Käsi puristuu edelleen nyrkkiin tiukasti välittämättä siitä, jääkö sormien väliin oma lelu tai jonkun eläinraukan turkki. Opittavaa on siis molemmin puolin ja itsellä täytyy välillä olla silmät selässäkin, mutta eiköhän me opita toimimaan hyvin yhteen perheenä kaikkien kanssa.

Muistellaan kuluvan vuoden alkua toisessa postauksessa!

Rauhallinen juhannus

Vietimme tänä vuonna juhannuksen pitkälti kotona ja omassa porukassa. Perjantaina meni kuitenkin melkein koko päivä vanhempieni luona Kempeleessä seikkaillen ja syöden. Olisihan se ollut kiva päästä mökkeilemään koirien kanssa juhannuksena, mutta ehkä ensi kesänä! Mukavasti aika kului näinkin.

Kävimme ensin purkamassa energiaa hiekkamontuilla, vaikka todellisuudessa vauhti olikin melkoisen rauhallista. Aku innostui spurttaamaan ihan vain pari kertaa ja pääasiassa se kulki verkkaisesti meidän perässä hajuja haistellen. Rokki irrotteli hieman enemmän, mutta senkin aika tuntui kuluvan enemmänkin jäniksen papanoiden etsimisessä ja syömisessä kuin riehumisessa.

Pääasiassa ne harvat vauhtikuvat olivat enemmän tai vähemmän epäselviä, sillä en ehtinyt kameran kanssa poikien vauhtiin ollenkaan mukaan! Jokunen onnistunutkin räpsy pojista on, mutta melkein kahdestasadasta kuvasta ainoastaan viitisenkymmentä jäi jäljelle epäonnistuneiden poistamisen jälkeen. Pääasiahan tietenkin on, että pojilla oli kivaa ja kameran muistikortin sisältö on sitten vain hauskaa plussaa ;)

Perjantai oli sään puolesta ihan kelpo ulkoiluun, sillä vesisadetta ei manailusta huolimatta tullutkaan. Välillä paistoi aurinko ja välillä taivas oli pilvessä, joten ilma oli riittävän viileä siihen, että emäntäkin jaksoi koirien perässä lyllertää. Akun mielestä tietenkin auringon olisi pitänyt porottaa ihan kunnolla, sillä olihan se nyt tympeää taivaltaa hiekkaerämaassa ilman rihman kiertämää. Pappaankin tuli kuitenkin vauhtia, kun otettiin suunta takaisin autolle ja sitten Akulla ei enää ollutkaan kiire pois. Hajut veivät koiran mennessään, mutta onneksi kumpikin oli sen verran hyvin kuulolla, etteivät liian kauas lähteneet. Rokkikin lopetti hyvin alkaneen takaa-ajonsa kauempaa ajaneen auton perässä, kun kerran karjaisi. Hienot pojat!

Hassu koikkelehtija. Turhaanhan sitä kaikkia tassuja sotkee!

Hiekkamonttujen jälkeen kävimme syömässä munkit, ennen kuin lähdimme takaisin Kempeleeseen grillaamaan. Pojat seurasivat kaikkea tarkasti: valmistelua, grillailua, syömistä, siivoamista... Kovin paljoa ne eivät ehtineetkään päivän aikana nukkua, sillä koko ajan piti jotain tarkkailla! Pojatkin saivat osansa juhannusherkuista ja ulkoilivat lisääkin isäni kanssa. Sen lisäksi pienet veljentytöt pitivät Rokin touhukkaana nakkelemalla pojalle siilipalloa väsymykseen asti, niin he myös pitivät sitten väsynyttä poikaa hyvänä silittelemällä ja paijailemalla sohvalla. Mukavaa nähdä, miten kolmikon välit tuntuvat paranevan kerta kerran jälkeen eivätkä tytöt enää niin kovin ujostele toisinaan turhankin innokasta koirakaveria :)

Toivottavasti muillakin on ollut mukava juhannus!