tiistai 11. syyskuuta 2012

Liminka RN + pari mätsäriä

Oulu KV
Rokki on siis tänä aikana käynyt näyttäytymässä Limingan ryhmänäyttelyssä 1.9 sekä parissa match show'ssa. Tämän kirjoituksen kuvitukset ovat Oulun kansainvälisen näyttelyn päivältä, sillä minulla ei ole kuvamateriaalia Limingasta tai noista mätsäreistä.


Toisesta mätsäristä Rokki sai sinisen, toisesta taas punaisen nauhan. Sinisen nauhan saadessaan emäntä astui kehään monen vuoden tauon jälkeen ja se saattoi näkyä... Jännitys ei tosin ehtinyt nousta kovin paljoa pintaan, sillä jouduimme odottamaan vuoroamme pitkään ja alkujännitys ehti kyllä laimentua siinä. Kehäkäytös ei mennyt sillä kertaa aivan putkeen, sillä Rokki jotenkin jäätyi ja mistään ei tullut mitään. Tulipahan kuitenkin treenattua!

Punaisen nauhan Rokki sitten nappasi Jannin kanssa, ja silloin yhteistyökykyäkin löytyi kuulemma enemmän (emäntä ei vuoden pahimmalta flunssalta jaksanut liikkua kotisohvalta minnekään). Pikkuhiljaa siitäkin ehkä kehäkettu saadaan.



Limingan ryhmänäyttelyynkään emäntä ei lähtenyt mukaan - ikävä kyllä, sillä siellä Rokkari pärjäsi hienosti! Kasvattaja esitti Rokin, käyttäytyminen sujui kuulemma taas hienosti ja tuliaisena tähän mennessä ehkä hienoin arvostelu!

Tuomarina oli Irina Poletaeva ja tuloksena JUN ERI1: "Enough masculine. Very promising but not ready yet. Correct head proportions. Could have a bit less stop. Could show better ears carriage. Scissors bite. Good neck & topline. Correct tail set. Rib cage enough developed for the age. Very well angulated. Moves well when he wants. Healthy skin."
Arvostelun jälki on aavistuksen hieroglyfimaista, joten en mene takuuseen kaikista sanoista. :D

Mitkä hörökorvat?
Loppuun vielä Akustakin pari komeaa kuvaa samalta päivältä. Aku saisi opettaa nuoremmalleen, miten seisotaan nätisti ja pysytään paikoillaan niin kauan, että joku ehtii ottaa kuvan...



En vielä tiedä Rokin seuraavista näyttelyistä, mutta infoan niistä jälleen kunhan ovat ajankohtaisempia!

maanantai 10. syyskuuta 2012

1-vuotias Rokki

Windy Forest's Star-pentue täyttää tänään, 10.9.2012, yhden vuoden. Onnittelut siis pikku-Ropsulle ja sisaruksille!

© Noora Ukkola

Näin on äijä miehistynyt ja kasvanut. Ensimmäinen kuva on kasvattajan luota ja toinen kuukautta vaille vuoden ikäisenä. Lahjoja ei ole tänään jaettu, mutta herkkuruokaa on syöty niin aamulla kuin tullaan syömään illallakin. Pitäähän sitä jollain lapsukaista hemmotella. :)

Ja meillä olisi vaikka mitä kerrottavaa! On näyttelyuutisia ja muutakin höpöteltävää, mutta kirjoittaminen on nyt jäänyt. Emäntä lupaa tsempata ja ilmoitella, miten pojalla on mennyt näyttelykehissä sekä muun muassa laitella kuvamateriaalia siitä, että Aku ja Rokki ovat kuin ovatkin kavereita. Toisinaan voi tulla erimielisyyksiä, mutta todella harvoin.

Palaillaan paremmalla ajalla, kissoistakin olisi nimittäin kerrottavaa!

maanantai 6. elokuuta 2012

Uimaan!

Kuvat ovat parin viikon takaiselta uintireissulta, kun kävimme porukalla Toppilan rannassa kahlaamassa. Vesi oli yllättävän korkealla, joten pojat matkustivat särkälle ja pois turvallisesti sylissä (samalla kun me kolme kastelimme lahkeemme).



Rokki lähti poikien kanssa hieman syvemmälle, samalla kun me jäimme Akun kanssa aivan matalikkoon pyörimään. Aku on tosiaan uinut viiden vuoden aikana ainoastaan kerran ja silloinkin "vahingossa", kun se päätti syöksyä pelastamaan minut vedestä ja huomasikin yllättäen itse olevansa pulassa. Pikkuisen paniikin takia uiminen oli avutonta räpistelyä, ja katsoin parhaimmaksi napata poika syliin turvaan. Tälläkään kertaa Aku ei kahlannut edes kovin syvälle, mutta Rokki sen sijaan pinkoi muiden perässä.



Uimiseksi ei Rokinkaan räpistelyä voinut sanoa, mutta kyllä se kasteli itsensä kokonaan. Rannalle olikin sitten kova hoppu kun pojat kääntyivät takaisin, ja pian pyyhkeen sisällä värjöttelikin märkä harjispoju. Ilta ei ollut kaikkein paras ajankohta kylmän tuulen takia, mutta saimme tehtyä edes pienen reissun rannallekin. Kyseinen ranta on siis pari särkkää Toppilan ulkoilualueen edustalla, ja sitä asuttavat pääasiassa lokit ja muut linnut. Silloin tällöin olen nähnyt alueella muitakin koiria omistajiensa kanssa, ja pari kertaa jopa perheitä uimassa. Suosittelen uimista varten kuitenkin vieressä olevaa Nallikarin rantaa, on huomattavasti mukavampaa kun ei tarvitse väistellä lintujen jätöksiä.

Emännän pikkune hylje

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Kemi KV 2012

21.7.-22.7. oli vuorostaan Kemin kansainvälisen näyttelyn vuoro, Rokki lähti lauantaina Jannin mukana Kemiin ja sunnuntaina oli harjisten kehä. Tämän kirjoituksen kuvista kiitokset Royalette's kennelille. :)



Itse en tällä kertaa lähtenyt mukaan, joten minulla ei ole sen kummempaa tietoa näyttelyiden kulusta tai Rokin käytöksestä. Edelleen pentua kiinnostaa kaikki muu paitsi oleellinen, ja hihnassa tulee vedettyä muiden koirien perässä ja niiden luo. Ilmeisesti Rokki on kuitenkin sen verran asiallisesti käyttäytynyt, ettei ole tuomarin edessä alkanut temppuilla. Muiden koirien seurassa Rokki onkin sitten käsitykseni mukaan käyttäytynyt omalla, tohelolla tavallaan, ja naistenmiehen eleitä on havaittavissa...



Tuloksena jälleen JUN-EH. Tuomarina Pirjo Aaltonen: "Mittasuhteiltaan sopusuhtainen, ääriviivoiltaan tyypillinen nuori uros. Riittävä pään pituus. Riittävät kulmaukset. Iho hieman punoittaa. Voisi esittää liikkeensä paremmin, kiskoo hihnassa. Liikkuu hyvin takaa, edestä hieman kapeasti. Kantaa häntäänsä ajoittain hyvin."

Nakkaan tähän nyt mukaan Rokin arvostelun Oulun kansainvälisestä näyttelystäkin, kun en sitä aikaisemmin uskaltanut lainata kovin tarkkaan ulkomuistista (tuomarina Steven H. Seymour): "Masculine young dog. Lovely size & good bodyshape. Nice dark eye. Large well placed ears. Very good feet. Bodylenght is good. Tailset could be higher. Skin condition could be better. Movement a little close in front."

Seuraavaksi Rokilla onkin tiedossa näyttelyreissu Liminkaan syyskuun alussa.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Oulu KV 2012


Nyt, 14.7. - 15.7. Oulussa on meneillään kansainvälinen koiranäyttely. Kiinanharjakoirien kehä oli aamupäivällä lauantaina, ja Rokki siis lähti Jannin luo laitettavaksi päivää aikaisemmin. Aluksi en ollut varma pääsisinkö itsekin kehän laidalle, mutta onneksi lopulta seikkailin Äimäraution raviradallla ennen kiinanharjakoirien kehää (ja hypistelin myyntikojujen tuotteita).


Sää ei varsinaisesti ollut se kaikkein paras, vaikka huonommissakin olosuhteissa on näyttelyissä käyty. Tuuli oli kova ja välillä satoi vettä rankasti - mutta vain minuutin tai pari, kunnes aurinko tuli taas esiin. Kylmä tuuli teki kuitenkin tehtävänsä ja sai nakut koirat hieman palelemaan, vaikka Rokin tapauksessa myös jännitys saattoi vaikuttaa asiaan. Tänään oli pojan ensimmäinen kerta virallisessa kehässä ja kokemus saattoi olla melko uuvuttava, sillä tuollaisessa näyttelyssä koiria ja ihmisiä on paljon.


Janni siis esitti jälleen Rokin. Rokkari ei ollut erityisen yhteistyöhaluinen, mutta kävely kuitenkin parani loppua kohden. Seisominen sen sijaan olisi voinut sujua paremminkin, joten meille tuli lisää treenailtavaa kotioloissa. Pöydällä Rokki ainakin minun silmiini näytti käyttäytyvän asiallisesti ja antoi tuomarin tutkia itsensä, mutta kyllä siitä huomasi tilanteen jännittävän.


Tuloksena hienosti JUN-EH eikä arvostelussakaan ollut valittamista, vaikka kilpailuluokassa Rokki ei enää sijoittunutkaan. Emäntä on ylpeä! Kehäkäyttäytymisessä on parantamisen varaa, joten sitä ei auta kuin alkaa treenata enemmän. Komea nulikka pojusta on kasvamassa. Sanallinen arvostelu on Jannilla, joten sitä en kovinkaan paljoa uskalla siteerata, jotten vahingossakaan muistele omiani. Tuomari kuitenkin kehui mm. Rokin korvia ja silmiä, mutta moitti jonkin verran etuliikkeitä.

Rokki veljensä kanssa odottelemassa omaa vuoroa
Myyntikojuista mukaan tarttui uusi panta, sillä entinen "pentupanta" takuttaa Rokin hiukset, ja alkaahan ikääkin olla jo sen verran ettei pentupantaa voi enää käyttää. Itse poika ei ole joutanut vielä kotiin. Aku onkin nautiskellut yksinolosta täysin rinnoin, sillä se saa kaiken huomion kokonaan itse. Kävimme Akun kanssa perjantaina vanhempieni luona syömässä ja tervehtimässä Ruotsin sukulaisia, ja poika pääsi eilen ekstralenkillekin. Pitihän meidän jotain hauskaa tehdä pitkästä aikaa ilman pientä riiviötä, mutta varmasti on vanhalla äijälläkin hieman ikävä pikkuveikkaa!

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Toppilan auringonpalvojat

Kotimme piha (eli valtava "metri kertaa metri" -nurmikko) on loistavassa paikassa: aurinko paistaa siihen suunnilleen päivä kolmesta ilta kahdeksaan. Aurinkoisina päivinä siirrymme siis pihalle juomien kanssa, tosin välillä pitää jokaisen jäähytellä sisällä. Piha on sen verran suojaisa, ettei siihen tuule, ja etenkin Aku on huono siirtymään varjoon välillä. Se makaa itsepintaisesti auringossa kunnes se viedään sisälle vilvoittelemaan.




Rokki on kunnostautunut vahtikoirana. Enää se ei tosin hauku jokaista ääntä ja liikettä, mutta ensimmäisenä päivänä kaikki erikoinen sai sen kiljumaan. Tenava ei osaa haukkua tai murista kovinkaan vakuuttavasti, vaan se nimenomaan kiljuu ja pikkuisen koittaa örähtää samalla kun Aku silloin tällöin ilmoittaa pihan vartijoista pikkuisen miehekkäämmin. Onneksi ne nykyään antavat ihmisten liikkua pihalla pääasiassa ilman häiriötä ja tyytyvät vain seuraamaan näitä rauhassa. Naapurisovun ja emännän korvien kannalta on ihan mukavaa, että Rokkikukko osaa välillä olla hiljaakin.

...vähäsen myös Koskelan auringonpalvojia
Rokkari täytti eilen 10 kuukautta, iso poika jo! Kriiseilin jälleen yksi päivä siitä, mihin tämä aika on oikein kadonnut - en minä vielä halunnut pentuajasta luopua! Toisaalta on mukavaa kun pyykkikoriin ei lennä sukkia joka päivä ja vessapaperiakin kuluu huomattavasti vähemmän kun poika on tajunnut jättää kämpän kuivaksi. Viikonloppuna on myös tiedossa Rokin ensimmäinen virallinen näyttely täällä Oulussa. Poika lähtee perjantaina Jannille laittautumaan komeaksi, ja ilmoittelemme varmasti myöhemmin, miten hienosti se hurmasi ihmiset (ja kuinka monta uutta kaveria se sai).

Täällä taas!

Helsingin reissu on takana ja pojatkin ovat palanneet takaisin kotiin vanhempieni luota. Vanha läppärini päätti myös lähteä hieman pidemmälle lomalle ja hajosi, joten pariin viikkoon meillä ei oikeastaan ollut mahdollisuutta kirjoitella kuulumisia. Eilen kuitenkin saapui uusi kone, joten kirjoittelu voi jatkua taas!

Lopulta tuli kunnon kesä pohojoseenki
Ikävä kyllä muutamat kuvat, jotka oli tarkoitus ajan kanssa lisätä tänne, ovat nyt vanhan koneen kovalevyllä enkä ole vielä saanut sitä käsiini. Niitäkin otoksia toivottavasti siis nähdään täällä, vaikka etenkin kauniina kesäpäivinä tulee helposti räpsittyä paljon lisääkin.

Kesäkuu oli pääasiassa melko koleaa meillä päin, joten heinäkuun ensimmäisen päivän helteet otettiin innolla vastaan. Olemme ottaneet kilpaa aurinkoa pihalla (tai no minä ja Aku, Rokki on keskittynyt leikkimään ruohonleikkuria), mutta pojat eivät ole vielä heittäneet talviturkkejaan pois. Aku tuskin heittääkään, Rokista en ole vielä täysin varma. Voi olla että sitäkin joutuu hetken suostuttelemaan.

Milla majailee edelleen Misun kanssa sen omistajan, Markon, luona. Jostain kumman syystä Milla tuntuu viihtyvän nykyään paremmin kyseisen henkilön seurassa ja juoksee Markoa eikä suinkaan minua vastaan. Mummoni analysoi tilanteen omalla tavallaan: "Se tietty pelekää et viet sen kottiin ja pyssyy siksi kaukana susta." No, Millalla on kivaa hoidossa ja niin kauan kuin se ei tuhoa paikkoja tai aiheuta harmaita hiuksia, saa se myös hieman venyttää lomaansa. Tytöt tulevat nykyään paremmin toimeen ja jopa leikkivätkin välillä, joten mikäs siinä.

Pusu isoveikalle, vaikkei se nii tykkääkään
Tämä oli nyt vain tällainen muistutus siitä, että hengissä olemme edelleen. Eihän meidän päivitystahti muutenkaan ole ollut erityisen vaikuttavaa. :)