lauantai 23. huhtikuuta 2016

Älä häiritse leikkivää kissaa


Tai tarkennuksena: älä työnnä sormia väliin, kun kissanmintusta hullaantunut Milla leikkii ja riehuu jopa raivoisasti. Sormillehan siinä sai ja vieläpä melko kipeästi!




Muuton yhteydessä on tullut käytyä läpi kaappeja, laatikoita ja kaikenlaisia mahdollisia pusseja ja nyssäköitä. Yhdestä sellaisesta löytyi aikanaan kissoille tilattu kissanminttusuihke ja aamuisen perusteella muistin yhtäkkiä, miksi se oli työnnetty syvälle kaappiin...

Samalla kun sidoin uuden lelun kiipeilypuun naruun edellisen hävittyä Misulle, suihkautin siihen hieman kissanminttua testiksi. Misuun suihke ei näyttänyt vaikuttavan, mutta laiskanpulskea muori sai tassuihin vipinää. Milla syöksyi lelun luo korvat luimussa sohvalta, ajoi Misun pois kiipeilypuusta ja alkoi riehua. Ehdin jo kerran syöksyä lähemmäs nappaamaan kiinni, sillä koko kiipeilyy näytti kaatuvan Millan hyppimisen ja roikkumisen takia, mutta pystyssä se onneksi pysyi. Leikin vähän rauhoituttua yritin innostaa Millaa vielä lisää heiluttamalla lelua, jolloin kissa nappasi kipeästi sormilleni ja kiepsahti nukkumaan aarteensa viereen.


Tätä raivoisaa esitystä seuratessani heitin sen kissanminttusuihkeen vähin äänin roskiin. Millasta ei tarvitse tehdä yhtään kiukkuisempaa matamia.


On hirveän vaikea arvioida, kuinka monta banaanilaatikkoa on tarpeeksi kaikkia näitä tavaroita varten. Mahtuisikohan jo näihin kaikki ne loput, jotka eivät vielä laatikoissa ole?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti