Viime viikkojen jatkuva synkkyys on vienyt veronsa ja blogikin on ollut vähemmällä huomiolla. Yritin jopa pari päivää sitten etsiä joitain kuvia ja keksiä niiden pohjalta kirjoitettavaa, mutta viime postauksen kuvat Akusta uusi toppapuku päällään ovat viimeisimpiä kuvia kameralla. Ilmeisesti synkkyys on pitänyt huolen myös siitä, ettei kunnon kuviakaan ole jaksanut räpsiä, kun taas kännykkään on jäänyt joitakin (laadultaan arveluttavia) kuvia.
Kun lapsena kinusin vanhemmiltani lupaa omaan koiraan, jouduin kerran todistamaan sitoutumiseni käymällä ulkona kolmesti päivässä, oli sää mikä tahansa. Mukisematta seisoin vesisateessakin pihalla ja haaveilin omasta koirasta. Ikävä kyllä sopimus ei ollut ihan realistinen: ulkona käymisen ohella minun olisi pitänyt uittaa vaatteita kuralätäköissä, pyyhkiä niillä hieman lattiaa ja ehkä jopa huonekaluja ja varsinkin kuravaatteiden hieman kuivuttua ravistella niistä hiekkaa ympäri asuntoa ja kulkea imuri kädessä aamusta iltaan.
Uskomatonta, miten paljon hiekkaa jopa kaksi karvatonta koiraa voi kantaa sisälle. Puhumattakaan siitä, että pukuja joutuu pesemään lähes jatkuvasti.
Akun Hurtan fleecepuku on kestänyt kovalla käytöllä liki seitsemän vuotta, kun taas Rokin halvempi versio kesti ehkä seitsemän kuukautta, joista puolet se oli kesän takia kaapissa. Fleecetarra irtosi ensin hieman puvusta, kunnes se aamulenkin aikana alkoi purkautua kunnolla ja ehdin jo luulla, että koko vaate putoaa koiran päältä. Onneksi ehdimme kotiin ennen kuin niin kävi - ja onneksi perheeseen kuuluu käsityötaitoisia ihmisiä, emäntä kun ei ole sellaista taitoa ikinä pahemmin hallinnut.
Tilasin myös Rokille samanlaisen puvun, jota Aku esittelee edellisessä postauksessa. Rokin puku vain on kokoa pienempi, sininen ja etuosasta pojalle liian ahdas. Se ei pysty liikkumaan puku päällään kunnolla, mutta onneksi joululomalla sekin toivottavasti saadaan korjattua käyttökuntoon. Eipä näillä säillä ole edes ollut käyttöä toppapuvulle, sillä lämpötila on käynyt pakkasen puolella pari kertaa ja vielä niilläkin asteilla tarkenee fleecepuvuilla.
Rokkihan kärsi hiivasta korvissa ja kuonossa kesällä, ja eläinlääkäri epäili yhdeksi syyksi ruokamerkin vaihtamista. Eläinlääkärin suostumuksella halusin kuitenkin vielä kokeilla Purenaturalia, sillä se oli maistunut Rokillekin hyvin eikä takeita sen sopimattomuudesta ollut. Pari kuukautta pojat ehtivät herkutella sillä, ennen kuin Rokin toinen korva alkoi taas punoittaa ja kutista, joten ruokamerkin vaihdosta tuli jälleen oleellista.
Nyt kokeillaan sitten Orijenin sopivuutta. Ainakin alku näyttää lupaavalta sen suhteen, että ruoka maistuu. Toivottavasti Rokin kutina hillittää ja tästä saataisiin meille pysyvämpi ruokamerkki. Akulla ei ole ollut ongelmia minkään ruoan kanssa, vaan sille on tuntunut sopivan jokainen kokeilemamme merkki. Nappuloiden ohella pojat edelleen saavat silloin tällöin myös raakaa lihaa ja toisinaan kotiruokaa. Itseasiassa Orijenin ruokasäkin hinnalla sai myös Mushin ruokaa kylkiäisiksi.
Pikkuhiljaa olisi tosiaan kiva saada kunnolla lunta eikä katsella kerta toisensa perään, miten vesisade sulattaa pari päivää maassa olleen lumen jälleen... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti