En pahemmin tiennyt kiinanharjakoirista ennen kuin netissä törmäsin Akun kasvattajan Lassi Alestalon sivuille. Olin etsinyt lähinnä villakoirien kasvattajien sivuja, mutta Arte Figure -kennelin koirat ja etenkin Akun äiti, Ivana, tekivät minuun vaikutuksen. Pari päivää pohdiskelin ajatusta mielessäni ennen kuin uskalsin näyttää kuvia kiinanharjakoirista vanhemmilleni, jotka olivat jyrkästi koiran ottamista vastaan. Isäni totesi meidän koiran olevan kiinanharjakoira "jos sellainen joskus tulee", joten siitä rohkaistuneena kirjoitin sähköpostin Lassille. Lopputuloksena meillä oli muutaman kuukauden päästä pieni harjispoju, joka valloitti kaikkien sydämen.
Heti ensimmäisten päivien aikana kuulimme kommentteja siitä, miten koira voi näyttää tuolta. Meiltä udeltiin siitä, miten karvaton koira tarkenee talvella ja täytyykö se oikeasti rasvata kesällä, ajelemmeko sen karvat aina pois vai eikö niitä oikeasti vain kasva. Kuulimme kaikenlaisia rotuveikkauksia, päivittelyjä ja ihasteluja. Olen aina kertonut ihmisille mielelläni kiinanharjakoirista ja nykyään yhä useampi tietää, mikä rotu on kyseessä. Olen katsonut, miten äiti on vienyt punastellen pikkupoikansa pois, joka tinkasi kiivaasti ettei koira voi näyttää siltä miltä Aku näytti. Olen kuullut suomalaisten äijienkin ihastelevan rotua ja innostanut Akua poseeraamaan ulkomaalaisille turisteille. Kiinanharjakoira jos mikä on hyvä vaihtoehto aloittaa keskustelu vieraankin ihmisen kanssa.
Vaikka menetinkin sydämeni kiinanharjakoirille, piti toisen koiran olla kuitenkin eri rotua. Pyörittelin mielessäni lähinnä salukia ja mukava kasvattajakin oli jo tiedossa (en vain ikinä ehtinyt ottaa häneen yhteyttä), kunnes ystäväni ehdotti pientä diiliä: otetaan harjispoju yhteisomistukseen. Tilaisuus teki varkaan ja yhteisomistajuus vaihtui lopulta sijoitukseksi, mutta en ole katunut. Vaikka kaikki tapahtuikin melko nopeasti etenkin Akun odotukseen verrattuna, rokkari on kuitenkin raivannut itselleenkin ison kolon meidän perheestä. Haaveissa siintää vielä puuteri sitten joskus, mutta sitä joudutaan kyllä odottelemaan niin kauan, että saan opinnot päätökseen. Sekin on varmaa, että minun kodistani tulee löytymään vielä salukeja - vaikkeivat nekään taida täyttää kaikkien ihmisten mielipidettä "nätistä ja oikeasta koirasta".
Ymmärrän kyllä toisaalta päivittelyt siitä, miten voin pitää karvatonta koiraa Pohjois-Suomen -30 asteen pakkasissa. Vitsailinkin joskus, että taidan muuttaa opintojen jälkeen paratiisisaarelle kiinanharjakoirieni ja vinttikoirieni kanssa, jotta ketään ei enää ikinä palele. Kovatkaan pakkaset eivät ole kuitenkaan kuin hidaste, sillä silloin keksitään muuta tekemistä lämpimässä eikä kiinanharjakoira ole ainoa rotu, joka tarvitsee vaatetta suojakseen Suomen pakkasissa. Olisihan se helppoa jos koiraa ei tarvitsisi erikseen pukea vähintään kolme kertaa päivässä, mutta tein aikoinaan oman valintani enkä vaihtaisi karvattomia äijiäni kehenkään tai mihinkään. Kaikkeen tottuu.
Minulle saa siis tulla sanomaan ajatuksiaan, kyselemään rodusta tai vaikka ihan vain naureskella ohi kulkiessaan. Emme pahoita mieltämme. :) Ymmärrän sen, ettei karvaton rotu miellytä kaikkia, mutta kiinanharjakoirat ovat minulle rakkaita eikä minua liiemmin kiinnosta kuunnella saarnaa siitä, miten olen tehnyt huonon valinnan. Onneksi koirarotuja on monia ja siellä on jokaiselle jotakin! Aku ja Rokki ovat hurmaavia reikäpäitä omalla, erikoisella tavallaan, ja vaikka pulssini meinaakin nousta aina välillä, en silti antaisi näitä ääliöitä pois.
(PS. Millassakin on monta kiloa rakkautta!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti