Missä on se karvaton koira?

Puretaanpa meidän kuulumisia kännykkäräpsyjen avulla, vaikka mitään erikoista ei tänä aikana olekaan tapahtunut. Hyvin pitkälti olemme viettäneet tavallista, rauhallista ja mukavaa arkeamme :)

Pojat ovat siis kohdanneet trimmerin joskus viime vuoden syksyllä, sillä talvella syytä nakuiluun ei ole ollut. Olenkin havahtunut monta kertaa siihen, että kahden karvattoman koiran sijaan minulla on nyt partainen, karvaton koira ja... pieni mörrimöykky? Rokista on tullut todella karvainen ja se näyttää ottaneen permanentin selkämme takana, mikä tässä tapauksessa saa koiran näyttämään melkoiselta rentulta. Ja tuo turpa! Rokin kuono tulee varmaan kapenemaan puolella, kunhan tohdin taas trimmata pojat edustuskuntoon ihan vain omaksikin iloksi. Toivottavasti maaliskuussa uskaltaisi sen jo toteuttaa, ellei pakkasten manata palaavan silloin. Me kyllä toivomme alkavan kevään jatkuvan yhtä leutona.

Millalla on erilainen suhtautuminen kevääseen ja edessä häämöttävään kesään kuin useimmilla muilla rouvilla, sillä tiukkojen dieettien ja kuntokuurien sijaan se on päättänyt alkaa syödä. Enemmän kuin aikaisemmin. Se maanittelee, vaanii ja kiukuttelee, kun ruokakuppiin ei ilmesty ruokaa yhtään aikaisempaa useammin ja laatukin pyörii niissä samoissa eläinruoissa eikä sisäfileissä. Voisiko joku jo soittaa eläinsuojeluun?

Misun kanssa olemme sen sijaan löytäneet kadotetun yhteyden jälleen! Meillä on ollut hetkemme, mutta ne ovat sijoittuneet pääasiassa meidän kaksijalkaisten seurustelun alkuvaiheille, kun emme asuneet vielä yhdessä. Misu oli silloinkin välillä kova tyttö kehräämään ja nukkui saman peiton alla, mutta lähinnä se osoitti hellyyttä isäntäänsä eikä suinkaan minua kohtaan. Yhteenmuuton jälkeen Misu vetäytyi enemmän erilleen muista, sillä esimerkiksi samaan sänkyyn kaikkien muiden kanssa se ei halua. Koko tämänkin ajan se silti oli leikkisä ja utelias, joskaan ei minun kanssani mikään sylikissa. Siihen verrattuna muutos on ollut huikea leikkauksen jälkeen! Misu on paljon rennompi. Se tahtoo läheisyyttä ja rapsuttelua aiempaa enemmän ja tulee sitä rohkeasti pyytämään. Se on aiempaa leikkisämpi ja uskaltaa jopa illalla tulla sänkyyn viereeni makoilemaan, ennen kuin koirat taas valtaavat jalkopään. Misu on utelias, poriseva papupata, joka saattaa huonoillakin hetkillä vain loikata syliin purisemaan ja kehräämään autuas ilme naamallaan.

Leutojen ilmojen ansiosta tytöt ovat päässeet nuuskuttelemaan ulkoilmaa parvekkeella, vaikka vielä siellä onkin liian kylmä nokosille. Pääasiassa Misulla on kovempi hinku ulos ja se toisinaan istuu parvekkeen oven edessä odottamassa, että joku tajuaisi avata oven. Milla käy kiertämässä parvekkeen ympäri jos päiväuniltaan viitsii, mutta Misu sen sijaan haistelee nurkat, painii kiipeilytelineen kanssa ja sukeltelee tavaroiden ja seinien välissä kuin pieni sukkula. Sekin kuitenkin asettuu mieluusti kylpyhuoneeseen nukkumaan lattialämmityksen ansiosta heti pienen seikkailun jälkeen.

Kun koira tietää paikkansa...

Tammikuun tiivistys

Niin se vain tammikuukin pyrähti ohi ennen kuin sitä edes ehti huomaamaan! Tiivistetään vuoden 2015 ensimmäisen kuukauden tärkeimmät jutut tähän kirjoitukseen, etteivät jutut jää enää tämän enempää roikkumaan.

Ensinnäkin uusi vuosi meni meillä jo totuttuun tapaan rauhallisissa merkeissä. Alkuillan yksittäiset pamaukset aiheuttivat pojissa jonkun verran puhinaa ja ihmettelyä, mutta kun paukekin pääsi kunnolla vauhtiin, kukaan eläimistä ei enää kiinnittänyt siihen minkäänlaista huomiota. Keskiyön aikaan, kun emäntä vetäytyi nukkumaan, nukkuivat koirat ja Milla yhtä rauhallisesti sängyssä, vaikka viereisen ikkunan takana kuuluikin jatkuva pauke. Mitäs me unikeot!

Alkujaan olimme suunnitelleet lähtevämme Sodankylään sukuloimaan jo joulun välipäiviksi ja uudeksi vuodeksi, mutta ikävä kyllä lomat eivät passanneet suunnitelmiimme. Reissu siirtyi parilla viikolla, mutta pääsimme lopulta koirien kanssa muutamaksi päiväksi matkalle. Junissa ja linja-autoissa pojat olivat jälleen kunnolla eikä mitään välikohtauksia sattunut. Takaisin tullessa linja-auton kuljettaja kysyikin laukkua antaessaan, että mites koirat pärjäsivät parin tunnin matkan. Ne pärjäsivät vanhojen konkareiden tavoin, sillä kumpikin asettui nukkumaan heti Sodankylästä lähtiessämme ja heräsi vasta Rovaniemen juna-asemalla.

Itse kyläilyt sujuivat samaan tapaan kuin aikaisemmin. Aku ja Rokki eivät vieläkään ole Lunan ja Maikin kavereita, vaikka saman katon alle kaikki mahtuvatkin. Rokin täytyi joskus enemmän ja joskus vähemmän haukkua ihmisiä heidät tavatessaan, mutta sekin rauhoittui ajan kanssa. Aku taas rakasti sitä ihmistä, jolla oli ruokaa kädessään, ja viettikin paljon aikaa keittiöissä maistiaisten tai lattialle putoavien herkkupalojen (oli kyseessä sitten makkaran tai kurkun palanen) toivossa.

Pakkanen kuitenkin piti huolen siitä, ettemme tällä kertaa viettäneet läheskään yhtä paljon aikaa ulkona kuin aikaisempina vierailukertoina. Pahimmillaan mittari näytti jopa -37 astetta, jolloin tarvittiin jo kaikki mukana olevat vaatteet, jotta pojat kävivät edes kääntymässä pihalla. Onneksi muina päivinä pakkanen oli hieman armeliaampi ja puusauna lämmitti myös poikia mukavasti, mutta ei ole meitä tehty ihan tuollaisia talvia varten... :)

Tammikuun loppupuolella toteutettiin myös pienimuotoinen "ikuisuusprojekti", kun Misu lopulta steriloitiin. Leikkaamisesta oli puhuttu jo kauan aikaa ja kun Misun kiimat tuntuivat joka kerta käyvän vain rasittavimmiksi (kaikille osapuolille), oli lopulta aika soittaa eläinlääkärille. Sen lisäksi, että kissan huutamisesta stressasivat kaksijalkaiset, niin Misu itsekin vaikutti hyvin stressaantuneelta ja purki sitä muun muassa käymällä kiinni Rokkiin, joka ei ymmärtänyt lainkaan, miksi kissa kävi huutaen sekä kynsin ja hampain niskaan täysin yllättäen.

Saimme Oulun Eläinklinikalta ajan parin päivän päähän. Operaatio oli sujunut kuten pitääkin, ja sain pöllähtäneen pikkukisun lisäksi mukaani särkylääkettä, kaulurin ja hoito-ohjeet. Misu osoittautuikin heti erilaiseksi nukutuksesta herääjäksi kuin muut lemmikkimme: kaikki muut ovat olleet hyvin laiskoja liikkumaan ja nukkuneet rauhassa pahimman pökkyrän pois, mutta Misullapa oli heti kova kiire ja hinku jonnekin, vaikka jalat eivät oikein kantaneet lainkaan. Sitä joutui vahtimaan kuin taaperoikäistä ja vaikka miten yritin tehdä kissan olon mukavaksi ja saada sen asettumaan hetkeksi aloilleen, ei Misu ollut lainkaan samaa mieltä.

Misun seikkailuinto ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään hätääntyneeltä, vaan enemmänkin se näytti olevan kovin utelias. Se ei myöskään tuntunut lainkaan kipeältä missään vaiheessa parantumista, mutta annoimme silti parina päivänä särkylääkettä ohjeiden mukaan, jos kissa vaikka onnistuikin peittämään kipunsa. Nukutuksen jälkimainingeista selviydyttyään se alkoi käyttäytyä kuin aina ennenkin: kävi hiekkalaatikolla, söi, joi, liikkui, leikki ja nukkui samalla tavalla kuin ennen leikkaustakin.

Olin ensin toivonut, ettei kauluria tarvitsisi lainkaan, mutta lopulta haava alkoi kiinnostaa Misua vain enemmän ja enemmän. Onneksi olin paljon kotona, joten pystyin pitämään kissaa silmällä, mutta välillä sille jouduttiin laittamaan kauluri päähän. Ei liene yllätys kenellekään lemmikin omistajalle, että se kauluri on aivan hirvee. Jonkin aikaa Misu aina kyyhötti mielenosoituksellisesti paikoillaan, ennen kuin lähti kauluria kolisten ja erityisen varovaisesti kulkemaan jonnekin piiloon. Kaulurin sijaan yritin tarjota myös Rokin haalaria, mutta se oli vielä huonompi idea: Misu kyllä pysyi se päällään hetken aikaa aloillaan, mutta saman tien noustessaan ylös se saattoi vain kävellä kaula-aukosta ulos ja livahtaa taas piiloon.

Mitään ongelmia leikkauksesta ei kuitenkaan seurannut, sillä kaulurinkin saattoi jokusen päivän jälkeen jättää pois. Misu antoi olla haavan rauhassa, mutta pidimme sitä silti silmällä vielä usean päivän ajan ja tarkistimme haavan kunnon päivittäin. Nyt pikkukisu tuntuu itseasiassa olevan seurallisempi ja hellyydenkipeämpi kuin aikaisemmin!

Keväistä aurinkoa odotellessa... :)