Tammikuun tiivistys

Niin se vain tammikuukin pyrähti ohi ennen kuin sitä edes ehti huomaamaan! Tiivistetään vuoden 2015 ensimmäisen kuukauden tärkeimmät jutut tähän kirjoitukseen, etteivät jutut jää enää tämän enempää roikkumaan.

Ensinnäkin uusi vuosi meni meillä jo totuttuun tapaan rauhallisissa merkeissä. Alkuillan yksittäiset pamaukset aiheuttivat pojissa jonkun verran puhinaa ja ihmettelyä, mutta kun paukekin pääsi kunnolla vauhtiin, kukaan eläimistä ei enää kiinnittänyt siihen minkäänlaista huomiota. Keskiyön aikaan, kun emäntä vetäytyi nukkumaan, nukkuivat koirat ja Milla yhtä rauhallisesti sängyssä, vaikka viereisen ikkunan takana kuuluikin jatkuva pauke. Mitäs me unikeot!

Alkujaan olimme suunnitelleet lähtevämme Sodankylään sukuloimaan jo joulun välipäiviksi ja uudeksi vuodeksi, mutta ikävä kyllä lomat eivät passanneet suunnitelmiimme. Reissu siirtyi parilla viikolla, mutta pääsimme lopulta koirien kanssa muutamaksi päiväksi matkalle. Junissa ja linja-autoissa pojat olivat jälleen kunnolla eikä mitään välikohtauksia sattunut. Takaisin tullessa linja-auton kuljettaja kysyikin laukkua antaessaan, että mites koirat pärjäsivät parin tunnin matkan. Ne pärjäsivät vanhojen konkareiden tavoin, sillä kumpikin asettui nukkumaan heti Sodankylästä lähtiessämme ja heräsi vasta Rovaniemen juna-asemalla.

Itse kyläilyt sujuivat samaan tapaan kuin aikaisemmin. Aku ja Rokki eivät vieläkään ole Lunan ja Maikin kavereita, vaikka saman katon alle kaikki mahtuvatkin. Rokin täytyi joskus enemmän ja joskus vähemmän haukkua ihmisiä heidät tavatessaan, mutta sekin rauhoittui ajan kanssa. Aku taas rakasti sitä ihmistä, jolla oli ruokaa kädessään, ja viettikin paljon aikaa keittiöissä maistiaisten tai lattialle putoavien herkkupalojen (oli kyseessä sitten makkaran tai kurkun palanen) toivossa.

Pakkanen kuitenkin piti huolen siitä, ettemme tällä kertaa viettäneet läheskään yhtä paljon aikaa ulkona kuin aikaisempina vierailukertoina. Pahimmillaan mittari näytti jopa -37 astetta, jolloin tarvittiin jo kaikki mukana olevat vaatteet, jotta pojat kävivät edes kääntymässä pihalla. Onneksi muina päivinä pakkanen oli hieman armeliaampi ja puusauna lämmitti myös poikia mukavasti, mutta ei ole meitä tehty ihan tuollaisia talvia varten... :)

Tammikuun loppupuolella toteutettiin myös pienimuotoinen "ikuisuusprojekti", kun Misu lopulta steriloitiin. Leikkaamisesta oli puhuttu jo kauan aikaa ja kun Misun kiimat tuntuivat joka kerta käyvän vain rasittavimmiksi (kaikille osapuolille), oli lopulta aika soittaa eläinlääkärille. Sen lisäksi, että kissan huutamisesta stressasivat kaksijalkaiset, niin Misu itsekin vaikutti hyvin stressaantuneelta ja purki sitä muun muassa käymällä kiinni Rokkiin, joka ei ymmärtänyt lainkaan, miksi kissa kävi huutaen sekä kynsin ja hampain niskaan täysin yllättäen.

Saimme Oulun Eläinklinikalta ajan parin päivän päähän. Operaatio oli sujunut kuten pitääkin, ja sain pöllähtäneen pikkukisun lisäksi mukaani särkylääkettä, kaulurin ja hoito-ohjeet. Misu osoittautuikin heti erilaiseksi nukutuksesta herääjäksi kuin muut lemmikkimme: kaikki muut ovat olleet hyvin laiskoja liikkumaan ja nukkuneet rauhassa pahimman pökkyrän pois, mutta Misullapa oli heti kova kiire ja hinku jonnekin, vaikka jalat eivät oikein kantaneet lainkaan. Sitä joutui vahtimaan kuin taaperoikäistä ja vaikka miten yritin tehdä kissan olon mukavaksi ja saada sen asettumaan hetkeksi aloilleen, ei Misu ollut lainkaan samaa mieltä.

Misun seikkailuinto ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään hätääntyneeltä, vaan enemmänkin se näytti olevan kovin utelias. Se ei myöskään tuntunut lainkaan kipeältä missään vaiheessa parantumista, mutta annoimme silti parina päivänä särkylääkettä ohjeiden mukaan, jos kissa vaikka onnistuikin peittämään kipunsa. Nukutuksen jälkimainingeista selviydyttyään se alkoi käyttäytyä kuin aina ennenkin: kävi hiekkalaatikolla, söi, joi, liikkui, leikki ja nukkui samalla tavalla kuin ennen leikkaustakin.

Olin ensin toivonut, ettei kauluria tarvitsisi lainkaan, mutta lopulta haava alkoi kiinnostaa Misua vain enemmän ja enemmän. Onneksi olin paljon kotona, joten pystyin pitämään kissaa silmällä, mutta välillä sille jouduttiin laittamaan kauluri päähän. Ei liene yllätys kenellekään lemmikin omistajalle, että se kauluri on aivan hirvee. Jonkin aikaa Misu aina kyyhötti mielenosoituksellisesti paikoillaan, ennen kuin lähti kauluria kolisten ja erityisen varovaisesti kulkemaan jonnekin piiloon. Kaulurin sijaan yritin tarjota myös Rokin haalaria, mutta se oli vielä huonompi idea: Misu kyllä pysyi se päällään hetken aikaa aloillaan, mutta saman tien noustessaan ylös se saattoi vain kävellä kaula-aukosta ulos ja livahtaa taas piiloon.

Mitään ongelmia leikkauksesta ei kuitenkaan seurannut, sillä kaulurinkin saattoi jokusen päivän jälkeen jättää pois. Misu antoi olla haavan rauhassa, mutta pidimme sitä silti silmällä vielä usean päivän ajan ja tarkistimme haavan kunnon päivittäin. Nyt pikkukisu tuntuu itseasiassa olevan seurallisempi ja hellyydenkipeämpi kuin aikaisemmin!

Keväistä aurinkoa odotellessa... :)