Karvainen ukko ja hyväntekeväisyyttä

Pitkin blogeja on viime aikoina liikkunut koirien movember ja ajattelin itsekin tänään ottaa poikien naamakarvoituksista pari kuvaa, mutta Aku ei ollut samaa mieltä. Sitä ei kiinnostanut tulla esille peiton alta niin, että kuvasta olisi jotain saanut selvääkin, niin esitelköön Rokki omia viiksiään - jos niitä näkyy tuon julmetun parran alta!

Pojat ovat saaneet taas olla rauhassa inhottavalta trimmeriltä, sillä mitään erityistä syytä trimmaamiseen ei ole ollut eikä ole ollut sydäntä trimmata niitä "huvin vuoksi" kun ilmatkin ovat kylmenneet. Akun karvat eivät kyllä hirveästi lämmitä, mutta Rokista on tullut melkoinen karvamörkö tämän tauon aikana. Nykyisellä tyylillään se on saanut osakseen kehuja siitä, miten söpö se on turkin kanssa! Saa nähdä, kaivetaanko trimmeri jouluksi käyttöön vai saavatko pojat kasvatella karvojaan vapaasti kevääseen asti... :D

MUSH laittoi sähköpostia ja ilmoitti kampanjasta, jossa mm. twiittaus, Instagram-tagays tai blogipostaus kasvattaa ruokalahjoituksen määrää. Kampanja-aika on 25.11. - 9.12. ja kampanjan järjestöt ovat Dog Force One ry, Vaasan kodittomien kissojen yhdistys ry sekä Kodittomat Espanjan Koirat ry. Jos ei harrasta twiittailua, instagrammailua tai bloggausta, niin yksi todella helppo tapa auttaa on tykätä MUSH:n FB-sivusta!

Facebookissa on muillakin vastaavanlaisia kamppiksia käynnissä ja tykkäämällä PetenKoiratarvike.com:n FB-sivusta kasvatat tykkääjien valitsemalle kotimaiselle hyväntekeväisyysjärjestölle lahjoitettavaa rahasummaa 10 sentillä. Kampanja-aika on 31.12. asti, eli hyvin ehtii vielä mukaan auttamaan - kummassakin! :)

Muorin pikku apulaiset

Mistä tietää, että kissoilla on ollut leikkiessä hauskaa? Kun leikittäjän kädet ovat naarmuilla ja kirvelevät mukavasti.

Viikonloppuna paketoin muutaman joululahjan ja uteliaat eläimet pyörivät tietenkin ympärillä ihmettelemässä, mistä se mukava rapina lähtee. Millalla on muuten hauska tapa lopettaa leikkiminen heti, kun joku tollo etsii kameran ja yrittää napsia hienoja kuvia... :)

Kun kissat auttoivat lahjapaperin kanssa, niin koirat pitivät huolen siitä, että turhan iso pahviputki saatiin tarpeeksi pieneksi paloiksi...

Lahjat saatiin paketoitua useamman auttavaisen tassun voimin! Tuo pahviputki olisi varmasti ollut kivempi, jos sinne olisi tajunnut laittaa herkkuja sisälle, mutta kyllä ainakin Akulla oli tosi kivaa ihan vain retuuttaa ja repiä sitä noinkin. Harmi vain, ettei tuollainen ole kovin kestävää sorttia. Joululahjaksi pojille olisi kuitenkin tarkoitus etsiä (taas) jokin kiva aktivointilelu, ja toivottavasti tänä vuonna osaisimme valita paremmin ja välttää viime jouluisen aktivointilelun kanssa itkemiset... Se pullo on ollut jo monta kuukautta jäähyllä niin naapureiden kuin meidänkin mielenterveytemme ja kuulomme takia.

Ja! Kuten Rokin esittelysivulta näkee, sijoitussopimus on yhteistuumin ja hyvässä hengessä purettu ja Rokista tuli nyt kokonaan minun oma koira. Kennelliitolle on tehty asiasta ilmoitus ja meidän arki jatkuu oikeastaan tästä huolimatta täysin tavallisena, sillä Rokki ei ole näyttelykehissäkään hetkeen pyörähtänyt. Korvat partaveikolta pitäisi kyllä taas trimmata, sillä ne alkavat olla jälleen liian painavat pysyäkseen pystyssä, mutta eihän sellaista raaski tehdä juuri ennen talvea!

Niin tylsää!

Viime päivät ovat olleet varmasti poikien mielestä tosi tylsiä ja ankeita - ja emäntä on samaa mieltä. Jatkuvan vesisateen ja harmauden takia ulkoilukin on jäänyt vähemmälle ja niiden lyhyempien lenkkien jälkeen on joutunut kärvistelemään tassujen suihkutuksen ajan. Inhottavaa! Pesukonekin on pyörinyt normaalia useammin, sillä töppöjalkainen Rokki sotkee pukunsa saman tien kuraan ja rapaan. Onneksi Akulla on pitkät koivet.

