tiistai 15. heinäkuuta 2014

Hei me riehutaan!

Kävimme pari kertaa juoksuttamassa kaikkia neljää koiraa yhtäaikaa. Ensimmäisenä iltana alkoi sataa samaan aikaan vettä, joten Aku siirtyi aika äkkiä autoon odottamaan muita ja muutenkaan juoksutus ei sillä kertaa kovin kauaa kestänyt. Tytöt, Maikki ja Luna, kuitenkin ottivat kaiken ilon irti vapaudesta. Myös Rokki irrotteli välillä oikein kunnolla ja niin, että kolmikko pinkoi keskenään kilpaakin. Koirien leikkejä täytyi kuitenkin pitää silmällä, sillä kokoero oli kovassa vauhdissa melko huomattava. Vahinkoja tai erimielisyyksiä ei silti sattunut, vaikka sisällä koirat tosiaan hieman kärtysivätkin toisilleen. Vapaana tilanne oli huomattavasti rennompi kaikin puolin.














Kävimme viime vuonna juoksuttamassa Lunaa ja pikku-Maikkia Kommattivaarassa, jossa oli tänä vuonna pakko käydä taas uudestaan. Tällä kertaa porukkaa oli enemmän ja hieman kömpelö, kuperkeikkoja heitellyt Maikki oli kasvanut ja pysyi paremmin pystyssä kovassakin vauhdissa ja tiukoissa mutkissa!















Juoksutuskuvia selatessa on kyllä pakko todeta, että meidän Aku on melkoinen yksinäinen susi. Sitä ei muiden koirien sekoilut kiinnosta, vaan se tutkii rauhassa jännät hajut ja seuraa sen jälkeen isäntää tai emäntää kuin hai laivaa. Onneksi tässä joukossa ei tyhmyyskään tiivistynyt, vaan koirat tottelivat käskyjä kuuliaisesti. Välillä tosin ehkä hieman viiveellä...

2 kommenttia:

  1. Tuo ketunpunainen koira on tosi kaunis! :) Musta tuntuu, että se on seikkaillut blogissa aiemminkin ja olen kenties sanonut samaa..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, noin vuosi sitten Lunasta oli myös kuvia ja se keräsikin kehuja :) Eikä syyttä, se on kyllä kaunis!

      Poista