Kissamaisia ajatuksia

Olisihan se pitänyt arvata. En ehtinyt kuin nopeasti kehaista, miten kissat ovat jättäneet pinnasängyn rauhaan, kun löysin erittäin iloisen kissan pyörivän ja kurnuttavan haltioissaan pinnasängyllä.

Misu näytti olevan sitä mieltä, että tuollainen söpö pesä on parasta, mitä tähän talouteen on kissoille ostettu. Olisin jopa voinut vannoa, että se kiitti minua hankinnasta siinä hetken pyöriessään :D Raukka ei kuitenkaan saanut sängyllä kauaa makoilla, vaan häädin sen pois ja toistaiseksi (nyt koputan jo puuta) pinnasänky on saanut olla rauhassa kissoilta. Millaa en ole siitä edes yllättänyt, mutta ryminästä päätellen sekin yritti yksi päivä päästä reunojen yli. Sänky on sen verran korkea, etten usko kissojen pääsevän sinne lattialta, mutta meidän sängyltä tai kuvissakin näkyvältä kampauspöydältä siihen on mahdollista hypätä.

Olen jo jonkin aikaa ollut äärimmäisen turhautunut Millan jatkuvaan mankumiseen ruoasta. Kyse ei ole siitä, etteikö tässä talossa saisi ruokaa, mutta kun se on vääränlaista! Se on kissanruokaa! Niinpä rouva on päättänyt istua vieressäni lähes aina, kun syön jotain keittiön pöydän ääressä. Se istuu viereisellä tuolilla, tuijottaa vuoroin minua ja vuoroin lautasta, ja välillä joko läppää tassulla käteeni tai jopa kynsäisee vähän. Ehdin jo hermostua siihen, miten röyhkeä Millasta on tullut, ennen kuin aloin muistella sen nuoruutta: itseasiassa Milla on nykyään kohteliaampi kerjäämisensä kanssa... Aikanaan juusto- tai kinkkuleipää ei voinut jättää hetkeksikään yksin, sillä Milla kävi varastamassa päälliset jo sinä aikana, kun leivän vaivalla itselleen tehnyt käänsi selkänsä avatakseen jääkaapin oven. Nykyään leivän täytyy olla jo kauan aikaa yksin, että Milla tohtii noin röyhkeäksi käydä.

En tiedä onko syynä vääränlainen ruokatarjoilu vai kevät rinnassa, mutta Milla on myös haikaillut ulko-ovesta ulos aina silloin tällöin. Se mouruaa korvia vihlovasti ulko-ovella, juoksee maha heiluen ovelle kun huomaa koirien pääsevän sen ulkopuolelle ja välillä ihan vain päivystää eteisen maton päällä odottaen tilaisuuttaan. Kovin vauhdikkaasti se ei tosin yritä ovesta ulos ja uskoo, jos sitä pukkaa kauemmas, mutta esimerkiksi parveke ei kelpaa kaukokaipuun hellittämiseen. Misu kyllä viihtyy parvekkeella erityisen hyvin, mutta Milla on nyt käynyt vain pyörähdyksiä siellä ja tullut sitten sisälle nukkumaan.

Ehkä Milla vain on kyllästynyt nyt kypsemmällä iällä palvelun jatkuvaan huonoon tasoon ja on päättänyt viedä muhkeat muotonsa jonnekin, jossa niitä osataan paremmin vaalia ja arvostaa... :D

Uutta ilmettä makuuhuoneeseen

Perjantaina makuuhuoneemme sai osakseen hieman uutta ja vanhaa, kun vanhempani toivat sekä Torilta bongatun sängyn että porakoneen, jolla poikien canvastaulut saatiin seinälle. Akun kuvahan on odotellut uudessa asunnossa omaa paikkaansa vaivaisen vuoden... Rokin kuvan saavuttua totesin, että taitaa olla aika laittaa kumpikin seinälle eikä pyöritellä pitkin keittiön tasoja ja pöytiä nojailemassa milloin mihinkin.

Poikien canvastaulut on Photoboxista tilattu. Akun taulu on saapunut jo muistaakseni reilu parisen vuotta sitten, ja se on itseasiassa silloin vilahtanutkin blogin puolella. Rokin taulu on antanut odottaa vuoroaan kauan, sillä sopivan kuvan löytäminen oli niin hirveän hankalaa. Nyt noita kuvia katsoessa on lisäksi todettava, että Akustakin täytyy tilata hieman asiallisempi pönötyskuva toiseksi :D Olkoon vaikka ensimmäisen koiran oikeudella kaksi taulua!

Hinta-laatusuhde on minusta noista tauluissa hyvä, vaikka muiden firmojen tauluista ei olekaan kokemusta. Photoboxilla hinnat ovat kuitenkin melko edullisia etenkin tarjousten aikaan. Kuvan laatuun on silti syytä kiinnittää huomiota, sillä luonnollisesti laatu hieman kärsii kun vertaa kuvaa tietokoneen ruudulla ja canvaksen pinnalla. Kumpikin kuvista on silti siistejä ja miellyttäviä katsella, vaikka Photoboxin mielestä Rokin kuva olikin laadultaan vain tyydyttävä.

Tori.fistä bongattu sänky ei ollut meille, vaikka olenkin kyllä haaveillut uudesta parisängystä jo jonkin aikaa! Nykyisen parhaat päivät on ohitettu jo ja sen pehmeys aiheuttaa minulle välillä selkäsärkyjä. Rokkikin yritti edistää tätä haavetta muutama ilta taaksepäin, kun poika mylläsi lakanattomalla sängyllä ja iloisesti haukkuen järsi koloa sänkyyn... Onneksi tuo ei ole haitannut nukkumista mitenkään, sillä uutta sänkyä saamme ehkä odotellakin hetkisen.

