Kesää odotellessa

Toukokuu meni melko viileissä keleissä ja kesäkuun alku on jatkanut samaa rataa. Toisaalta viileys ei haittaa, sillä jaksan itse paremmin ulkoilla, mutta voisi lämpötila edes hieman kavuta ylöspäin. Sen verran vaikka, ettei Akun tarvitsisi vuoroin hytistä ja vuoroin kulkea edelleen fleecehaalarissa. Rokki on jo vaihtanut fleece- tai villapaitaan.

Aina yhtä fiksu ja filmaattinen Rokkari...

Tänään kävin poikien kanssa istuskelemassa puistossa auringon paistaessa, mutta tuuli oli ikävä kyllä niin navakka, että Aku joutui nautiskelemaan auringosta haalarissaan. Se kuitenkin viihtyi ohikulkijoita seuraillen ihan hyvin, vaikka lopulta siirtyikin kainaloon hytisemään ennen kuin jatkoimme matkaa. Rokki sen sijaan herkutteli jäniksen papanoilla ja pöljäili muutenkin, sillä esimerkiksi jostain syystä kepit maistuivat tänään pojalle toosi hyvin.

Isännän päästyä töistä kävimme myös läheisellä voikukkapellolla tarkoituksena napsia kesäisiä kuvia. Yritykseksihän se jäi, sillä päivä ei ollut enää kovin kesäinen :D Aurinko oli mennyt pilveen, tuuli jatkoi kovana ja hetken näytti jopa siltä, että alkaisi jälleen sataa vettä. Onneksi säilyimme kuivina! Akua ei innostanut lainkaan seisoa tyhjänpanttina tuulisella aukealla pelkät paidat päällään, mutta Rokilta onneksi löytyi senkin edestä vauhtia - sekä ruokahalua, kun ruoho on pitkästä aikaa taas niin hyvää.

Onneksi alkukesän viileys on passannut oikein hyvin parvekkeella oleskeluun, sillä edes keskipäivän aurinko ei ole vielä paahtanut lasitettua parveketta saunaksi. Kissat saavat siis yleensä nauttia parvekkeella olosta aamusta iltaan ja uusi kiipeilypuu on noussut mahtavaksi jutuksi. Tavallisena päivänä Milla viihtyy parvekkeella aamuisin ja iltaisin, kun on viileintä, ja Misu sitten valtaa kiipeilypuun itselleen etenkin keskipäivällä, kun aurinko lämmittää mukavasti. Ihme, ettei pikkukisu ole vielä tipahtanut alas raapimapuusta pyöriessään ja hyöriessään niin ihastuneena auringon valokeilassa!

Jotain itse tehtyä

En ole koskaan ollut hyvä käsitöissä, vaan peruskoulussa koettelin tekstiilityön opettajien hermoja katkaisemalla ompelukoneesta neulan, sotkemalla sen ja saumurin langat useamman kerran, leikkaamalla yksinkertaisia kaavoja väärin, ompelemalla housujen saumat minne sattuu... Tai esimerkiksi pudottamalla keskeneräisestä kaulahuivista huomattavan määrän silmukoita, jotka sitten myös jätin matkan varrelle ja lopullinen kaulahuivi kapeni yllättäen toisessa päässä. Jokusen kerran olen tosin onnistunutkin, sillä esimerkiksi yläasteella tehdyt villasukat ovat edelleen käytössä.

Tämä ei ole kuitenkaan viime aikoina haitannut neulomisinnostustani. Jo jokunen vuosi sitten neuloin itselleni värikkään kaulahuivin, joka rehellisesti onkin itse tehdyn näköinen, mutta se ei haittaa! Viime kesän lopussa sen sijaan mietin, että voisin neuloa pojille villapaidat, kun jämälankoja oli kaapissa pyörimässä useampaa erilaista. Löysin mielestäni toimivan ohjeen (klik), jonka opastuksella aloitin villapaidan teon ensin Akulle. Homma lähtikin jopa ihan hyvin käyntiin, mutta etutassujen reikien kohdalla kohtasin niin pahan tenkkapoon, että innostus kuivui kasaan. Yritin ymmärtää ohjeita (jotka olivat alussa vaikuttaneet helpoilta), mutta en vain saanut oikeanlaisia reikiä aikaiseksi. Hautasin työn kaappiin ja unohdin sinne.

