Palataan kuvien avulla muistelemaan, millaista meidän arki on ollut näiden hiljaisten kuukausien aikana. Elämä on ollut pääasiassa melko tasaista, mutta toisaalta juuri sen verran kiireistä, ettei blogille ole jäänyt aikaa. Kamerakin on ollut pitkälti täynnä vain vauvan kuvia, mutta tallentuu sinne edelleen kuvia näistä nelijalkaisistakin perheenjäsenistä.
Milla ja Misu ovat onneksi oppineet, etteivät vauvan pinnasänky ja rattaat ole niiden nukkumapaikka - tai ainakaan silloin, kun isäntäväki on kotona. Meidän ollessa lomamatkalla rattaista kuitenkin löytyy mystisesti enemmän kissankarvoja kuin tavallisesti ja huolellisesti petattu pinnasänkykin tuppaa olemaan sekaisin... Pääasia kuitenkin on, etteivät tytöt häiritse vauvan unta. Kun mekin olimme kotona, pesäpaikoiksi kelpasivat hyvin leikkimaton turvallinen suoja ja sitteri, jossa etenkin Misu tykkäsi nukkua yöt. Vauvan kasvaessa ensin leikkimatto ja lopulta sitterikin kannettiin kuitenkin muualle.
Viime vuoden syksyllä kävimme myös ensimmäisen pidemmän reissun uusimman perheenjäsenen eli kompaktin automme kanssa. Matka Oulusta Sodankylään kahden koiran ja noin parin kuukauden ikäisen vauvan kanssa oli melkoinen seikkailu ja hieman nokkeluuttakin vaativa koitos, mutta siitä selvittiin! Vaikka auto helpottaa paljon arkielämää vauvan kanssa, helpottaa se todenteolla myös pidempien matkojen suhteen. En halua edes ajatella, millainen kaaos tämä kokoonpano olisi ollut yhdistettynä matkaan junalla ja bussilla.
Autossa jokaisella on oma paikkansa. Kuskin paikalla istuu joko minä tai isäntä ja toinen pääsee takapenkille ihastelemaan maisemia, sillä etupenkki on varattu Rokille. Rokki matkaa kätevästi penkkiin ja turvavöihin kiinnitettävässä avonaisessa laatikossa, vaikka siihen totuttelu ottikin oman aikansa. Edelleenkään se ei ole Rokin mielestä kivointa maailmassa, mutta nyt se osaa jo rauhoittua paikalleen. Takapenkillä on sitten enemmän tunnelmaa, sillä keskellä matkaa Aku turvavöihin kiinnitettynä valjaiden avulla ja viimeisen paikan vie tietenkin vauva istuimensa kanssa. Kissoja emme ole edes suunnitelleet ottavamme mukaan, sillä kaikkien kannalta on mukavampaa, että ne saavat pysyä kotona hoitajan kanssa.
Koko loppuvuosi sujui ongelmitta ja toivotaan, että tuleva vuosi seuraa samaa kaavaa. Yhtä rauhallisesti tämä vuosi ei kuitenkaan taida sujua, sillä vauva oppii jatkuvasti liikkumaan paremmin, nopeammin ja hallitummin. Käsi puristuu edelleen nyrkkiin tiukasti välittämättä siitä, jääkö sormien väliin oma lelu tai jonkun eläinraukan turkki. Opittavaa on siis molemmin puolin ja itsellä täytyy välillä olla silmät selässäkin, mutta eiköhän me opita toimimaan hyvin yhteen perheenä kaikkien kanssa.
Muistellaan kuluvan vuoden alkua toisessa postauksessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti