Kesää kohti

Voisi kai sanoa, että meidän porukka alkaa pikkuhiljaa kunnolla kaivautua talviunilta hereille - tai no kaikki muut paitsi Rokki ja Misu, niillä kun tuntuu olevan vauhti päällä vuodenajasta ja oikeastaan vuorokaudenajastakin riippumatta. Me olemme kuitenkin viihtyneet ulkona huomattavasti paremmin kun aurinko lämmittää ja paistaa myöhempään kuin aikaisemmin. Emäntäkin huokailee jo kovin kaihoisasti valoisien kesäöiden perään, onneksi ei ole enää pitkä aika!

Tuntuu myös aika villiltä ajatukselta ensinnäkin se, että Aku täyttää kuusi vuotta parin viikon päästä. Kyllähän tuo parta kielii jo pappaantumisesta, mutta kuusi vuotta on kamalan pitkä aika. Tällä hetkellä kuitenkin oudompi ajatus on ehkä se, että viime vuonna kävimme poikien kanssa lenkin pelkillä mantteleilla Akun syntymäpäivänä. Vaikka selvisimmekin lopulta talven ilman sen kummempia virityksiä tassujen suhteen, niin fleecepuvuista luopuminen parin viikon sisään tuntuu vielä villiltä haaveelta. Uskaltaisikohan siitä edes unelmoida vielä...

Meillä kohdellaan kissoja kuin kuningattaria

Sivuseikka on se, ettei emäntä arvosta karvapäällystä tyynyissä

Pääsiäisestäkin selvittiin ehjin nahoin. Pojat pääsivät jälleen lenkkeilemään isäni kanssa, samalla kun kaksijalkaiset söivät mahat täyteen ruokaa valmiin pöydän ääressä (ja herkuttelivat pojatkin kunnon lihalla). Yhtenä lenkkikertana muistettiin jopa ottaa kamerakin pitkästä aikaa mukaan, kun sormien jäätymistä ei tarvinnut enää pelätä.

"Tuuntuun!!"

Vanahat ukot on vähän hitaampia ;)

Kierrettiin kivoja polkuja pitkin ja päästettiin pojat välillä spurttaamaankin. Irti näitä ei ole oikein voinut hetkeen pitää, vaikka pääsiäislenkillä Rokki vetäisikin itsensä irti isäni otteesta ja nautti hetken aikaa täysin rinnoin vapaudesta. Onneksi lenkkipaikkana oli sen verran syrjäinen alue, ettei vaaratilanteita sattunut ja hetken irroittelun jälkeen Rokkikin malttoi jälleen kuunnella ja palata takaisin. Olemme tehneet hieman kartoitusta koirapuistoistakin, ja kahdesta lähimmästä toinen on meidän entinen koirapuisto. Siellä varmaan tulemmekin käymään kesän aikana, mutta todennäköisesti testaamme myös Puolivälinkankaan koirapuiston, kunhan sielläkin saa käydä. Auringon takia kesäksi on jo niin paljon haaveita, että saa nähdä ehtiikö niitä kaikkia edes toteuttaa. ;)

Ps. Olen myös täysin varma, että pojat ovat saaneet kerättyä rusketusta palvoessaan aurinkoa ikkunan läpi. Akun väri on jo selkeästi tummempi kuin talvella ja Rokinkin pilkut (erityisestä mahassa) erottuvat aiempaa paremmin. Pitäisiköhän sitä itsekin ottaa varaslähtö rusketuksen kanssa ja oikaista itsensä mihin tahansa kohtaan, minne aurinko hetken paistaakaan...

Meidän aamu

"Ai ulos?"

"Mee keskenäs. Siellä on kylymä, täällä on lämmin."

Meidän lauantaiaamu on alkanut melko verkkaisesti - tai no lähinnä noiden ukkojen osalta. Aurinko on paistanut niin kivasti sänkyyn, ettei sieltä oikein maltettu nousta aamulenkille, vaikka miten emäntä yritti huhuilla. Hyvällä tuurilla jommankumman pää (yleensä Rokin) nousi hetkeksi, ennen kuin auringon mukava lämpö vei jälleen voiton.

"Onks iha pakko jos ei taho?"

Pakko myöntää, että vaikka emäntä onkin toisinaan haaveillut esimerkiksi siperianhuskysta, niin onneksi todellisuudentajua löytyy tarpeeksi. Sellainen koira ei sovi meidän perheeseen ainakaan tässä tilanteessa (ehkä joskus myöhemmin emäntä löytää itsestään senkin puolen, joka viihtyy talvipakkasilla ulkona), vaan nuo kesää ja lämpöä rakastavat kiinanharjakoirat ovat osuvampi valinta. Yhteistuumin täällä jo odotellaankin, että tuo lumi sulaisi pois ja kesä voisi saapua.

 

Otettiinpa sitten kamerakin mukaan, kun lopulta ulos päästiin. Auringosta huolimatta ulkona oli kuitenkin melkein -15 astetta, joten kameran kanssa taiteilusta ei oikein tullut mitään. Emännän näpit olivat jäässä, kameran asetusten kanssa leikkiminen ei jaksanut kiinnostaa ja Akukin olisi halunnut melko nopeasti jo kääntyä takaisin. Rokki sen sijaan on tässä suhteessa vähän vähemmän harjakoiramainen: se pinkoo porukan ekana melkein säässä kuin säässä. Kaameat paukkupakkaset ja hirveä vesisade eivät tietenkään innosta, mutta tänäänkin se on juossut vauhkona paikasta toiseen samalla kun Aku on talsinut korvat luimussa porukan viimeisenä.

"Hei nyt sitä ruokaa jo, oon koko aamun jo puskenu kaikkea mahollista."

Ruoan jälkeen pojat painuivat takaisin lämpimille nokosille, ja tytötkin etsivät sopivat paikat kunhan emäntä oli ensin puskettu täyteen kissankarvoja. Milla jäi tosin keittiöön makaamaan ilmeisesti siinä toivossa, että joku vielä antaisi herkkua... Oman ruoan suhteen pitää olla niin ranttu.

Vähän jaksettiin laiskasti leikkiäkin, mutta kyllä tuo auringossa makaaminen on toistaiseksi vienyt voiton. Mikäs tässä lämmitellessä. :)

Näin meillä aktivoidutaan

Jouluna pojat saivat lahjaksi Busy-Buddy Tug-A-Jug -aktivointilelun. Hienosta nimestä huolimatta lelu ei ole saanut kovin suurta kannatusta meillä... Emäntä ajatteli silloin aikoinaan ennen joulua olla hyvä koiranomistaja ja ostaa jonkin hauskan, mutta vaativan aktivointilelun. Vaativahan tuo on, mutta hauskasta ei sitten olla yhtä varmoja.

Namit laitetaan siis leluun sisälle irrottamalla pullon pohja, ja koiran on tarkoitus narua vetämällä saada ne herkut ulos. Pehmät herkut (eli esimerkiksi nakit) eivät tähän hommaan siis oikein sovi, koska niitä on vaikea saada itsekään revittyä ulos. Meillä onkin laitettu sisälle ihan sitä samaa nappulaa, jota pojat saavat ruoka-aikaankin.

Tarkkasilmäinen voi nähä, et yks nappula sieltä lopulta saatiin ulos... :D

Aku ei tajua lelun ideaa lainkaan. Silloin harvoin kun koko puteli jaksaa kiinnostaa, niin Aku nakkelee sitä lattialle ja yrittää äristen saada pullon pohjan auki. En sitten tiedä onko se tyhmyttä vai fiksuutta, sillä helpompihan reitti se on jos pohjan vain saisi auki... Aku ei kuitenkaan enää pahemmin leiki tällä, eikä sen anneta nakellakaan lelua nyt kun emme enää asu maan tasalla eli alakerran naapureidenkin hermoja täytyy ajatella.

Rokki sen sijaan tajusi leikin idean heti. Se veteli narusta, sai herkkuja lattialle ja siitä innostuneena jatkoi entistä sinnikkäämmin. Tänään poika sitten haki lelun itsekseen lelulaatikosta ja alkoi kannella tyhjää pulloa ympäriinsä, joten laitoin nappuloita sisään ja kaivoin kameran esille (mehän lupasimme joskus näyttää kuvia!). Emme ymmärrä mitä on tapahtunut, mutta yllättäen Rokkari ei enää osannutkaan vetää narusta. Se kaivaa ja potkii lelua epätoivoisesti vinkuen ja lopulta sai kuin saikin yhden nappulan pois pullosta. Alla on blogin ensimmäinen video, koska pitihän tuo kiljuminen ikuistaa.

Että niin... Mitähän tähän edes sanoisi. Rokilla tuli uudestaan hätä kun kuuli itsensä tietokoneelta itkemässä, vaan onneksi nyt on taas keksitty kivempaa tekemistä kuin aktivointilelun kanssa kiukuttelu. Ehkä me pysytään naruleluissa.

Kissat, laatikot ja aurinko

Kenellekään kissanomistajalle ei varmaankaan tule yllätyksenä kissojen viehtymys laatikoihin. Etenkin Misu oli tässä suhteessa (jälleen) paljon Millaa innokkaampi, ja se kävikin istumassa jokaisessa laatikossa vuoron perään tietyn ajan. Parhaimmissa majailtiin tietenkin vielä kauemmin.

"Ei tää kassi kyllä yhtä hyvä ois"

Toimi Millan mielestä paremmin kuin pahvilaatikot

Ikävä kyllä kännykkä ei sattunut olemaan aina lähellä, kun etenkin Misu etsi ne parhaimmat laatikkomajat itselleen. Kamerakin on ollut ties missä laatikossa muuttotohinoiden aikana, joten sitäkään ei päästy käyttämään.

Laatikoiden hävitessä kissat ovat etsineet itselleen uudenlaisia, suojaisia paikkoja, ja niitäkin on löytynyt. Tyttöjen suosikkeja ovat kiipeilypuissa olevat kolot, jotka ovat huomattavasti kivemmat, kun niissä on vanha villapaita lisänä. Itseasiassa isosta asunnosta löytyy nyt niin paljon kivoja paikkoja lepäillä, ettei kissojen entinen suosikki (eli Millan kuljetusboksi) ole saanut enää kannatusta. Isä muistuttikin jo tarkistamaan pyykinpesukoneen aina ennen luukun kiinni lyömistä, jottei kumpikaan kissoista ole sinne majoittunut.

Mutta tosiaan, se aurinko!

Aurinko paistaa aamulla ja aamupäivällä sopivasti toiselle olohuoneen sohvalle ja makuuhuoneen sängylle, joten aurinkoisina päivinä näissä paikoissa on tungosta. Lähinnä kuitenkin pojat rynnivät ensimmäisenä sinne, missä aurinko paistaa, eikä kissoja ole niin suurella tohinalla kiinnostanut. Edellisessä kämpässä olikin se huono puoli, ettei aurinko paistanut kuin aamupäivällä hetken aikaa pienelle siivulle sohvaa (ellei sitä pihan keskipäivän porotusta lasketa), joten tällainen tilanne on paljon kivempi. Nyt mahtuu emäntäkin köllöttelemään lämpimään.

Apukokit

Koska blogin tähtinä on nykyään virallisesti neljä eikä kolme otusta (ja kaamea pentukuume sen kuin vain jyllää päällä...), niin pitihän blogin nimikin päivittää Story of threestä Soft & huggyksi. Siinä samalla vaihdettiin taustakin, kun edellinen on tympinyt emäntää jo jonkin aikaa. Näillä mennään taas hetki!

Uusi koti

Muuton myötä kissat saivat vähän isomman kiipeilytelineen

Asunto on ollut aikalailla kunnossa jo jonkin aikaa, mutta vasta tänään saimme pienten ongelmien kautta netin käyttöömme. Vielä pitäisi luovuttaa edellisen asunnon avaimet, ja sitten kai voi muuton sanoa olevan ohi! Onhan tässä ollutkin hommaa.

Eka aamu uuessa kodissa

Kaksi päivää tavaroita kannettiin useamman tunnin ajan, kun kahden eri yksiön kamat tuotiin tänne kolmioon. Sen lisäksi emännän asunnosta on sitä tavaraa kannettu vähän enemmänkin, vaikea uskoa miten yksiöön saakin tungettua niin paljon roinaa... Pojat olivat aikalailla pois jaloista ja lenkkeilivät isäni kanssa, joten illalla oli väsynyttä porukkaa! Ensimmäinen yö oli silti kaikinpuolin levoton, kun eläimet eivät meinanneet millään asettua ja siitä syystä emäntä on pyörinyt suurimman osan yöstä valveilla. Isäntä on toki kuorsannut rauhallisesti.

Misu löysi hyvän paikan (väliaikaisesti)

Pikkuhiljaa tänne on kuitenkin asetuttu. Kissat saivat toisesta asunnosta mukaan kiipeilytelineen, joka on edelliseen verrattuna paljon suurempi. Se onkin saanut kunniapaikan olohuoneen ikkunan edestä, josta kissojen on hyvä katsella pihalle; pienempi teline löytyy makuuhuoneen ikkunan alta. Misu myös ihastui pehmeisiin tyynyihin sohvan selkänojan päällä (ja ilmeisesti se oli tarpeeksi turvallinen paikka pojilta), mutta ikävä kyllä pikkukisu joutui luopumaan paikastaan, kun tyynyt löysivät uuden paikan. Sen lisäksi kissat keksivät toisenkin kivan paikan:

"Mitä nää kiljut siinä, täähän on hyvä paikka?"

Vaatekaapin oven väliin saa työnnettyä tassun, jolloin sinne kaappiin pääsee sisällekin. Kissojen mielestä tosi hauskaa, emännän mielestä ei. Misu oli tosin kuulemma saanut apua päästäkseen tuonne ylös asti, mutta Milla on itse hypännyt sille ainoalle rikkinäiselle hyllylle, joka ei tahdo pysyä pystyssä. Ihme, ettei se ole tuolla mahalla tullut alas.

Kaappeja on muutenkin pitänyt hieman parannella, sillä keittiön kaapit olivat etenkin Misun mielestä jänniä. Eläinten ruokakaappi on teljetty lapsilukolla (jonka olemassaolon emäntäkin joskus unohtaa...), ja roskiskaappi on myös viritetty kiinni kuminauhalla.

Koirilla ei ikävä kyllä ole nyt oikein ikkunapaikkaa. Keittiön ikkunan alla on penkki, josta näkee jotenkin ulos, mutta pojat eivät sitä juurikaan käytä. Vieras-/pelihuoneessa saattaa vähän nähdä ulos, jos seisoo sängyn reunalla ikkunaa vasten. Sekin on kuitenkin melko surkea paikka, joten pojat joutuvat aikalailla luopumaan ikkunakyttäämiseltä. Ehkä se on kuitenkin ihan hyvä, sillä nyt etenkään Rokki ei hauku naapureiden iloksi, kun joku sattuu erehtymään näkökenttään.

Muutenkin poikien sopeutuminen haukkumisen osalta on hieman niin ja näin. Ensimmäisenä päivänä ilman ihmisseuraa Rokki on kiljunut ihailtavan kauan, mutta jo toisena päivänä täällä on ollut hiljaista. Kumpikin pojista kuitenkin vahtihaukkuu, joskin sekin on onneksi hieman vähentynyt eikä jokaisella kolahdukselle tarvitse räjähtää. Naapureiltakin on varmistettu, ettei meiltä kuulu mitään häiritsevää meteliä, ja rauhallista on kuulemma ollut. Pojat tunnetaankin tässä rapussa jo "hassuina koirina".

Asunto on edelliseen verrattuna sen verran iso, että etenkin Rokin on vaikea keskittyä yöllä nukkumiseen. Se saattaa välillä lähteä seikkailemaan ympäri kämppää, jahdata kissoja ja ilahduttaa muita merkkaamalla jonnekin. Tämä ongelma kuitenkin ratkaistiin ihan vain sulkemalla makuuhuoneen ovi yöksi, jolloin pojat nukkuvat rauhassa ja kissat eivät aamuyöllä herätä seisomalla pään päällä. Oven ripaan Milla kyllä koittaa hypätä, jos kukaan ei herää ruokkimaan tarpeeksi aikaisin, mutta ainakin toistaiseksi ovi on pysynyt kiinni.

Lähiympäristöönkin ollaan tutustuttu hieman, vaikka kovin kauas ei ole vielä uskallettu lähteä. Suunnilleen tuttua seutua tämä kuitenkin on, joten tuskin tuonne kovin helpolla eksyisikään. Ulkona on kuitenkin viihdytty varsinkin nyt, kun aurinko on paistanut ja lämpötila on ollut jopa plussan puolella! Kaikin puolin tämä porukka on tyytyväinen uuteen kotiin. :)

Kuvia sieltä ja täältä

Kameran kanssa on harjoiteltu (aina välillä), ja joskus löytyy jopa ihan hyvä kuva niiden tärähteneiden joukosta. Kameroiden erot tulivat kyllä hyvin selväksi, kun viikonloppuna emäntä pääsi nauttimaan Apassionatasta ja uudella kameralla ei tullut minkäänlaisia kuvia. Tekeleet olivat melkoista mössöä, kun taas emännän sisko räpsi "hitusen" kalliimmalla ja hienommalla kamerallaan melkoisia taideteoksia. No, tuollaisia tapahtumia lukuunottamatta nykyinen kamera on meille ihan sopiva.

Kuvia on siis otettu sellaista tahtia, että nyt näitä selatessa ja hyviä etsiessä ihan hirvittää, kuinka kamala kasa on läpi käymättä. Sen takia tämä kirjoitus onkin aina vain viivästynyt, mutta alla joitain otoksia ja sitä kautta ehkä hieman vinkkiä (hyvällä mielikuvituksella) siitä, mitä meillä on tapahtunut.

Ollaan nukuttu

Lämmitelty kaverin vieressä

Leikitty (ja pesty tuo päiväpeitto...)

Vakoiltu muita

Ilmeisesti vakoiltu muita myös nokka pystyssä

Lämmitelty kaverin vieressä lisää

Käytetty hyödyksi likapyykkiä

Napattu kuva oikeeseen aikaan (laadusta viis) :D

Huomaa, että emäntäkin ikääntyy taas, kun kädet tuntuvat tärisevän ajottain melko pahasti.

Tässä välissä on myös ostettu uusi kissanhiekkalaatikko, sillä edellisestä tippui oviluukku jouluna. Meillä on vannottu kannellisen hiekkalaatikon nimeen siitä asti, kun Aku muutti meille ja hoksasi, että kissankakka on aika hyvää. Misukin oppi nopeasti käyttämään kannellista vessaa, vaikka tämä uusi vessa tuottikin aluksi hieman päänvaivaa. Sen ovisysteemi eroaa jotenkin edellisestä (varmaan painavampi ja ainakin leveämpi) eikä pikkukisu meinannut päästä vessasta ensin pois. Aikansa se yritti työntää tassua ulos, ennen kuin hoksasi päällä avata luukun ja juosta karkuun. Nykyään kumpikin onneksi osaa käyttää sitä tavalliseen tapaan.

Koiria ajatellen kotiutettiin yksi päivä Kokkaa koiralle -kirja. Tarkoituksena olisi siis yrittää saada poikien ruokakuppiin jotain uutta ja maukastakin, vaikka silloin tällöin tavallisen ruoan höysteenä onkin jotain herkkua. Niitä päiviä on kuitenkin melko vähän, joten jos tämän kirjan kanssa innostuisi kokkailemaan pojillekin jotain herkkua aina välillä. Ehkä tästä kirjasta kuullaan bloginkin puolella vielä myöhemmin.