tiistai 2. syyskuuta 2014

Kissojen oma huone

Lapsena haaveilin aina "eläinten huoneesta", joka olisi sisustettu eläinten ehdoilla ja jossa ne saisivat viettää aikaa. Siellä olisi petejä, piilopaikkoja, kiipeilytelineitä ja kaikkea muuta erikoista tekemistä, joka pitäisi vuorollaan kissat, koirat ja muut lemmikit tyytyväisenä.



Loppukesän aikana olen huomannut, että sellainen on alkanut muodostua parvekkeellemme. Meille on kehittynyt tyttöjen kanssa jo aamuinen rutiini: Milla sinnikkäästi herättää epätoivoisesti peiton alle piiloutuvan emännän, minkä jälkeen minun on pakko nousta ruokkimaan kissat. Tytöt syövät ensin mahat täyteen, minkä jälkeen jompikumpi tai kumpikin kipittää perässäni parvekkeen ovelle, kun olen avaamassa säleverhoja. Vaativien katseiden ja maukumisen kohteena ei ole oikein muuta mahdollisuutta kuin avata parvekkeen ovi raolleen, että kissat pääsevät omille paikoilleen aamupalan jälkeisille torkuille.



Parvekkeen "sisustus" on muuttunut kesän aikana jonkin verran. Keväällä laitetut laudat on kerätty pois, sillä toisin kuin aikaisemman kodin lasittomalla parvekkeella, tuohon kissoilla on pitkälti rajoittamaton pääsy ja lattiat sekä nurkat ovat sen näköiset. Parin kuukauden aikana kerääntyneet kissankarvakasat kirvoittivat melkoisia ärräpäitä ja tarkoituksena onkin lautojen sijaan hankkia lattialle jonkinlainen matto, sillä paljaaltaan lattia on usein liian kylmä ilman kenkiä. Pienempi häkki vietiin varastoon pölyttymästä, mutta torkkupaikkoja löytyy edelleen: suuremman häkin sisältä ja päältä, parvekkeen pöydän alle asetellusta pehmoisesta alustasta (joka oli kovempaa huutoa helteillä kuin nyt viileinä päivinä), parvekkeelle kannetun kirjahyllyn alaosasta (istuintyynyt ovat päässeet karvaiseen käyttöön...), huterasta tuolista ja rämästä kiipeilypuusta, jonka tilalle ei ole toistaiseksi löytynyt ehjää, mutta edullista korvaajaa. Vaihtoehtoja siis riittää!



Pahimpien kesähelteiden aikaan parvekkeen ovea ei voinut pitää auki kuin aikaisin aamulla ja illalla/yöllä, sillä keskipäivän aurinko teki parvekkeesta hyvin nopeasti saunan. Misua asia häiritsi erityisen paljon, mutta Milla hakeutui mieluusti hieman viileimpiin paikkoihin nukkumaan. Nyt syksyn tullessa ovea taas ei voi pitää auki kuin päivisin, sillä ilma on kylmennyt huomattavasti. Vielä ehtii hetken nauttia omista torkkupaikoista, ennen kuin ovi pysyy aika tiukasti kiinni kevääseen saakka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti