"Ei mun koiria tartte pelätä."

Entä jos mun koiria tarttee?

Turhaannuin jälleen lenkillä, kun ohittamamme taluttaja päästi koiransa fleksillä niin lähelle meitä, että Rokki säikähdyksissään ärähti. Tämä siitä huolimatta, että yritin ohittaa toiselta puolen tietä niin, että koirat olivat nurmikon puolella ja takanani ohituksen aikana. Vieras taluttaja luonnollisesti nykäisi oman koiransa tuohtuneena takaisin lähelleen, kun me emme halunneetkaan leikkiä, vaan aloimme isotella.

Rokki ei ole ilkeä koira. Se ei ole aggressiivinen tai vihainen, vaan se on halittava ja paijattava sylivauva, joka pusuttelee ja touhuaa iloisesti tuttujen kanssa. Mutta se pelkää vieraita koiria ja ihmisiä.

Aku ei ole ikinä ollut erityisen sosiaalinen koira, vaikka on sekin pienestä asti viihtynyt joidenkin koirien ja ihmisten seurassa. Tärkeiden ihmisten - kuten minun, isäni tai isännän - kanssa sekin on hellyydenkipeä ja hassu pöljäilijä, mutta Aku on paljon tarkempi siitä, kenen kanssa se hassuttelee. Rokille kelpaa oikeastaan kuka tahansa, kunhan alkukankeudesta päästään yli, ja minua harmittaakin sen nykyinen käytös. Pentuna Rokki oli todellinen Rokkari ja Rokkikukko, tykkäsi olla tapahtumien keskipisteenä ja pusutteli kaikkien kasvot, vaikka vieras ei olisi sitä halunnutkaan.

Pentuaikana kesken lenkin meidät kuitenkin yllätti lapsilta karannut nuori labradorinnoutaja, joka juoksi tohinoissaan päälle ja läiski poikia yrittäen saada ne leikkimään. Tilannehan oli äkkiä täysi kaaos, sillä pojat yrittivät kauhuissaan karkuun juoksemalla minua ympäri, labbis pinkoi perässä ja minä yritin saada remmien sekamelskasta jotain tolkkua niin, että saisin labbiksen napattua kiinni ja tilanteen rauhoitettua. En uskaltanut päästää omien koirien remmeistä irti autotien lähellä, vaikka sillä tavalla olisin ehkä saanut tilanteen helpommin selvitettyä. Tämä välikohtaus jätti Rokkiin melkoiset traumat, sillä aina siitä eteenpäin se aloitti jo kaukaa kovan kiljumisen, jos näki vilauksenkaan tuosta koirasta tai edes niistä lapsista, vaikka heillä ei olisi ollut koiraa mukanakaan. Lapset ilmeisesti täysin häijyyttään pahensivat tilannetta meluamalla takaisin ja touhu rauhoittui vasta kun muutimme uusiin maisemiin.

Aluksi Rokki käyttäytyi uudessa ympäristössä hyvin, mutta pikkuhiljaa alkoi tulla lisää epämiellyttäviä kokemuksia vieraista koirista, kun lenkillä tai koirapuistossa joku tuli vauhdilla liian lähelle tai naapurin koira säikäytti ilmestymällä yhtäkkiä nurkan takaa. Kyseessä oli sellaisia pieniä asioita, jotka eivät Akua häirinneet enää tilanteen jälkeen, mutta herkempi Rokki alkoi reagoida negatiivisesti kaikkiin vieraisiin. Nykyisessäkin asunnossa hissi on tuonut mukanaan omat haasteet, sillä pari kertaa hissin ovien avauduttua takana onkin seissyt vieras koira ja Rokki hyppää taas ylikierroksille. Viime aikoina myös Aku on liittynyt kaveriksi puhisemaan vieraille koirille, eikä tätä tilannetta auta lainkaan se, että esimerkiksi onnistuneesti alkanut ohitus keskeytyy, kun toinen taluttaja päästääkin koiransa meidän luo lupaa kysymättä.

En epäile, etteikö näistä muista koirista löytyisi todella ystävällisiä yksilöitä, mutta se ei meidän tilannetta auta. Todennäköisesti säikähdys on jo tapahtunut ja Rokki käy ylikierroksilla, jolloin vieraan koiran lähestyminen vain pahentaa tilannetta. Aikuisiällä se on tutustunut esimerkiksi Sodankylän reissulla kahteen isompaan koiraan, mikä alkukankeuden jälkeen alkoi sujua. Ylimpiä ystäviä niistä ei ehtinyt tulla, mutta Rokki pystyi rauhouttumaan ja rentoutumaan vieraiden koirien seurassa, mikä on aina harppaus eteenpäin. Loikka taaksepäin taas otetaan joka kerta, kun vieras koira päästetään lenkillä lähellä tai hissin edessä makaakin koira, jota omistaja ei yritäkään saada pois edestä, vaan joudun kahden hermostuneen koiran kanssa selviytymään tilanteesta ohi.

Totta kai tämä vaikuttaa arkeemme jonkin verran, mutta pääasiassa päivämme kuluvat rauhallisesti ja ilman välikohtauksia. Pystymme matkustamaan julkisilla myös silloin, kun siellä on muita eläimiä, voimme käydä torilla kesäpäivänä ja vierailemme uusissa paikoissa. Yleensä myös ohitukset sujuvat hyvin, kunhan tuoreessa muistissa ei ole stressaavaa tilannetta ja ohitustilanne pysyy rauhallisena. Lenkkeilemme erilaisissa maastoissa ja maisemissa, ohitamme ja meidät ohittaa monenlaisia kulkijoita, käymme koirapuistoissa (joskin niin, ettei siellä ole samaan aikaan vieraita koiria) ja tutustumme uusiin ihmisiin ja eläimiin. Toisinaan ikävät välikohtaukset silti vaikeuttavat arkea joko hetkellisesti tai yleensä niin, että muutama seuraava kerta sujuu taas jännittyneenä ja hermostuneena.

Ja kun nyt päästiin avautumisen makuun niin haluaisin muistuttaa lasten vanhempia opettamaan jälkikasvulle, miten vieraiden koirien kanssa käyttäydytään. Minäkin olen juossut polvenkorkuisena puistoissa ja kaupungilla koiranulkoiluttajien luo, mutta minulle taottiin hyvin selvästi päähän, että koiraan ei kosketa ennen kuin siihen saadaan lupa ja tilanteessa ollaan rauhallisia. Olen tavannut poikien kanssa hyvin monta rauhallista ja kohteliasta lasta, jotka ovat tulleet kysymään lupaa koirien silittämiseen ja luvan saatuaan kyykistyneet rapsuttelemaan koiria. Nykyään en ainakaan saman tien anna lupaa, mutta välillä olen jäänyt juttelemaan lasten kanssa koirista ylipäänsä, jolloin tilanne on rauhoittunut ja pojat tekevät aloitteen haistelemalla vierasta. Tällöin lapsi tietenkin saa silittää koiria, mutta koko ajan mennään niiden ehdoilla. Ikävä kyllä olen kohdannut myös niitä lapsia, jotka huutaen juoksevat kohti ja haluavat kovakouraisesti taputella koiria ilman, että mukana oleva aikuinen puuttuu asiaan mitenkään. Taas pakitamme Rokin kanssa, ja seuraavalla kerralla se väistelee kauhuissaan lapsia räkyttäen, vaikka kyseessä olisikin rauhallisempi tilanne. Se, että naapurin tai perhetutun koira on hirveän kiva ja lapsirakas, ei tarkoita että kaikki koirat olisivat sellaisia. Pidän lapsista enkä halua olla edesauttamassa kenenkään lapsen alkavaa koirapelkoa vain siksi, että oma pelästynyt koirani säikäyttää haukullaan pienen lapsen.

Toivon, että ihmiset näkisivät tilanteita muidenkin näkökulmasta. Jos me yritämme ohittaa välimatkan päästä ja kontaktia luomatta, me ihan oikeasti haluamme vain ohittaa, emmekä kaipaa vieraita koiria haistelemaan lahkeita. Vaikka talutankin kahta pientä "lelukoiraa", eivät ne kuitenkaan automaattisesti tule toimeen kovaäänisten ja arvaamattomien lasten kanssa, vaan ne tarvitsevat totuttelua ja rauhallista tilannetta. Rauhallisen alun saatuaan ne kyllä kasvavat rakastamaan lapsia, aivan kuten kahta veljentytärtäni.