On siis kevät

Emännän vapaapäivän kunniaksi aloittelimme päivän oikein hitaasti ja lämpötilan kohotessa lähdimme lopulta meren rantaan kävelylle. Auringonpaisteen ja mustan takin ansiosta taluttajalla oli pian liiankin kuuma, ja pojat tarkenivat hyvin villamantteleilla. Alla muutama kuva meidän lähellä sijaitsevista ulkoilumaastoista sekä tietenkin siitä meren rannasta.

Tällä rannalla Aku on ensimmäisen (ja toistaiseksi viimeisen) kerran uinutkin viime kesänä. Vesi on melko pitkälti matalaa ja siellä täällä on särkkiä, mutta veteen pääsy on hieman vaikeampaa kasvillisuuden ja mutaisen pohjan takia.. Mistään kunnon uimarannasta ei ole siis kysymys, vaikka kesäisin siellä onkin välillä näkynyt niin lapsiperheitä, kaveriporukoita kuin koirien ulkoiluttajiakin nauttimassa kesästä.

Pojilla oli paljon uusia hajuja haisteltavana ja vieraita ihmisiä ihmeteltävänä, joten kotiin päin palatessamme Aku alkoi osoittaa jo väsymyksen merkkejä. Se laahusti vierelläni ja innostui vasta, kun huomasi kotioven olevan nurkan takana. Rokilla energia sen sijaan ei kadonnut missään vaiheessa minnekään, vaan se pyrähteli sinne ja tänne, vahtasi lintuja ja hyppeli tuulen mukana lentäneen muovipussin perässä. Joku voisi kuitenkin muistuttaa minua, että miksi päädyin ottamaan koiran, jolla on valkoiset tassukarvat... Aku on niin helppo kurakeleilläkin, sillä sen tassukarvat ovat vähäiset ja jo valmiiksi ruskeat. Rokin puhtaanvalkoiset tassut ovat kuitenkin saman tien kurassa ja mudassa, ja se ei pidä sitten yhtään niiden pesemisestä. Toisaalta olen miettinyt aikoinaan valkoista puuteria, joten siihen verrattuna nakumpi versio vaaleasta koirasta on huomattavasti kivempi tähän aikaan vuodesta.

Rannalla kulkiessamme satuin huomaamaan joutsenen, joka lensi meistä ohi ja laskeutui muutaman kymmenen metrin päähän muiden joutsenten seuraan. Emme ole aikaisemmin törmänneet joutseniin niin läheltä, joten pakkohan meidän oli kulkea lähemmäs ihmettelemään niitä. Rokki olisi kovasti halunnut juosta lintujen luo, Akua taas ei hirveästi kiinnostanut ja ilmeisesti se olisi mieluummin kääntynyt jo kotiin. En kuitenkaan tiedä linnuista oikeastaan mitään ja pari isompaa joutsenta jähmettyi tuijottamaan meitä melko pelottavasti, joten jätimme suosiolla useamman kymmenen metriä etäisyyttä ja yritin kovasti zoomailla kameralla todistusaineistoa.

Toivottavasti saadaan nauttia vielä näin kauniista ja keväisistä päivistä monta kertaa! Vaikka kyllä meillä jo kaikki odottelevat kovasti kesää ja auringonpalvontaa...

Koirapuistoilua

Lämmin ja aurinkoinen ilma sekä vapaa aamupäivä saivat meidät tänään lähtemään koirapuistoon pitkästä aikaa. Pojat kyllä tarvitsisivat jonkun innokkaamman kaverin seuraa koirapuistossa, sillä keskenään ne keskittyvät lähinnä ensin haisteluun ja sitten portin vierellä seisoskeluun. Sain niihin sentään vähän liikettä heittelemällä nappuloita ympäriinsä ja juoksuttamalla niitä niin (samalla ovelasti treenaamalla kummankin kanssa luoksetuloa), ja lopulta Rokki intoutui pyrähtämään pari kertaa ihan yksinäänkin. Vauhdikas seura olisi kuitenkin enemmänkin kuin tervetullutta, joten erityisesti pienet ja söpöt tyttökoirat voivat ottaa yhteyttä! Muutkin hyväksytään ehkä kaveriksi.

En tiedä, onko Akun jotenkin vaikea "irtautua" minusta, sillä se ei kovin kauas lähde kun remmin ottaa pois - ei ainakaan aitauksessa. Toisaalta se oli viime kesänä yhdellä mökkireissulla lähes koko ajan irti, sillä mökki oli sopivan syrjässä eikä naapureita ollut lähellä. Siellä poika pysytteli hienosti pihapiirissä, vaikka saattoikin rantasaunalta lähteä yksinään takaisin mökille. Kertaakaan se ei kuitenkaan näyttänyt edes harkitsevan karkaamista, vaan oleili siellä missä muutkin olivat. Silti en jotenkin luota siihen, että ihan missä tahansa metsäpolulla uskaltaisin päästää sen irti, sillä luoksetulo ei suju aina samalla tavalla kuin koirakirjoissa.

Nyt kelepaa nukkuaki!

Mukavaa kuitenkin, että lyhyen matkan päästä löytyy paitsi tilava ja siisti koirapuisto niin myös hyvät ulkoilumaastot. Ehkä me tässä lumien vähetessä intoudutaan riehumaan enemmänkin koirapuistossa, kun lumi ei palele tassuja.

Lopultakin: Moser ChroMini!

No nyt se löytyy meiltäkin. Nimittäin Moser ChroMini -trimmeri, jota on melkein viisi vuotta odoteltu. Nyt vain lopultakin oli oikea aika sille, kun sain isän sponsoroimaan poikien parturointia ja maksamaan meille kyseisen trimmerin. Ja onhan se hyvä!

Partamöröstä...

... siloposkeksi

Aku on saanut kasvatella partaansa joulukuusta asti, mutta siitä huolimatta sen parta oli harvempi kuin Rokin parisen viikkoa kasvanut reuhka. Aku kyllä onkin melko aito naku etenkin Rokkiin verrattuna: runkokarvaa sillä ehti kolmessa kuukaudessa kasvaa ainoastaan jonkin verran pieninä tuppoina selkärangan kohdalle, häntään sekä sinne tänne yksittäisiä karvoja. Parta sen sijaan alkaa kasvaa melko nopeastikin, mutta trimmaillessa se onkin aikalailla ainoa paikka, joka täytyy ajella. Muuten saa napsia sieltä täältä eikä trimmausta siltikään välttämättä edes huomaa kuin naamasta. Hiuksiakaan sillä ei kasva kuin päälaella, kun taas Rokin tukka yltää pitkälle niskaan.

Korvat! PYSTYSSÄ!

Poju pian 6 kuukautta

Rokki ajeltiin (lopultakin!) tiistaina, kun kävimme Jannin luona katsomassa hänen uutta pentuaan ja hakemassa meille trimmerin. Ikävä kyllä minulla ei ole nyt tarjolla vertailukuvaa Rokin karvoista ennen ja jälkeen trimmauksen, ja varsinkin vertauksena Akun karvoihin... Se kuitenkin kasvattaa karvaa joka paikkaan ja paljon. Onneksi Janni pääsi sijoittajan roolissa huolehtimaan trimmauksesta, mutta tuskin maltan odottaa koska pääsen itse kokeilemaan uutta trimmeriä pennun karvoihin. Edellinen trimmerini ei jaksanut niiden yli, mutta ainakin Akun naamakarvat Moser veti pois paljon edeltäjäänsä paremmin. Lähinnä kuitenkin pelkään sitä karvoihin hukkumista.

Kaiken sen karvan hävittyä paljastui myös, että Rokki on kasvattanut itselleen runkoon tummia pilkkuja. Jännä nähdä tuleeko niitä vielä paljoa lisää ja miten aurinko ja ruskettuminen vaikuttavat niihin, ja Rokin ihoon muutenkin. Akusta tulee komean tumma kesällä, talvella se on oudon kalvakan värinen sinertävän ihonsa kanssa.

Mutta kevät on tosiaan saapunut Ouluunkin! Aurinko paistaa, kaikkia hymyilyttää ja lenkillä viihtyy pidempään. Pihamme pieni polku on myös mukavasti jäässä ja epätasainen tallautuneen lumen ansiosta, joten lenkille lähtö on aina suuri tasapainotesti. Koirat pysyvät pystyssä, emäntä ei aina.

Hei me herkutellaan!

Luille on meillä aina kova kysyntä, varsinkin kun ilmojen takia ulkoilu jää toisinaan vähän vähemmäksi (onneksi kevät on selkeästi saapunut jo Ouluunkin!). Onneksi isä muistaa poikia välillä lahjuksilla metsästysreissuilta. Nam!

Onko tuo edes koira?

Tänä aamuna vieras mies pysäytti pyöränsä kohdallemme ja kysyi nauraen Akun ja Rokin rotua. Kerroin niiden olevan kiinanharjakoiria ja mies jatkoi yllättyneenä, että ovatko ne edes puhdasrotuisia. Hän ei ollut koskaan nähnyt karvatonta koiraa eikä peitellyt hämmennystään.

Reippaaseen neljään vuoteen on mahtunut kaikenlaisia utelijoita, mutta minua ihmisten kommentit eivät ole ikinä häirinneet. Olen kuullut ihasteluja, ihmettelyjä ja parilta tutulta myös kauhisteluja siitä, miksi laitan rahaa "rottiin" kun samalla summalla saisi nätin - ja OIKEAN - koiran. Varmasti moni vieraskin on miettinyt aivan samaa, mutta he ovat joko pitäneet ajatuksensa ominaan tai yrittäneet naamioida ne huumorin taakse. En pahoita mieltäni kovistakaan kommenteista, vaan olen enemmänkin utelias kuulemaan ihmisten mielipiteitä ja mietteitä. Tietenkin niin kauan, että osataan pitää mukana aikuismainen käytös eikä lähdeta vain syyttelemään ja ivailemaan ainoana tarkoituksena pahoittaa toisen mieli.

                              

En pahemmin tiennyt kiinanharjakoirista ennen kuin netissä törmäsin Akun kasvattajan Lassi Alestalon sivuille.  Olin etsinyt lähinnä villakoirien kasvattajien sivuja, mutta Arte Figure -kennelin koirat ja etenkin Akun äiti, Ivana, tekivät minuun vaikutuksen. Pari päivää pohdiskelin ajatusta mielessäni ennen kuin uskalsin näyttää kuvia kiinanharjakoirista vanhemmilleni, jotka olivat jyrkästi koiran ottamista vastaan. Isäni totesi meidän koiran olevan kiinanharjakoira "jos sellainen joskus tulee", joten siitä rohkaistuneena kirjoitin sähköpostin Lassille. Lopputuloksena meillä oli muutaman kuukauden päästä pieni harjispoju, joka valloitti kaikkien sydämen.

Heti ensimmäisten päivien aikana kuulimme kommentteja siitä, miten koira voi näyttää tuolta. Meiltä udeltiin siitä, miten karvaton koira tarkenee talvella ja täytyykö se oikeasti rasvata kesällä, ajelemmeko sen karvat aina pois vai eikö niitä oikeasti vain kasva. Kuulimme kaikenlaisia rotuveikkauksia, päivittelyjä ja ihasteluja. Olen aina kertonut ihmisille mielelläni kiinanharjakoirista ja nykyään yhä useampi tietää, mikä rotu on kyseessä. Olen katsonut, miten äiti on vienyt punastellen pikkupoikansa pois, joka tinkasi kiivaasti ettei koira voi näyttää siltä miltä Aku näytti. Olen kuullut suomalaisten äijienkin ihastelevan rotua ja innostanut Akua poseeraamaan ulkomaalaisille turisteille. Kiinanharjakoira jos mikä on hyvä vaihtoehto aloittaa keskustelu vieraankin ihmisen kanssa.

Vaikka menetinkin sydämeni kiinanharjakoirille, piti toisen koiran olla kuitenkin eri rotua. Pyörittelin mielessäni lähinnä salukia ja mukava kasvattajakin oli jo tiedossa (en vain ikinä ehtinyt ottaa häneen yhteyttä), kunnes ystäväni ehdotti pientä diiliä: otetaan harjispoju yhteisomistukseen. Tilaisuus teki varkaan ja yhteisomistajuus vaihtui lopulta sijoitukseksi, mutta en ole katunut. Vaikka kaikki tapahtuikin melko nopeasti etenkin Akun odotukseen verrattuna, rokkari on kuitenkin raivannut itselleenkin ison kolon meidän perheestä. Haaveissa siintää vielä puuteri sitten joskus, mutta sitä joudutaan kyllä odottelemaan niin kauan, että saan opinnot päätökseen. Sekin on varmaa, että minun kodistani tulee löytymään vielä salukeja - vaikkeivat nekään taida täyttää kaikkien ihmisten mielipidettä "nätistä ja oikeasta koirasta".

Ymmärrän kyllä toisaalta päivittelyt siitä, miten voin pitää karvatonta koiraa Pohjois-Suomen -30 asteen pakkasissa. Vitsailinkin joskus, että taidan muuttaa opintojen jälkeen paratiisisaarelle kiinanharjakoirieni ja vinttikoirieni kanssa, jotta ketään ei enää ikinä palele. Kovatkaan pakkaset eivät ole kuitenkaan kuin hidaste, sillä silloin keksitään muuta tekemistä lämpimässä eikä kiinanharjakoira ole ainoa rotu, joka tarvitsee vaatetta suojakseen Suomen pakkasissa. Olisihan se helppoa jos koiraa ei tarvitsisi erikseen pukea vähintään kolme kertaa päivässä, mutta tein aikoinaan oman valintani enkä vaihtaisi karvattomia äijiäni kehenkään tai mihinkään. Kaikkeen tottuu.

Minulle saa siis tulla sanomaan ajatuksiaan, kyselemään rodusta tai vaikka ihan vain naureskella ohi kulkiessaan. Emme pahoita mieltämme. :) Ymmärrän sen, ettei karvaton rotu miellytä kaikkia, mutta kiinanharjakoirat ovat minulle rakkaita eikä minua liiemmin kiinnosta kuunnella saarnaa siitä, miten olen tehnyt huonon valinnan. Onneksi koirarotuja on monia ja siellä on jokaiselle jotakin! Aku ja Rokki ovat hurmaavia reikäpäitä omalla, erikoisella tavallaan, ja vaikka pulssini meinaakin nousta aina välillä, en silti antaisi näitä ääliöitä pois.

(PS. Millassakin on monta kiloa rakkautta!)

Voitto?

Nyt alkaa näyttää siltä, että olemme voitolla korvien suhteen. Rokki on jonkinlainen houdini korvateippien kanssa: se saa jokaisen teipin varmasti irti. Ehkä aika on kullannut muistot, mutta minusta Akulla korvateipit pysyivät kauemmin kuin päivän, kun taas Rokki tuntuu järjestelmällisesti irrottavan teippinsä saman tai viimeistään seuraavan päivän aikana. Siitä huolimatta korvat näyttävät nyt tältä:

Nyt pysykää molemmat pystyssä, jooko!

Tein yksi ilta ruokaa ja poistuin hetkeksi keittiöstä tietokoneelle (yksiömme on valtava). Kun palasin tarkistamaan uunin sisällön huomasin, että valmistuvaa ruokaa kyllä pidettiin jo silmällä.. Tuohan on siis vain vahtimista, ei suinkaan minkäänlainen kerjäämisen esiaste.

Oisko se jo valamista?

Näistä kerjureista Milla on kyllä pahin, sillä se ei tunne minkäänlaista sääliä. Jos sillä on tarpeeksi nälkä ja käsillä oleva ruoka on tarpeeksi hyvää, niin se käy kiinni. Kirjaimellisesti. Monesti on lihat, ranskalaiset ja sipsit lyöty kädestä pois juuri ennen kuin olen ehtinyt saada ne omaan suuhuni. (Millaa kuitenkin ruokitaan päivittäin ja sillä on jatkuvasti raksuja esillä, joten ei se nälkään ole kuolemassa.)

Patu lähettää terveiset ikkunastalkkaamiselta!

Kauniit säät ovat hieman herätelleet meitäkin, vaikka pakkanen kyllä pitää ulkoilumme tosi lyhyinä. Auringonpaisteen takia olen kuitenkin pitänyt verhoja enemmän auki kuin aikaisemmin, ja etenkin Aku ja Milla pitävät siitä. Nyt ne pääsevät stalkkaamaan porukkaa tosi läheltä!

Vieri vieressä

Meillä nukutaan jo vierekkäin! ...Tosin ei aivan niin kuin emäntä toivoisi, sillä Aku muistaa edelleen öristä aina kun Rokki tulee lähemmäs. Nykyään se kuitenkin saa jo pyllähtää ihoon kiinni nukkumaan ilman, että Aku hyppää pois ja etsii itselleen rauhallisemman nukkumapaikan. Ettekö usko?

Isoveikan vieresä on kiva olla

Aku tosin näyttää näissä kuvissa niin väsyneeltä, että se taitaa olla suurin syy miksi Rokki sai jäädä tuohon asentoon... Niin tai näin, mutta selkeästi Aku on alistunut siihen, että pieni reikäpää on tullut jäädäkseen.

Rokin korvat aiheuttavat muuten harmaita hiuksia. Toinen pysyy ilman teippejä (edelleen) hyvin pystyssä, toinen ei sitten millään. Pennulle on yritetty antaa lisäkalkkia ja teipit ovat jälleen korvissa, mutta jostain syystä se pitää korviaan jatkuvasti luimussa. Aivan sama mihin kohtaan tai kuinka löysälle laitan teipit, niitä korvia ei kuitenkaan voi pitää pystyssä vaan ne täytyy vetää niskaa pitkin luimuun. Toivotaan nyt kuitenkin, että toinenki korva päättäisi lopultakin ryhdistäytyä ja nousta pystyyn.

Olen myös leikitellyt ajatuksella, että ajelisin Akun korvat kaljuiksi. Sehän on muutenkin Rokkia paljon karvattomampi tapaus, mutta korvat ovat melko karvaiset. Mitään erityistä syytä tähän ei ole, olisin vain utelias näkemään miltä äijä näyttää nahkakorvilla. Ehkä tässä kelien lämmetessä.

Kehtaako tuollaisia edes ajella pois?