maanantai 29. heinäkuuta 2013

Zooplussan paketti

Viime viikolla tuli jo ilmoitus aikaisemmin tilatusta zooplussan paketista, ja tänään emäntä sai lopulta käytyä postissa. Paketti olisi kyllä tuotu suoraan kotiinkin, mutta emme sattuneet kumpikaan olemaan päivällä paikalla töiden takia. Onneksi pahvilaatikko oli sitä kokoluokkaa, että sen sai helposti tuotua pyörälläkin.

Paketista paljastui se pyöräilytalutin, pieni peti ja yllätyksenä hieman herkkuja pojille. Pyöräilytaluttimeen palataan joskus myöhemmin, maanantaina ei vain jaksa tehdä kaikkea kerralla... :D














Jokaisen elukan piti tietenkin vuorollaan käydä kokeilemassa uutta alustaa, vaikka etenkin Milla näyttää aavistuksen pakotetulta... Kyllä siinä jokainen otus kuitenkin viihtyi aikansa ja Aku lopulta torkkui kauan aikaa keittiön lattialla, kun emäntä istui pöydän ääressä.

Kissat myös keksivät yhteistä kivaa tekemistä, kun Misu nakkasi pöydältä Millalle pahvin palasen ja vanhempi rouva innostui leikkimään sillä. Milla ei tosin ollut yhtä innostunut emännästä, joka välillä nappasi palasen itselleen :D Rokkiakaan ei otettu leikkiin mukaan, vaikka se kävikin kärsimättömänä vieressä vinkumassa.





Kanaiset purutikut maistuivat pojille niin hyvin, ettei emäntä ehtinyt niitä pahemmin edes kameralla häiritä.




Pikkukisun piti tietenkin ihmetellä revittyä pakettia. :)

Kävimme lauantaiyönä koirapuistoilemassa Puolivälinkankaalla, kun se on toinen lähimmistä puistoista. Parin tunnin reissun aikana emme kuitenkaan ehtineet olla puistossa kuin puolisen tuntia, sillä aurinko laski lopulta äkkiä ja kaupungin yllä välähteli sen verran komeat salamat, ettemme uskaltaneet kokeilla, jäämmekö rankkasateen jalkoihin. Olimmekin kotona vasta yhden aikaan yöllä, joten ensi kerralla voisi yrittää lähteä hieman aikaisemmin. Ja Qstockin esiintyjistä HIM kuului matkan varrella sen verran hyvin, että Rokkikin jäi sitä ihmettelemään!







Puisto oli kuitenkin tosi mukava ja tulemme varmasti käymään siellä myöhemmin uudestaan. Isoille ja pienille koirille on omat, tilavat puolensa, ja muutenkin se vaikutti siistiltä. Ehkä ainoa miinus oli korkea ruoho, jonne tuollainen pikkukoira häviää nopeasti. Rokki päästelikin menemään kuin vajaaälyinen tajutessaan, että se oli vapaana ja kerrankin oli tilaa juosta! Poika pinkoi kuin pupu nurmikon seassa, hävisi hetkeksi näkyvistä jonnekin toiselle puolelle puistoa ja yhtäkkiä sinkaisi taas takaisin viereen. Aku pysytteli totutusti lähettyvillä, vaikka intoutui sekin pari kertaa pyrähtämään. Sen mielestä oli kuitenkin kivempaa istua isännän vieressä penkillä tai kivellä.

torstai 25. heinäkuuta 2013

Jäätelökissa







Yksi Millan suosikkiherkuista on kesäisesti jätski. Maulla ei ole mitään väliä, kunhan sitä vain joskus saisi! Tänään kävi pitkästä aikaa tuuri ja raivokkaasti rouva söikin kaiken, mitä tikusta irti sai.

Blogikin koki pienen muodonmuutoksen - toivottavasti parempaan suuntaan! Kaikenlaiset nurinat ulkoasun toimimattomuudesta (otsikkokuva, värit, jne) otetaan ilolla vastaan kommenttilootaan, jotta näitä höpinöitä olisi miellyttävää lukea. :) Emännän mielenterveyden kannalta mahdollista muokkaamista jatketaan kuitenkin vasta joku toinen päivä, liika on liikaa...

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Uusi perheenjäsen

Tänään toivotettiin (hieman yllättäen) tervetulleeksi meidän perheeseen uusi kamera. Canon EOS 1100D -järkkäri tarttui mukaan parin lisämausteen kera Anttilasta hyvän tarjouksen takia, ja tähän tarjoukseen sisältyi myös pääsy pienelle valokuvauskurssille ja kunnon ohjekirja valokuvaamisesta Canonin kameroilla. Valokuvauskurssi tosin järjestetään vasta joskus syksyllä, mutta toivottavasti aika osuu sen verran hyvin, että emäntä pääsee sinne muutamaksi tunniksi istumaan ja ehkä jopa oppimaan jotain.

Ohjekirjojen luku jäikin hieman kesken, sillä kun kamera oli saatu päälle, oli se räpsiminen huomattavasti kivempaa kuin vihkosen plärääminen. Kuvia on kuitenkin napsitty pääasiassa vain täysautomaatilla, mutta ehdittiin silti kokeilla kuvaamista sekä 18-55mm että 75-300mm objektiiveilla. Rehellisesti sanottunahan emäntä on vielä täysin tumpelo tämän vehkeen kanssa, joten ei auta kuin painaa nenä ohjekirjojen väliin, niin saadaan tästä kamerasta kaikki hyöty irti. Vaan on se silti ollut jo mieluisa ostos!





"Ei hemmetti, emäntä hei..."
 



Rokki oli parhain malli (vaikkei se komeimmillaan ollutkaan...), sillä se oli tarpeeksi utelias ihmettelemään naksuvaa hökötystä. Akua ja Millaa ei sen sijaan juurikaan kiinnostanut, vaan Aku työnsi päänsä tyynyn alle ja Misukin keskittyi lähinnä vain nukkumiseen.







Kohteen täytyy olla aika liikkumatta, jotta kuva olisi edes suunnilleen onnistunut. Sen takia pyrähdys ulkona kamera kaulassa isännän ja poikien kanssa olikin aika pitkälti "elekää liikkuko!" -käskyttämistä, sillä muuten kuvat olivat melkoista suttua. Kyllä tämä vielä tästä... :D







Emäntä voisi esimerkiksi opetella, että kuva kannattaisi kohdistaa edes toiseen koiraan eikä isännän kenkiin...
Pahoittelut hillittömästä kuvakasasta, mutku valinnanvaikeus oli niiiin suuri! Me jäämme tutustumaan käyttöohjeisiin. :)

Ps. Siitäkin huolimatta, että emäntä yritti viikko sitten kovasti muistutella itselleen, unohtui se Misun synttäripäivä kuitenkin. Neiti täytti siis eilen kaksi vuotta eikä isäntäkään muistanut asiaa mitenkään. Pitänee huomenna tarjota jotain herkkua!