Tänään paistoi kuitenkin aurinko heti aamusta! Eilinen pikkupakkanenkin on tiessään, mikä on sinällään harmi, sillä lunta olisi jo kova ikävä. Ensilumi ei kovin montaa päivää pysynyt maassa ja sen jälkeen mekin olemme kahlanneet kuralammikoissa.

Pääsimme siis käymään pidemmällä aamulenkillä kuin normaalisti, ja pojatkin olivatkin sen jälkeen valmiit takaisin nokosille... :) Rokki jaksoi vielä hetken pörrätä ja riuhtoa sukkia, mutta nyt sekin jo makaa sohvan nurkassa sukkakasa kainalossaan.

Eilen tosin teimme hieman normaalista poikkeavaa, sillä lähdimme poikien ja isäni kanssa nopealle vierailulle Kemiin. Koirat olivat aavistuksen levottomia, etenkään Rokki ei olisi malttanut nukahtaa millään ilmeisesti jännityksen takia. Se ei ole vieläkään erityisemmin välitä autoilusta, vaikka on meidän mukana pienestä asti matkustanut niin autolla kuin bussillakin. Aku sen sijaan malttaa nukkua, mutta mieluiten jonkun sylissä tai ainakin aivan jalassa kiinni viereisellä paikalla.

Itse vierailu sujui kuitenkin hyvin, pojat osasivat käyttäytyä vaikka olivatkin hieman tohkeissaan. Etenkin keittiössä piti parveilla ja vahtia tarkkaan, millaista ruokaa tänään olisi tarjolla - sekä auttaa astioiden siivoamisessa...

Eipä ollut Kemissäkään vielä lunta ja sää oli synkeä sekä sateinen, mutta kauniimpana päivänä tuo reitti olisi upea! Vaikka olihan maisema nytkin omalla, karulla tavallaan melkoisen vaikuttava.

Jättiläinen löysi oman paikkansa

Tähänkin talouteen tuli eilen viimein henkilövaaka, joten eläimetkin pääsivät käymään punnituksessa - tai no ei Misu, sillä se oli löytänyt taas jonkin idioottivarman piilon.

Muutama on aikojen kuluessa kysellyt oman kolmikkoni painoja, ja tietämättä totuutta olen vastaillut jotain ympäripyöreää: Rokki on kevyin, Aku ja Milla suunnilleen samanpainoisia eli ehkä noin seitsemän kiloa ja Aku hujahti murrosiässä kevyesti ohi kiinanharjakoiran pituus- ja painorajojen. Punnitus toikin pienoisen yllätyksen, sillä kolmikon painot näyttivät tältä:

Aku: 8,1 kg
Rokki: 5,0 kg
Milla: 5,1 kg

Mitä? Ensinnäkin Milla on varmasti naismaisesti todella katkera, kun olen väittänyt sitä aina painavammaksi. Mitäs on niin muodokas! Vaikea kuvitella, että se onkin Rokin eikä Akun kanssa samanpainoinen. Akunkin luku vaikuttaa aika hurjalta, sillä kiinanharjakoiran rotumääritelmässähän painoa sivuutetaan sen verran, ettei se saisi olla yli 5,5 kg. Mitähän ihmeainetta Akulle syötettiin pentuna ja teininä, kun siitä tuollainen mörskäle kehkeytyi... Poika oli kastroinnin jälkeen aikoinaan melko tasainen tankki, mutta siitä on kuitenkin tultu solakampaan muotoon. Ja Rokki, miten meidän rääpäle on Millan kanssa samaa sarjaa? Ei näköjään kannata uskoa tällaisen tohelon silmämääräisiä arvioita :D

Misu on kuitenkin selkeästi meidän porukan kevyin, mutta olisi hauska tietää senkin paino tarkalleen. Tosin ehkä sekin näin hienoilla arvioinneilla humpsahtaa viiden kilon hujakoille... Tai ehkä neljä.

Kuvituksena meidän jätti-Aku, joka löysi kerran emännän vanhemmilla vieraillessamme aivan loistavan paikan torkahtaa:

Kun sänky on liian pieni sinulle ja koirallesi

Olen poikien kanssa yöpynyt vanhempieni luona, jossa haastavaksi nousee aina nukkuminen. Ensinnäkin olen tottunut nukkumaan parisängyssä jo monen vuoden ajan, joten jo pelkästään yksin on vaikeaa mahtua kapeaan, yhden hengen sänkyyn, kun en yhtäkkiä voikaan nukkua poikittain - se lienee normaali asentoni öisin: pää omalla tyynyllä ja jalat isännän jalkojen päällä, sillä koirat nukkuvat siellä, missä omien jalkojeni pitäisi olla... :D Ja jos jo yksin on vaikeaa mahtua kapeaan sänkyyn, niin kokeilkaapa samaa kahden koiran kanssa, jotka pienestä koostaan huolimatta osaavat venyä ison koiran kokoisiksi öisin. Rentouttavaa!

