torstai 12. toukokuuta 2016

Misun muuttostressi

Huh!

Lopultakin muuttolaatikot ja jätesäkit ovat vaihtuneet edes jonkinlaiseen järjestykseen. Internet-yhteyttä emme ole vielä ehtineet harkitakaan kaiken tämän hässäkän keskellä, joten blogi on ollut kaikessa rauhassa hiljaa tänä aikana.



Kuinkahan monta kertaa ihmisen täytyy muuttaa, ennen kuin hän ottaa opikseen ja muutto sujuu hallitusti ja siististi? Ei siis niin, että hätäpäissään revitään jätesäkkejä auki myöhään illalla ja yritetään löytää jostain liinavaatteita ja puhtaita vaatteita. Ensimmäiset päivät kuljetaankin sitten "tämä osui ensimmäisenä käteen" -tyylillä. Aamulla on tiedossa pieni hermoromahdus, kun kahvinkeitin ei olekaan KEITTIÖ-laatikoissa ja hetken suunnittelee jo edelliselle kämpälle kävelemistä aamukahville, kunnes se vekotin löytyykin olohuoneen laatikosta.

"Onneksi eläimet" - eli pääasiassa Misu ja Rokki - pitivät huolen siitä, ettei muuttolaatikoita ja jätesäkkejä levitellä pitkin kämppää miten sattuu. Misu hoiti osuutensa oksentamalla yhteen kirjalaatikkoon, Rokki nosti jalkaa erääseen banaanilaatikkoon ja ainakin pariin jätesäkkiin. Tällainen hoputus toimii yllättävän hyvin, vaikka tavarat eivät todellakaan löydä laatikoista heti oikeille paikoille. Yleisilme on kuitenkin melko siisti, kun lattioilta on siivottu ylimääräiset tavarat hyllyille, tasoille, kaappeihin ja vaatehuoneeseen.


Nyt kuitenkin uusi arki on alkanut rullata sujuvasti. Ensimmäinen ilta ja seuraava päivä olivat vielä melkoista hakemista eläinten osalta, sillä kaikki olivat aika hermona ja ihmeissään. Nopeasti jokainen kuitenkin tottui uuteen paikkaan. Pojat eivät enää seuraa jatkuvasti, Milla ei yritä paeta rappukäytävään. Hermoilin aluksi eniten poikien tottumista, sillä paras ensivaikutelma uusiin naapureihin ei tehdä jättämällä koirat haukkumaan ja ulisemaan yksin - puhumattakaan tietenkään siitä, miten ikävää ja stressaavaa se koirille on. Ensimmäisenä päivänä aloitettiin aivan pienillä askelilla: vilkutin useamman kerran heipat ja lähdin rappukäytävään. Ensin jäin oven taakse, sitten kävelin kauemmas, odotin kauemmin, kävin hissilläkin mutkan... ja pojat odottivat hiljaa. Kohta kävin juoksujalkaa parkkipaikalla autosta hakemassa tavaroita ja sitten käytiin miehen kanssa vintillä eikä asunnosta kuulunut äännähdystäkään. Nopeasti aikoja on sitten pidennetty ja käyty tavallisesti esimerkiksi kaupassa. Naapurit edelleen tervehtivät ja asunto on hiljainen sekä lähtiessä että tullessa, joten jospa tässä asunnossa ei tarvitsekaan stressata yksinjäämistä lainkaan.

Misu sen sijaan alkoi oireilla. Kun räjähtänyt sekasorto asettui kodikkaammaksi sekasorroksi, Misu jäi kiinni nurkkaan pissimisestä. Ajattelimme saman tien, että niin hirvittävän herkkä kissa alkoi stressata uutta ympäristöä ja jo menneisyyteen jäänyt hiekkalaatikon vältteleminen oli tullut takaisin kuvioihin. Pieni epätoivo ja turhautuminen ehti jo hiipiä mieleen, kunnes aloimme miettiä sen käytöstä tarkemmin: olimme kumpikin huomanneet, että Misu kyllä ravasi myös hiekkalaatikolla ja pesi itseään epätavallisen paljon ja jopa raivokkaasti. Sen lattialle jättämät jäljet eivät suinkaan olleet lammikoita, vaan enemmänkin tippoja ja yhdestä löytyi vertakin. Pelkän muuttostressin sijaan tilanne alkoikin vaikuttaa joltain tulehdukselta, joten pikkukisu joutui käymään eläinlääkärissä.

Eläinlääkärin mukaan kyseessä ei ole virtsatietulehdus, vaan virtsakiteet. Bakteeriviljelmät olivat puhtaat ja kotihoidoksi saimme kolmeksi päiväksi kipulääkettä sekä käskyn antaa virtsakiteitä liuentavaa ruokaa parin kuukauden ajan. Jos oireet palaavat, niin Misun ruokavalio menee sitten uusiksi loppuelämän ajaksi. Onneksi se on kuitenkin nyt jo reipas, tyytyväinen ja jaloissa kiehnäävä kisu, ja sehän on tärkeintä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti