Rapakelit

Käytiin poikien kanssa reipas lenkki, ja lopputulos näkyykin yllä. Rokilla ei ole vielä kurapukua, vaikka sellainen olisikin jo aika hankkia... Akulla on jonkinlainen Hurtan kurapuku, mutta se on kasvaessa jäänyt melko pieneksi. Kyllä se edelleen menee päälle ja kiinnikin, ja sitä on välillä käytetty, mutta kävely se puku päällä ei näytä kovin mukavalta. Sen sijaan Rokille samainen puku on liian iso eikä senkään ulkoilu kyseinen puku päällä vaikuta erityisen helpolta. Hyvä syy hommata aikanaan sitten se kolmas harjakoira, kun kurapukukin jo löytyy! Toivottavasti se kasvaisi pukuun sopivaksi.

Mukavaa kuitenkin, että Oulussakin pyörätiet ovat pääasiassa sulaneet. Viime päivät ovat silti olleet sateisia, joten kuralta ei voi välttyä. Toistaiseksi emme tosin valita, sillä lämpötila pysyy plussan puolella ja siitä syystä ulkona viihtyy paremmin kuin niillä paukkupakkasilla. Pesukone kuitenkin pyörii vähän turhankin usein kun poikien puvut ovat pidempien lenkkien jälkeen puoleksi mustia, mutta jospa se aurinkokin tulisi esiin pikkuhiljaa ja tiet kuivuisivat.

Loppuun vielä pari kuvaa Akusta (niin onpahan muutakin katseltavaa kuin likainen ulkoilupuku!) ja siitä ärsyttävän vaikeasta lelusta, josta olemme aikaisemminkin puhuneet. Tässä vanhemman herran taidonnäyte, jonka seurauksena lelu kuitenkin usein lähtee jäähylle ennen kuin ehtii rikkoutua.

6-vuotias Aku

Meidän harmaaparta juhlii tänään synttäreitä, kun ikävuosia tupsahti jo kuusi! Kyllä on aika sujahtanut äkkiä ohitse. Ihan hetki sittenhän tuo känkkäränkkä juoksenteli hontelosti pihalla ja näytti maailman suloisimmalta ruttukasalta. Enää se on vain maailman suloisin, ei niinkään ruttukasa.

Ikävä kyllä sää ei ole tänään suosinut, joten ulkona ei ole viihdytty kovin kauaa. Päivänsankari ei vain voi sietää noita rapakoita joka suunnalla. Ruokakuppiin eksyi sen sijaan kummallekin herralla muun muassa porkkanaa, nakkeja ja isännän leivän päälle varattua gotleria (kyllä isäntä, me kävimme sen avaamassa ;)). Ruoka maistui hyvin ja poikiin olisi uponnut varmasti lisääkin.

Saivatpa tytötkin pari pientä palasta nakkia ruokakuppeihinsa, mutta porkkanoiden haju sai jostain syystä Millan juoksemaan melkoista vauhtia karkuun.

Räpsyjä

Koska tenttiin lukiessa tulee monesti keksittyä kaikkea muuta kivaa, joita pitäisi juuri sillä hetkellä tehdä.

Pelotava Rokki taustalla... :D

Takaisin palkanlaskennan pariin!

Ihanan ihana kiipeilypuu

Kiipeilypuut ovat olleet meillä aikalailla suosiossa ainoastaan ikkunakyttäämisen takia. Kissat eivät ole niissä pahemmin nukkuneet ja kynsiäkin voi kiipeilypuun ohella teroittaa ilmeisesti aivan hyvin sohvaan tai sänkyyn (joskus ne jopa vaikuttavat kissojen mielestä paremmalta ajatukselta). Muuton yhteydessä emäntä kuitenkin kävi vaatekaappia läpi ja löysi villapaitoja ja -neuleita, jotka olivat syystä tai toisesta lentämässä roskiin. Roskapussin sijaan ajattelimme kuitenkin kokeilla, josko eläimet innostuisivat vaatteista, ja kissathan suorastaan rakastuivat ideaan.

Pienempi kiipeilyteline

"Pompihan taas muualle sen kameras kans, täällä nukutaan."

Isossa kiipeilytelineessä on kaksi suojaista paikkaa nukkua, ja molemmat ovat nyt kissojen suosiossa villapaitojen ansiosta. Toisaalta Misu on löytänyt myös uuden lempipaikan kiipeilytelineen takana olevalta patterilta, josta voi sitten joko nojata päällä telineeseen tai maata matona patterin päällä. Luulisi olevan aavistuksen vaikea nukkumapaikka, mutta varmasti lämmin!

Myös Rokki kokeili kiipeilypuussa nukkumista, vaikka kuvat ovatkin ehkä aavistuksen lavastettuja. ;) Oikeasti Rokki ei telineeseen itse mene, ainoastaan ehkä yrittää silmän välttäessä maistella sen puuosia. Kerran poika kuitenkin kellahti kyljelleen ja nautiskeli olostaan jonkin aikaa, kun se siihen kerran oli nostettu. Jonkin ajan kuluttua touhu kuitenkin riitti ja se siirtyi omaan häkkiin nukkumaan.

 

Aku sen sijaan vannoo ihan vain sängyn nimeen, eikä se kyllä mahtuisikaan tuohon "riippukeinuun". :)

Kesää kohti

Voisi kai sanoa, että meidän porukka alkaa pikkuhiljaa kunnolla kaivautua talviunilta hereille - tai no kaikki muut paitsi Rokki ja Misu, niillä kun tuntuu olevan vauhti päällä vuodenajasta ja oikeastaan vuorokaudenajastakin riippumatta. Me olemme kuitenkin viihtyneet ulkona huomattavasti paremmin kun aurinko lämmittää ja paistaa myöhempään kuin aikaisemmin. Emäntäkin huokailee jo kovin kaihoisasti valoisien kesäöiden perään, onneksi ei ole enää pitkä aika!

Tuntuu myös aika villiltä ajatukselta ensinnäkin se, että Aku täyttää kuusi vuotta parin viikon päästä. Kyllähän tuo parta kielii jo pappaantumisesta, mutta kuusi vuotta on kamalan pitkä aika. Tällä hetkellä kuitenkin oudompi ajatus on ehkä se, että viime vuonna kävimme poikien kanssa lenkin pelkillä mantteleilla Akun syntymäpäivänä. Vaikka selvisimmekin lopulta talven ilman sen kummempia virityksiä tassujen suhteen, niin fleecepuvuista luopuminen parin viikon sisään tuntuu vielä villiltä haaveelta. Uskaltaisikohan siitä edes unelmoida vielä...

Meillä kohdellaan kissoja kuin kuningattaria

Sivuseikka on se, ettei emäntä arvosta karvapäällystä tyynyissä

Pääsiäisestäkin selvittiin ehjin nahoin. Pojat pääsivät jälleen lenkkeilemään isäni kanssa, samalla kun kaksijalkaiset söivät mahat täyteen ruokaa valmiin pöydän ääressä (ja herkuttelivat pojatkin kunnon lihalla). Yhtenä lenkkikertana muistettiin jopa ottaa kamerakin pitkästä aikaa mukaan, kun sormien jäätymistä ei tarvinnut enää pelätä.

"Tuuntuun!!"

Vanahat ukot on vähän hitaampia ;)

Kierrettiin kivoja polkuja pitkin ja päästettiin pojat välillä spurttaamaankin. Irti näitä ei ole oikein voinut hetkeen pitää, vaikka pääsiäislenkillä Rokki vetäisikin itsensä irti isäni otteesta ja nautti hetken aikaa täysin rinnoin vapaudesta. Onneksi lenkkipaikkana oli sen verran syrjäinen alue, ettei vaaratilanteita sattunut ja hetken irroittelun jälkeen Rokkikin malttoi jälleen kuunnella ja palata takaisin. Olemme tehneet hieman kartoitusta koirapuistoistakin, ja kahdesta lähimmästä toinen on meidän entinen koirapuisto. Siellä varmaan tulemmekin käymään kesän aikana, mutta todennäköisesti testaamme myös Puolivälinkankaan koirapuiston, kunhan sielläkin saa käydä. Auringon takia kesäksi on jo niin paljon haaveita, että saa nähdä ehtiikö niitä kaikkia edes toteuttaa. ;)

Ps. Olen myös täysin varma, että pojat ovat saaneet kerättyä rusketusta palvoessaan aurinkoa ikkunan läpi. Akun väri on jo selkeästi tummempi kuin talvella ja Rokinkin pilkut (erityisestä mahassa) erottuvat aiempaa paremmin. Pitäisiköhän sitä itsekin ottaa varaslähtö rusketuksen kanssa ja oikaista itsensä mihin tahansa kohtaan, minne aurinko hetken paistaakaan...

Meidän aamu

"Ai ulos?"

"Mee keskenäs. Siellä on kylymä, täällä on lämmin."

Meidän lauantaiaamu on alkanut melko verkkaisesti - tai no lähinnä noiden ukkojen osalta. Aurinko on paistanut niin kivasti sänkyyn, ettei sieltä oikein maltettu nousta aamulenkille, vaikka miten emäntä yritti huhuilla. Hyvällä tuurilla jommankumman pää (yleensä Rokin) nousi hetkeksi, ennen kuin auringon mukava lämpö vei jälleen voiton.

"Onks iha pakko jos ei taho?"

