Fleksien kanssa iloa ja inhoa

Nykyinen asunto on siitä loistavassa paikassa, että melkein heti ulko-ovelta astuessa pääsee pienelle metsäpolulle ja vähän kauempaa lähtee pururata, jonka ympärillä kiertää myös metsäpolkuja. Koska hiihtokausi on loppunut jo jokin aika sitten, olemme käyneet tutustumassa uusiin lenkkipolkuihin useammankin kerran - ja tykänneet paljon! Vaikka Toppilassa oli mukava käydä merenrannalla kävelyllä, niin se lenkki oli lopulta melko lyhyt ja siihen ehti kyllästyä nopeasti. Tuolla sen sijaan riittää tutkittavaa, vaikkei metsäpolkujakaan niin hillitön määrä ole. Emme ole ehtineet vielä edes pururadan loppuun asti, mutta sekin on suunnitelmissa.

Poikien kanssa olen aina käyttänyt remmejä, joskin Aku on pari kertaa käynyt fleksilläkin lenkillä nimenomaan metsässä. Isäntä kävikin sitten ostamassa meille toisenkin fleksin, jotta pojat pääsisivät metsässä tutkimaan ympäristöä vähän paremmin. Irti niitä ei tohdi päästää, sillä alueella liikkuu kuitenkin ajottain paljon muitakin lenkkeilijöitä.

Kamera tietää taas jotain, mitä me kaksijalkaiset emme ole tajunneet. :) Osa lenkillä räpsityistä kuvista näytti omaavan melkoisia efektejä, vaikka niille ei ole mitään tehty. Yritämme ratkaista, mistä tämä meidän ja tekniikan huono yhteistyö tällä kertaa johtuu.

 

"Ihan tosi emäntä, nyt sylkkyyn. En mää kestä."

Normaaleilla lenkeillä käytämme edelleen remmejä niiden luotettavuuden takia. Mielestäni koira on myös helpompi pitää hallinnassa remmin kanssa, joten fleksejä käytetään ainoastaan metsissä ja pururadalla silloin, kun pahin ruuhka-aika ei ole käynnissä. Rokki onkin suuremmasta liikkumatilasta erityisen innoissaan: se pinkoo joka suuntaan, tutkii kaikki hajut ja - yllättävää kyllä - kuuntelee välillä paremmin kuin remmissä! Akua sen sijaan fleksi hermostuttaa. Se ei tahdo irtautua jalan vierestä kauas ja alkumatkan käveleekin korvat luimussa ja arasti. Reippaan kehumisen ja kannustamisen jälkeen se on kuitenkin loppumatkasta tajunnut fleksin idean ja nauttinut "vapaudesta", mutta jos se ei ala kunnolla tottua fleksiin, niin vaihdamme sen osalta takaisin remmiin. Akulla ei ole niin kiire tutkia joka paikkaa kuin Rokilla ja noiden lenkkien pitäisi tietenkin olla mukava juttu, eikä ikävää ja stressaavaa hiippailua. Toivottavasti Akukin kuitenkin innostuisi fleksistä, täytyy kokeilla vielä pari kertaa.

Että tuo Rokki saa milloin milläkin tavalla emännän harventamaan hiuksiaan... Pojan korvien kanssa on ollut aina välillä ongelmia, sillä tietyissä tilanteissa se pitää niitä jatkuvasti luimussa. Silloin, kun korvat ovat olleet pystyssä, toinen on kuitenkin useasti vähän roikkunut. Jouduin tarttumaan saksiin ja hieman lyhentämään ja keventämään korvia, jotta se jaksaisi pitää niitä kunnolla pystyssä. En tiedä, onko kyseessä optimistinen luonteeni vai pitääkö Rokki nykyään oikeasti korvia enemmän pystyssä kuin aikaisemmin, mutta paremmalta näyttää!

Kissatkin ovat käyneet parvekkeella sylissä ihmettelemässä maailmaa, sillä ilman lasitusta noita ei uskalla päästää irti sinne. Näistä kuvista päätellen Misulla ei kuitenkaan ole mikään kiire parvekkeen kaiteen yli... Sen verran on tukeva ote takista. ;)