Alkukeväästä kuitenkin kaivoin työn esille ja päätin ronskisti improvisoida. En enää edes muista, miten nuo reiät on tehty, mutta jollain todella brutaalilla tavalla kuitenkin :D Sen jälkeen neuloin työn loppuun ja onnittelin itseäni siitä, että Rokki sai uuden villapaidan - tekeleestä tuli mielestäni liian lyhyt Akulle, sillä päättelin työn hyvissä ajoin peläten, että mielenkiinto loppuisi taas ja työ hautautuisi jälleen puoleksi vuodeksi piiloon.

Kuten kuvista näkee, työ on tehty kaksi oikein kaksi nurjaa -tekniikalla. Tässä tulee taas surullisen selvästi esille oma "ihan sama, kunhan on sinne päin" -asenne, sillä silmukoiden lisääminen ja vähentäminen sekoitti rivit välillä todella pahasti enkä jaksanut enää välittää asiasta :D Kyseessä on kuitenkin paita omalle koiralle, joten en kokenut ulkonäön olevan niin merkittävä asia. Sen lisäksi tuo vaaleampi lanka on hyvin, hyvin höttöistä, jolloin koko paita tuntuu hassun venyvältä ja löysältä kasalta. Rokki kyllä piti tätä paitaa jokusen kerran lenkillä, mutta se venyi käytössä niin paljon, että oli lopulta strategisten paikkojen edessä ja päätyi pesun kautta Akun käyttöön. Täytyi siis aloittaa Rokille uusi villapaita, sillä se ei oikeastaan omista yhtään sopivan kokoista vaan ainoastaan liian suuren ja liian ahtaan villapaidan.

Tällä kertaa en jaksanut seurata ohjetta orjallisesti, vaan vilkaisin sitä aloittaessani työn ja sen jälkeen unohdin koko homman. Ei olisi pitänyt :D Ensinnäkin päätin, etten enää tuskailisi 2o2n-tyylillä, kun se ei kerran hermoilleni sovi. Niinpä aloitin koko paidan oikealla neuleella, totesin sen muutaman kerroksen jälkeen huonoksi ideaksi kun alku vain rullautui, mutta en jaksanut purkaakaan työtä vaan päätin jatkaa loppuun. "Ei se ole niin justiinsa Rokille." Tällä kertaa valitut langat olivat mukavan jämäköitä ja työ tuntui hyvältä niin kauan, kunnes puolen välin jälkeen hoksasin työn leveyden räjähtävän käsiin. Olin lisännyt muistin varassa silmukoita hieman turhan runsaalla kädellä, mutta en antanut sen(kään) häiritä, vaan jatkoin silti loppuun asti. Kaulalle sentään neuloin 2o2n, jotta se ei rullaudu ja näyttääkin vähän kivemmalta.

Tuo hauska viiva keskellä paitaa on tietenkin ihan ulkonäöllisistä syistä siinä... tai sitten työ saattoi olla kerroksen verran nurinpäin käsissäni, kun tappelin etutassujen reikien kanssa (jotka tällä kertaa tein YouTube-videon avustuksella samalla tavalla kuin tehdään nappien reiät). Pitäydyn ensimmäisessä vaihtoehdossa, se ei saa minua kuulostamaan niin toivottomalta tapaukselta.

Ikävä kyllä lopullisen paidan päät ovat Rokille hieman liian ahtaat. Periaatteessa paita kyllä menee pojan päälle ja se kulkeekin se päällään normaalisti, mutta koska kumpikin pää tuntuu tiukalta ja ahtaalta, halusin tehdä vielä kolmannen paidan. Nyt siitä tulisi varmasti hyvä.

Nojaa, saahan sitä toivoa :D Näiden kahden paitojen tekemisessä ei mennyt kuin pari päivää per kappale, ja se ehkä näkyy pienenä hoppuna ja mutkien oikomisena, mutta tämä viimeisin paita sentään on käyttökelpoinen! Lankoja en tosin taaskaan osannut miettiä tarpeeksi pitkälle, sillä vaikka ymmärsin vaaleamman olevan toiseen verrattuna melkoisen ohutta höpötystä, halusin silti yhdistää nuo kaksi. Periaatteessa ne toimivat ihan hyvin, mutta tässäkin paidassa huomasin paidan leveyden venyvän taas naurettaviin mittasuhteisiin, kun vaihdoin paksumman langan puikoille ja olin sitä ennen lisännyt silmukoita (maltillisemmin kuin aikaisemmassa versiossa) ohuemmalla langalla. Ohuemmalla langalla työ ei tuntunut levenevän lainkaan, joten lisäsin jokusen ekstran, ettei varmasti jää taas ahtaaksi. Ei jäänyt. Virheestä viisastuneena neuloin myös sekä alun että lopun 2o2n, jotta villapaita ei rullaudu typerästi.

Melkoinen pusakka (vai päähine pankkiryöstöä varten?) tästä tulikin, mutta ainakin tämä toimii! Tätä edistystä katsoessa seuraava on taas parempi, vaikka edistys onkin aika hidasta :D

Palailemme taas eläinten kuulumisilla myöhemmin! Kuten kuvista näkee, kesä on kovaa vauhtia tulossa Ouluunkin, vaikka ihan vielä ei nakuna tarkenekaan. Aku oli itseasiassa tänään sitä mieltä, että villapaitakin on liian vähän ja päällä olisi pitänyt vieläkin olla fleecehaalari, mutta Rokki tarkeni uudella pusakalla jo oikein hyvin.

Kissamaisia ajatuksia

Olisihan se pitänyt arvata. En ehtinyt kuin nopeasti kehaista, miten kissat ovat jättäneet pinnasängyn rauhaan, kun löysin erittäin iloisen kissan pyörivän ja kurnuttavan haltioissaan pinnasängyllä.

Misu näytti olevan sitä mieltä, että tuollainen söpö pesä on parasta, mitä tähän talouteen on kissoille ostettu. Olisin jopa voinut vannoa, että se kiitti minua hankinnasta siinä hetken pyöriessään :D Raukka ei kuitenkaan saanut sängyllä kauaa makoilla, vaan häädin sen pois ja toistaiseksi (nyt koputan jo puuta) pinnasänky on saanut olla rauhassa kissoilta. Millaa en ole siitä edes yllättänyt, mutta ryminästä päätellen sekin yritti yksi päivä päästä reunojen yli. Sänky on sen verran korkea, etten usko kissojen pääsevän sinne lattialta, mutta meidän sängyltä tai kuvissakin näkyvältä kampauspöydältä siihen on mahdollista hypätä.

Olen jo jonkin aikaa ollut äärimmäisen turhautunut Millan jatkuvaan mankumiseen ruoasta. Kyse ei ole siitä, etteikö tässä talossa saisi ruokaa, mutta kun se on vääränlaista! Se on kissanruokaa! Niinpä rouva on päättänyt istua vieressäni lähes aina, kun syön jotain keittiön pöydän ääressä. Se istuu viereisellä tuolilla, tuijottaa vuoroin minua ja vuoroin lautasta, ja välillä joko läppää tassulla käteeni tai jopa kynsäisee vähän. Ehdin jo hermostua siihen, miten röyhkeä Millasta on tullut, ennen kuin aloin muistella sen nuoruutta: itseasiassa Milla on nykyään kohteliaampi kerjäämisensä kanssa... Aikanaan juusto- tai kinkkuleipää ei voinut jättää hetkeksikään yksin, sillä Milla kävi varastamassa päälliset jo sinä aikana, kun leivän vaivalla itselleen tehnyt käänsi selkänsä avatakseen jääkaapin oven. Nykyään leivän täytyy olla jo kauan aikaa yksin, että Milla tohtii noin röyhkeäksi käydä.

En tiedä onko syynä vääränlainen ruokatarjoilu vai kevät rinnassa, mutta Milla on myös haikaillut ulko-ovesta ulos aina silloin tällöin. Se mouruaa korvia vihlovasti ulko-ovella, juoksee maha heiluen ovelle kun huomaa koirien pääsevän sen ulkopuolelle ja välillä ihan vain päivystää eteisen maton päällä odottaen tilaisuuttaan. Kovin vauhdikkaasti se ei tosin yritä ovesta ulos ja uskoo, jos sitä pukkaa kauemmas, mutta esimerkiksi parveke ei kelpaa kaukokaipuun hellittämiseen. Misu kyllä viihtyy parvekkeella erityisen hyvin, mutta Milla on nyt käynyt vain pyörähdyksiä siellä ja tullut sitten sisälle nukkumaan.

Ehkä Milla vain on kyllästynyt nyt kypsemmällä iällä palvelun jatkuvaan huonoon tasoon ja on päättänyt viedä muhkeat muotonsa jonnekin, jossa niitä osataan paremmin vaalia ja arvostaa... :D

Uutta ilmettä makuuhuoneeseen

Perjantaina makuuhuoneemme sai osakseen hieman uutta ja vanhaa, kun vanhempani toivat sekä Torilta bongatun sängyn että porakoneen, jolla poikien canvastaulut saatiin seinälle. Akun kuvahan on odotellut uudessa asunnossa omaa paikkaansa vaivaisen vuoden... Rokin kuvan saavuttua totesin, että taitaa olla aika laittaa kumpikin seinälle eikä pyöritellä pitkin keittiön tasoja ja pöytiä nojailemassa milloin mihinkin.

Poikien canvastaulut on Photoboxista tilattu. Akun taulu on saapunut jo muistaakseni reilu parisen vuotta sitten, ja se on itseasiassa silloin vilahtanutkin blogin puolella. Rokin taulu on antanut odottaa vuoroaan kauan, sillä sopivan kuvan löytäminen oli niin hirveän hankalaa. Nyt noita kuvia katsoessa on lisäksi todettava, että Akustakin täytyy tilata hieman asiallisempi pönötyskuva toiseksi :D Olkoon vaikka ensimmäisen koiran oikeudella kaksi taulua!

Hinta-laatusuhde on minusta noista tauluissa hyvä, vaikka muiden firmojen tauluista ei olekaan kokemusta. Photoboxilla hinnat ovat kuitenkin melko edullisia etenkin tarjousten aikaan. Kuvan laatuun on silti syytä kiinnittää huomiota, sillä luonnollisesti laatu hieman kärsii kun vertaa kuvaa tietokoneen ruudulla ja canvaksen pinnalla. Kumpikin kuvista on silti siistejä ja miellyttäviä katsella, vaikka Photoboxin mielestä Rokin kuva olikin laadultaan vain tyydyttävä.

Tori.fistä bongattu sänky ei ollut meille, vaikka olenkin kyllä haaveillut uudesta parisängystä jo jonkin aikaa! Nykyisen parhaat päivät on ohitettu jo ja sen pehmeys aiheuttaa minulle välillä selkäsärkyjä. Rokkikin yritti edistää tätä haavetta muutama ilta taaksepäin, kun poika mylläsi lakanattomalla sängyllä ja iloisesti haukkuen järsi koloa sänkyyn... Onneksi tuo ei ole haitannut nukkumista mitenkään, sillä uutta sänkyä saamme ehkä odotellakin hetkisen.

Sen sijaan vanhempieni mukana tullut sänky on pinnasänky, sillä meidän perheeseen on syntymässä vauva elokuun alussa. Hyvissä ajoinhan tuo laitettiin pystyyn, mutta minkäs sitä itselleen voi... ;) Halusin myös totutella kissoja ajatukseen siitä, että pinnasänky ei ole suinkaan niitä varten. Olen saanut kuulla pariltakin suunnalta varoitteluja siitä, miten kissat tulevat valtaamaan pinnasängyn, mutta alku ainakin vaikutti aika kankealta. Eläimet kyllä kävivät nuuhkaisemassa uutta hökötystä ja pari kertaa kissat ovat haaveilevasti tuijotelleet sänkyyn, mutta kumpikaan ei ole (ainakaan vielä!) edes yrittänyt päästä sinne. Toivottavasti tyyli pysyy samanlaisena tulevaisuudessakin.

Blogista ei ole tulossa minkäänlaista raskaus-/vauvablogia, vaan tämän sivun tähtinä pysyvät edelleen eläimet. Toki asiaa tullaan sivuuttamaan esimerkiksi silloin, kun tutustutaan uuteen tulokkaaseen, yritetään saada haltuun vaunulenkkien kaaos tai lyödään vetoa, kauanko menee ennen kuin Aku ja Rokki oppivat päivystämään lapsen lähelle ruokailujen aikana. Voisin lyödä jo nyt vetoa, ettei se vie ainakaan Akulta kauaa: se taitaa päivystää kaiken varalta vieressä jo ennen kuin vauva oppii tiputtelemaan ruokaa itse lattialle...

Akukin juhli parisen päivää sitten syntymäpäiviään. 8 vuotta täyttänyt herrasmies tarjosi myös muille talon eläimille juhlallisen liha-aterian, kun omaan kuppiin ei kaikki mahtunutkaan ;)

Kun koirasta tulee vanha

Kiinanharjakoiran eliniän odotuksen sanotaan olevan noin 13-15 vuotta, joten olen puhunut Akun täyttävän vasta kahdeksan vuotta ensi viikolla. Vaikka siitä onkin puhuttu pappana jo jonkin aikaa, en ole silti oikeasti osannut mieltää Akua erityisen vanhaksi koiraksi, sillä vanhuus ei ole liiemmin siitä näkynyt. Se syö, juo, liikkuu ja toimii kuten useina vuosina aikaisemminkin eikä outoja tapoja ole ilmestynyt kuvioihin. Tokihan Aku on rauhallisempi Rokkiin verrattuna eikä esimerkiksi innostu pitkistä lenkeistä samalla innolla kuin Rokki, mutta Akusta tuli viitisen vuotta sitten tehdyn kastraation jälkeen aikaisempaa rauhallisempi koira. Edelleen se silti välillä intoutuu rymyämään kuin pieni pentu sekä on valpas ja tarkkaavainen vahtikoira.

Eilen kävin Akun kanssa normaalisti rokotuksissa ja samalla olin varannut ajan hammaskiven poistoon, jota oli hissukseen ilmestynyt jonkin verran vasemman puolen ylähampaisiin. Pakko kehaista, että Akun kanssa kahdestaan on sitten helppoa liikkua! Se ei turhia hötkyile ja hätäile, vaan ottaa kivasti kontaktia ja suhtautuu rauhallisen uteliaasti oikeastaan kaikkeen. Meillä sanonta "joukossa tyhmyys tiivistyy" pitääkin toisinaan paikkansa, sillä Rokki on kova puhisemaan vieraille ja silloin tällöin se yllyttää myös Akua pöljäilemään. Nyt saimme kuitenkin seikkailla rauhassa ja ihmetellä eläinlääkärin vastaanotolla olevaa nuorta kissaa ja koiranpentujen äänekästä laumaa kiltisti. Onneksi meidät tosin kutsuttiin vastaanottohuoneeseen sisälle juuri kun ovesta astuikin sisälle sellainen koira, jonka Aku totesi jostain syystä sietämättömäksi...

Eläinlääkäri ehti jo epäillä onko hammaskiven poistoon mitään syytä, kunnes näki ne parisen hammasta, joiden takia ajan varasinkin. Miltei kahdeksan vuoden aikana tämä on tosin ainoa kerta, kun olemme joutuneet käymään hammaskiven poistossa, mutta yritämme kiinnittää tästä eteenpäin enemmän huomiota hampaiden puhtauteen. Myös Rokin osalta. Rokotukset eläinlääkäri sanoi laittavansa samalla kun Aku on rauhoitettuna, mutta myös rauhoituspiikki otettiin aika välinpitämättömästi vastaan. Olin varautunut dramaattiseen mielenilmaukseen, mutta Aku tuskin huomasikaan piikkiä.

Eläinlääkäri kuunteli myös sydämen ja yllättäen kysyi minulta, olenko tietoinen sydämestä selvästi kuuluvasti läppäviasta. Niin mistä? Hän selitti millainen ääni on ja miksi se syntyy, antoi meille parin viikon päähän uuden ajan ja kyseli, onko Akun toiminnassa ollut viime aikoina mitään erikoista: onko se ollut esimerkiksi ylipäänsä väsyneempi tai levottomampi öisin? Pudistelin hölmistyneenä päätäni, ettei sen käytöksessä ole ollut mitään erityistä monen vuoden aikana ja yritin samalla muistella niitä hataria mielikuvia, joita olen silloin tällöin yrittänyt päähäni tankata koirien vanhuuden vaivoista. Pakko myöntää, että olo oli silti melko tyhmä, kun sydämen läppävika ei tuonut mieleen oikein mitään oireista, hoidosta tai tulevaisuudesta.

Meille annettiin mukaan sydämen toimintaa tukevaa täydennysrehua, jonka Aku huitaisee hyvillä mielin parempiin suihin ruoan mukana. Parin viikon päästä olemme sitten viisaampia sydämen toiminnan suhteen ja tiedämme muun muassa sen, tarvitseeko Aku läppävian takia lääkkeitä. Vaikka eilen järkytys olikin melkoinen, niin Akun touhuja seuratessa on erittäin positiivinen mieli tulevaisuudesta. Ehkä se onkin jo vanhus, mutta olemuksesta ja käytöksestä sitä ei yleensä uskoisi ;)

Niin ja eläinlääkärin vaa'an mukaan Akun paino on hurjat 8,50 kiloa! Entinen tankki-Aku on silti ollut jo jonkin aikaa paljon solakampi, joten läskiksi sitä ei voi haukkua. Pitäisi kenties yrittää mitata poikien korkeus kotikonstein ihan vain vertailun vuoksi, sillä onhan Aku Rokin rinnalla melkoinen jättiläinen kiinanharjakoiraksi :)