Pakko myöntää, että vaikka emäntä onkin toisinaan haaveillut esimerkiksi siperianhuskysta, niin onneksi todellisuudentajua löytyy tarpeeksi. Sellainen koira ei sovi meidän perheeseen ainakaan tässä tilanteessa (ehkä joskus myöhemmin emäntä löytää itsestään senkin puolen, joka viihtyy talvipakkasilla ulkona), vaan nuo kesää ja lämpöä rakastavat kiinanharjakoirat ovat osuvampi valinta. Yhteistuumin täällä jo odotellaankin, että tuo lumi sulaisi pois ja kesä voisi saapua.

 

Otettiinpa sitten kamerakin mukaan, kun lopulta ulos päästiin. Auringosta huolimatta ulkona oli kuitenkin melkein -15 astetta, joten kameran kanssa taiteilusta ei oikein tullut mitään. Emännän näpit olivat jäässä, kameran asetusten kanssa leikkiminen ei jaksanut kiinnostaa ja Akukin olisi halunnut melko nopeasti jo kääntyä takaisin. Rokki sen sijaan on tässä suhteessa vähän vähemmän harjakoiramainen: se pinkoo porukan ekana melkein säässä kuin säässä. Kaameat paukkupakkaset ja hirveä vesisade eivät tietenkään innosta, mutta tänäänkin se on juossut vauhkona paikasta toiseen samalla kun Aku on talsinut korvat luimussa porukan viimeisenä.

"Hei nyt sitä ruokaa jo, oon koko aamun jo puskenu kaikkea mahollista."

Ruoan jälkeen pojat painuivat takaisin lämpimille nokosille, ja tytötkin etsivät sopivat paikat kunhan emäntä oli ensin puskettu täyteen kissankarvoja. Milla jäi tosin keittiöön makaamaan ilmeisesti siinä toivossa, että joku vielä antaisi herkkua... Oman ruoan suhteen pitää olla niin ranttu.

Vähän jaksettiin laiskasti leikkiäkin, mutta kyllä tuo auringossa makaaminen on toistaiseksi vienyt voiton. Mikäs tässä lämmitellessä. :)

Näin meillä aktivoidutaan

Jouluna pojat saivat lahjaksi Busy-Buddy Tug-A-Jug -aktivointilelun. Hienosta nimestä huolimatta lelu ei ole saanut kovin suurta kannatusta meillä... Emäntä ajatteli silloin aikoinaan ennen joulua olla hyvä koiranomistaja ja ostaa jonkin hauskan, mutta vaativan aktivointilelun. Vaativahan tuo on, mutta hauskasta ei sitten olla yhtä varmoja.

Namit laitetaan siis leluun sisälle irrottamalla pullon pohja, ja koiran on tarkoitus narua vetämällä saada ne herkut ulos. Pehmät herkut (eli esimerkiksi nakit) eivät tähän hommaan siis oikein sovi, koska niitä on vaikea saada itsekään revittyä ulos. Meillä onkin laitettu sisälle ihan sitä samaa nappulaa, jota pojat saavat ruoka-aikaankin.

Tarkkasilmäinen voi nähä, et yks nappula sieltä lopulta saatiin ulos... :D

Aku ei tajua lelun ideaa lainkaan. Silloin harvoin kun koko puteli jaksaa kiinnostaa, niin Aku nakkelee sitä lattialle ja yrittää äristen saada pullon pohjan auki. En sitten tiedä onko se tyhmyttä vai fiksuutta, sillä helpompihan reitti se on jos pohjan vain saisi auki... Aku ei kuitenkaan enää pahemmin leiki tällä, eikä sen anneta nakellakaan lelua nyt kun emme enää asu maan tasalla eli alakerran naapureidenkin hermoja täytyy ajatella.

Rokki sen sijaan tajusi leikin idean heti. Se veteli narusta, sai herkkuja lattialle ja siitä innostuneena jatkoi entistä sinnikkäämmin. Tänään poika sitten haki lelun itsekseen lelulaatikosta ja alkoi kannella tyhjää pulloa ympäriinsä, joten laitoin nappuloita sisään ja kaivoin kameran esille (mehän lupasimme joskus näyttää kuvia!). Emme ymmärrä mitä on tapahtunut, mutta yllättäen Rokkari ei enää osannutkaan vetää narusta. Se kaivaa ja potkii lelua epätoivoisesti vinkuen ja lopulta sai kuin saikin yhden nappulan pois pullosta. Alla on blogin ensimmäinen video, koska pitihän tuo kiljuminen ikuistaa.

Että niin... Mitähän tähän edes sanoisi. Rokilla tuli uudestaan hätä kun kuuli itsensä tietokoneelta itkemässä, vaan onneksi nyt on taas keksitty kivempaa tekemistä kuin aktivointilelun kanssa kiukuttelu. Ehkä me pysytään naruleluissa.