Kun sänky on liian pieni sinulle ja koirallesi

Olen poikien kanssa yöpynyt vanhempieni luona, jossa haastavaksi nousee aina nukkuminen. Ensinnäkin olen tottunut nukkumaan parisängyssä jo monen vuoden ajan, joten jo pelkästään yksin on vaikeaa mahtua kapeaan, yhden hengen sänkyyn, kun en yhtäkkiä voikaan nukkua poikittain - se lienee normaali asentoni öisin: pää omalla tyynyllä ja jalat isännän jalkojen päällä, sillä koirat nukkuvat siellä, missä omien jalkojeni pitäisi olla... :D Ja jos jo yksin on vaikeaa mahtua kapeaan sänkyyn, niin kokeilkaapa samaa kahden koiran kanssa, jotka pienestä koostaan huolimatta osaavat venyä ison koiran kokoisiksi öisin. Rentouttavaa!

Viime yön jäljiltä olo on kaikkea muuta kuin virkeä, sillä etenkin Rokki on ollut aivan hukassa. Se on seikkaillut ympäri huonetta, vinkunut ja piipannut pitkin yötä, pomppinut emännän ja Akun päällä (saaden sen murisemaan) ja kun lopulta poika rauhottui aamuyön pikkutunneilla, iski päälle hillitön hikka. En voi vieläkään uskoa, että koko sänky voi heilua pienen koiran hikan takia. Sen lisäksi, että pää taitaa vielä osittain nukkua, niin lihakset ovat aivan jumissa ihmeellisistä asennoista, joilla yritin mahtua kahden koiran kanssa samaan sänkyyn.

Tähän olisi tietenkin helppo ratkaisu: kieltää sänky koiralta. Esimerkiksi oma äitini ei voi sietää koiria sängyssä eikä vanhempien makuuhuone olekaan sallittua aluetta pojille, sängystä nyt tietenkään puhumattakaan. Aku on joskus nukkunut vanhempieni sängyssä, mutta se on jäänyt siihen muutamaan yöhön. Karvojahan näistä ei juurikaan irtoa, mutta etenkin näin syksyisin hiekka on raivostuttava ongelma. Toistaiseksi pojat kuitenkin saavat edelleen nukkua sängyssä, sillä kotona asian kanssa ei ole ongelmaa, mutta tulevat koirat eivät opi samoille tavoille. Se saluki (joka meille siis tulee parin vuoden päästä ;)) saa kyllä nukkua makuuhuoneessa, mutta sänkyyn asti ei tarvitse päästä.

Pojillahan on etuna ollut vielä karvattomuus, sillä pikkuinen ja naku harjispentu on niin vastustamaton, ettei sitä voi olla ottamatta viereen yöksi! Totuus kuitenkin on, että samalla tavalla nämäkin pärjäisivät jossain muualla kuin emännän peiton alla. No, antaa poikien silti jatkaa nukkumista sängyssä. Tyhmästä päästä kärsii kirjaimellisesti koko ruumis, kyllähän nämä jumit hetken päästä luovuttavat.

No se ensilumi

Siitäkin huolimatta, että ensilumi on jokavuotinen asia, aiheuttaa se kuitenkin joka vuosi aina samanlaisen innon. Kun harjoittelupaikassa joku hihkaisi, että ulkona sataa lunta, oli pakko edes hieman vilkaista ulos. Lunta! Niinpä kun sitä lunta oli ihan kunnolla satanut maahan yön aikana, oli aamulenkki riemua täynnä koko porukalla.

Pojillakin oli tosiaan kova vauhti ja tohina päällä, eikä kumpikaan joutanut kameralle poseeraamaan, vaikka emäntä miten yritti huhuilla ja hihkua huomion kiinnittämiseksi. Jopa Aku, joka ei välitä kylmästä tai märästä, tuhisi innoissaan lumihangessa eikä olisi aina edes malttanut jatkaa matkaa jännien hajujen takia. Mukavaa nähdä, ettei lumi ainakaan vielä häiritse, mutta niitä pahimpia pakkasia odotellessa... Sitä ennen kuitenkin nautitaan näistä pikkupakkasista, kun ei vielä liikaa palele ja voi keskittyä lumihangissa pyörimiseen!

Tunkeilija!

Meille saapui sunnuntaina omistajansa kanssa pian kuusi kuukautta täyttävä venäjänvinttikoiratyttö Coverdale's Sirius eli kavereiden kesken Surku. Tutustuminen aloitettiin yhteisellä lenkillä ja aluksi kaikki vaikuttikin menevän oikein mukavasti, kunnes jonkin ajan kuluttua Surku olisi halunnut leikkiä poikien kanssa ja hieman riehaantui, jolloin (luonnollisesti!) paljon pienempi Rokki säikähti. Sen jälkeen pojat olivatkin enemmän varuillaan Surkun seurassa eikä meidän eläimistä kukaan intoutunut leikkimään borzoin kanssa näiden muutaman päivän aikana: Misu pysytteli piilossa ja Milla keskittyi mulkoilemaan pahasti jokaisesta mahdollisesta nurkasta, vaikka Surku miten yritti liehitellä ja kantaa vuoron perään eri leluja happamalle kissalle leluksi.

Yhteiset lenkit sujuivat melko mallikkaasti, kolmikko pystyi seisomaan todella lähekkäinkin kun jossain oli tarpeeksi kiva tuoksu ;) Sisällä etenkin Rokki piti enemmän meteliä, kun taas Aku tyytyi väistämään (ja Milla yritti läpsäistä Surkua kuonoon, mutta ei aivan osunut...). Parin päivän jälkeen ehkä pientä edistymistä oli kuitenkin havaittavissa, mutta mikäpä kiire siinä oli! Näillä näkymin nähdään seuraavan kerran jouluna ja peukut pystyssä toivotaan, että pojat uskaltaisivat jo hieman yrittää leikkiäkin jättiläisen kanssa. Koirien ehdoilla tietenkin mennään!

Emännän kannalta tämä vierailu ei helpottanut lainkaan pahaa vinttikoirakuumetta. Miten tässä jaksaa odottaa parisen vuotta... :D

Yksi elämän pienistä iloista

Eli auringonpaiste. Vuodenajalla ei ole mitään väliä, vaan lämmittävä aurinko saa eläimet kerääntymään aina niihin lämpimiin paikkoihin.

Meillä myös vaihdettiin jonkin aikaa sitten olohuoneesta järjestystä sen verran, että aikaisemmin seinää vasten ollut sohva on nyt keskellä huonetta. Tämän sohvan selkänojalle on ilmeisesti erityisen mukavaa poikienkin mielestä jäädä makoilemaan, ja kumpikin on hoksannut saman, kivan asian. Mikähän idea tässä mahtaa olla?

Ja sittenkin tietenkin ihan vain rötkötetään auringosta raukeina. ;)

Parasta uniseuraa

Parhaimmat unet saa parhaan kaverin vieressä!

Isäntää kohtasi pieni yllätys tässä yksi päivä, kun hän kotiin tullessa alkoi etsiä, missä kissat mahtavat olla. Eipä ole ennen tällaista näkyä tullut vastaan... :)

Vaikka kissat voivatkin nukkua esimerkiksi sängyllä yhtä aikaa, niin koirien kangashäkkiin ahtautuminen noin vierekkäin on jo harvinaista. Yleensä Millaa ei pahemmin kiinnosta nukkua muiden elukoiden kanssa (emännän hiusten päällä tyynyllä on kyllä tosi kiva nukkua), joten tämä on jo melkoinen edistysaskel! Kyllä se vanha äkäinen täti taitaa edes hieman pitää kaveristaan. Edes silloin tällöin.

Ihana syksy!

Vaikka kesän jälkeen onkin aina hieman vaikea totutella taas pukeutumiseen kylmää ja märkää säätä vastaan, niin tällaisina aamuina sitä on vain myönnettävä, että syksykin on meidän mieleen. Tai Akun mieleen taitaa olla vain se kesä, herra on taas tänään ollut aamulenkillä niin surullinen. Sen mielestä pitäisi kääntyä sisälle heti kun hommat on hoidettu, eikä seikkailla päättömästi jotain märkää metsäpolkua pitkin. Rokilla taas on ollut kiire poukkoilla haistelemassa uusia hajuja, tonkimassa lehtikasoja ja maistelemassa, maistuvatko ruohonkorret vieläkin yhtä hyviltä...

Akusta ei muita kuvia saanutkaan kuin näitä kaihoisia "tuolla on lämmin sänky oottamassa..." -kuvia. Onneksi poika pääsi kuitenkin melko nopeasti takaisin isännän jalkoihin nukkumaan. ;)

Koska Bloggerilla on nyt joku ongelma näiden kuvien kanssa, niin tästä postauksesta eteenpäin kuvat on ladattu blogiin Photobucketin kautta. Kunnianhimoisena tavoitteena oli siirtää kaikki blogin kuvat Photobucketiin ja samalla muuttaa vanhojen kirjoitusten pikkukuvat vastaamaan kooltaan näitä nykyisiä, mutta se nyt jäi sitten pelkäksi tavoitteeksi. Näidenkin kuvien lataaminen oli tuskallisen hidasta verrattuna siihen, miten nopeasti kuvat on saanut Bloggerin kautta, mutta ratkaisu on toivottavasti lukijaystävällisempi. PNG-kuvat kun tuppaavat kuitenkin latailemaan kauemmin ja itse luen muiden blogeja pääasiassa kännykällä, niin korostuu minulle latausnopeus entisestään. :)