perjantai 4. lokakuuta 2013

Eläinten viikko

Eläinten viikkoa vietetään taas 4. - 10.10.2013. Tällä kertaa teemana on kissa, ja kahden kissan omistajana aihe on tietenkin lähellä sydäntä. Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry SEY kirjoittaa sivuillaan näin: "Eläinsuojeluyhdistykset ja muut vapaaehtoiset paiskivat töitä kodittomien kissojen kanssa ympäri vuoden. Joka vuosi arviolta 20 000 kissaa hylätään tai lopetetaan ei-toivottuina. Helpoin ratkaisu ongelmaan olisi kissojen leikkauttaminen. Eläinten viikolla muistutetaan leikkauttamisen tärkeydestä, kerrotaan varhaissterilisaatiosta ja kannustetaan lemmikinhankkijoita tarjoamaan koti kodittomalle."


Milla on aikoinaan haettu Oulun Eläinkodista ja suosittelen jokaista kissaa miettivää harkitsemaan yhtenä vaihtoehtona myös eläinkotia! Eläinkodista haettaessa sopimukseen kuului, että kissa leikataan, joten Milla on steriloitu. Sama operaatio odottaa myös Misua jossain vaiheessa.



Kannattaa vierailla myös Kissatieto-sivustolla lukemassa perustietoa näistä lemmikeistä. Pidetään huolta näistä pienistä (ja suuristakin) pösilöistä. Hyvää eläinten viikkoa!

"... Ja sen kunniaksi MÄÄ nukun sitten tyynyllä!"

(Mitä ihmettä näille kuville tapahtui Bloggeriin lataamisen jälkeen? :D Pitäisikö sittenkin alkaa ladata kuvia jotain muuta kautta...)

2 kommenttia:

  1. Bloggerissa on joku ihme bugi ny valloillaan. Ei kaikilla, mut osalla käyttäjistä. Myös mulla. Ite aloin latailemaan kuvat blogiin PNG-muodossa, JPEG-kuvista ku tuntuu häviävän puolet väreistä. :(

    VastaaPoista