Viime yön jäljiltä olo on kaikkea muuta kuin virkeä, sillä etenkin Rokki on ollut aivan hukassa. Se on seikkaillut ympäri huonetta, vinkunut ja piipannut pitkin yötä, pomppinut emännän ja Akun päällä (saaden sen murisemaan) ja kun lopulta poika rauhottui aamuyön pikkutunneilla, iski päälle hillitön hikka. En voi vieläkään uskoa, että koko sänky voi heilua pienen koiran hikan takia. Sen lisäksi, että pää taitaa vielä osittain nukkua, niin lihakset ovat aivan jumissa ihmeellisistä asennoista, joilla yritin mahtua kahden koiran kanssa samaan sänkyyn.

Tähän olisi tietenkin helppo ratkaisu: kieltää sänky koiralta. Esimerkiksi oma äitini ei voi sietää koiria sängyssä eikä vanhempien makuuhuone olekaan sallittua aluetta pojille, sängystä nyt tietenkään puhumattakaan. Aku on joskus nukkunut vanhempieni sängyssä, mutta se on jäänyt siihen muutamaan yöhön. Karvojahan näistä ei juurikaan irtoa, mutta etenkin näin syksyisin hiekka on raivostuttava ongelma. Toistaiseksi pojat kuitenkin saavat edelleen nukkua sängyssä, sillä kotona asian kanssa ei ole ongelmaa, mutta tulevat koirat eivät opi samoille tavoille. Se saluki (joka meille siis tulee parin vuoden päästä ;)) saa kyllä nukkua makuuhuoneessa, mutta sänkyyn asti ei tarvitse päästä.

Pojillahan on etuna ollut vielä karvattomuus, sillä pikkuinen ja naku harjispentu on niin vastustamaton, ettei sitä voi olla ottamatta viereen yöksi! Totuus kuitenkin on, että samalla tavalla nämäkin pärjäisivät jossain muualla kuin emännän peiton alla. No, antaa poikien silti jatkaa nukkumista sängyssä. Tyhmästä päästä kärsii kirjaimellisesti koko ruumis, kyllähän nämä jumit hetken päästä luovuttavat.

No se ensilumi

Siitäkin huolimatta, että ensilumi on jokavuotinen asia, aiheuttaa se kuitenkin joka vuosi aina samanlaisen innon. Kun harjoittelupaikassa joku hihkaisi, että ulkona sataa lunta, oli pakko edes hieman vilkaista ulos. Lunta! Niinpä kun sitä lunta oli ihan kunnolla satanut maahan yön aikana, oli aamulenkki riemua täynnä koko porukalla.

Pojillakin oli tosiaan kova vauhti ja tohina päällä, eikä kumpikaan joutanut kameralle poseeraamaan, vaikka emäntä miten yritti huhuilla ja hihkua huomion kiinnittämiseksi. Jopa Aku, joka ei välitä kylmästä tai märästä, tuhisi innoissaan lumihangessa eikä olisi aina edes malttanut jatkaa matkaa jännien hajujen takia. Mukavaa nähdä, ettei lumi ainakaan vielä häiritse, mutta niitä pahimpia pakkasia odotellessa... Sitä ennen kuitenkin nautitaan näistä pikkupakkasista, kun ei vielä liikaa palele ja voi keskittyä lumihangissa pyörimiseen!

Tunkeilija!

Meille saapui sunnuntaina omistajansa kanssa pian kuusi kuukautta täyttävä venäjänvinttikoiratyttö Coverdale's Sirius eli kavereiden kesken Surku. Tutustuminen aloitettiin yhteisellä lenkillä ja aluksi kaikki vaikuttikin menevän oikein mukavasti, kunnes jonkin ajan kuluttua Surku olisi halunnut leikkiä poikien kanssa ja hieman riehaantui, jolloin (luonnollisesti!) paljon pienempi Rokki säikähti. Sen jälkeen pojat olivatkin enemmän varuillaan Surkun seurassa eikä meidän eläimistä kukaan intoutunut leikkimään borzoin kanssa näiden muutaman päivän aikana: Misu pysytteli piilossa ja Milla keskittyi mulkoilemaan pahasti jokaisesta mahdollisesta nurkasta, vaikka Surku miten yritti liehitellä ja kantaa vuoron perään eri leluja happamalle kissalle leluksi.

Yhteiset lenkit sujuivat melko mallikkaasti, kolmikko pystyi seisomaan todella lähekkäinkin kun jossain oli tarpeeksi kiva tuoksu ;) Sisällä etenkin Rokki piti enemmän meteliä, kun taas Aku tyytyi väistämään (ja Milla yritti läpsäistä Surkua kuonoon, mutta ei aivan osunut...). Parin päivän jälkeen ehkä pientä edistymistä oli kuitenkin havaittavissa, mutta mikäpä kiire siinä oli! Näillä näkymin nähdään seuraavan kerran jouluna ja peukut pystyssä toivotaan, että pojat uskaltaisivat jo hieman yrittää leikkiäkin jättiläisen kanssa. Koirien ehdoilla tietenkin mennään!

Emännän kannalta tämä vierailu ei helpottanut lainkaan pahaa vinttikoirakuumetta. Miten tässä jaksaa odottaa parisen vuotta... :D