Sen sijaan vanhempieni mukana tullut sänky on pinnasänky, sillä meidän perheeseen on syntymässä vauva elokuun alussa. Hyvissä ajoinhan tuo laitettiin pystyyn, mutta minkäs sitä itselleen voi... ;) Halusin myös totutella kissoja ajatukseen siitä, että pinnasänky ei ole suinkaan niitä varten. Olen saanut kuulla pariltakin suunnalta varoitteluja siitä, miten kissat tulevat valtaamaan pinnasängyn, mutta alku ainakin vaikutti aika kankealta. Eläimet kyllä kävivät nuuhkaisemassa uutta hökötystä ja pari kertaa kissat ovat haaveilevasti tuijotelleet sänkyyn, mutta kumpikaan ei ole (ainakaan vielä!) edes yrittänyt päästä sinne. Toivottavasti tyyli pysyy samanlaisena tulevaisuudessakin.

Blogista ei ole tulossa minkäänlaista raskaus-/vauvablogia, vaan tämän sivun tähtinä pysyvät edelleen eläimet. Toki asiaa tullaan sivuuttamaan esimerkiksi silloin, kun tutustutaan uuteen tulokkaaseen, yritetään saada haltuun vaunulenkkien kaaos tai lyödään vetoa, kauanko menee ennen kuin Aku ja Rokki oppivat päivystämään lapsen lähelle ruokailujen aikana. Voisin lyödä jo nyt vetoa, ettei se vie ainakaan Akulta kauaa: se taitaa päivystää kaiken varalta vieressä jo ennen kuin vauva oppii tiputtelemaan ruokaa itse lattialle...

Akukin juhli parisen päivää sitten syntymäpäiviään. 8 vuotta täyttänyt herrasmies tarjosi myös muille talon eläimille juhlallisen liha-aterian, kun omaan kuppiin ei kaikki mahtunutkaan ;)

Kun koirasta tulee vanha

Kiinanharjakoiran eliniän odotuksen sanotaan olevan noin 13-15 vuotta, joten olen puhunut Akun täyttävän vasta kahdeksan vuotta ensi viikolla. Vaikka siitä onkin puhuttu pappana jo jonkin aikaa, en ole silti oikeasti osannut mieltää Akua erityisen vanhaksi koiraksi, sillä vanhuus ei ole liiemmin siitä näkynyt. Se syö, juo, liikkuu ja toimii kuten useina vuosina aikaisemminkin eikä outoja tapoja ole ilmestynyt kuvioihin. Tokihan Aku on rauhallisempi Rokkiin verrattuna eikä esimerkiksi innostu pitkistä lenkeistä samalla innolla kuin Rokki, mutta Akusta tuli viitisen vuotta sitten tehdyn kastraation jälkeen aikaisempaa rauhallisempi koira. Edelleen se silti välillä intoutuu rymyämään kuin pieni pentu sekä on valpas ja tarkkaavainen vahtikoira.

Eilen kävin Akun kanssa normaalisti rokotuksissa ja samalla olin varannut ajan hammaskiven poistoon, jota oli hissukseen ilmestynyt jonkin verran vasemman puolen ylähampaisiin. Pakko kehaista, että Akun kanssa kahdestaan on sitten helppoa liikkua! Se ei turhia hötkyile ja hätäile, vaan ottaa kivasti kontaktia ja suhtautuu rauhallisen uteliaasti oikeastaan kaikkeen. Meillä sanonta "joukossa tyhmyys tiivistyy" pitääkin toisinaan paikkansa, sillä Rokki on kova puhisemaan vieraille ja silloin tällöin se yllyttää myös Akua pöljäilemään. Nyt saimme kuitenkin seikkailla rauhassa ja ihmetellä eläinlääkärin vastaanotolla olevaa nuorta kissaa ja koiranpentujen äänekästä laumaa kiltisti. Onneksi meidät tosin kutsuttiin vastaanottohuoneeseen sisälle juuri kun ovesta astuikin sisälle sellainen koira, jonka Aku totesi jostain syystä sietämättömäksi...

Eläinlääkäri ehti jo epäillä onko hammaskiven poistoon mitään syytä, kunnes näki ne parisen hammasta, joiden takia ajan varasinkin. Miltei kahdeksan vuoden aikana tämä on tosin ainoa kerta, kun olemme joutuneet käymään hammaskiven poistossa, mutta yritämme kiinnittää tästä eteenpäin enemmän huomiota hampaiden puhtauteen. Myös Rokin osalta. Rokotukset eläinlääkäri sanoi laittavansa samalla kun Aku on rauhoitettuna, mutta myös rauhoituspiikki otettiin aika välinpitämättömästi vastaan. Olin varautunut dramaattiseen mielenilmaukseen, mutta Aku tuskin huomasikaan piikkiä.

Eläinlääkäri kuunteli myös sydämen ja yllättäen kysyi minulta, olenko tietoinen sydämestä selvästi kuuluvasti läppäviasta. Niin mistä? Hän selitti millainen ääni on ja miksi se syntyy, antoi meille parin viikon päähän uuden ajan ja kyseli, onko Akun toiminnassa ollut viime aikoina mitään erikoista: onko se ollut esimerkiksi ylipäänsä väsyneempi tai levottomampi öisin? Pudistelin hölmistyneenä päätäni, ettei sen käytöksessä ole ollut mitään erityistä monen vuoden aikana ja yritin samalla muistella niitä hataria mielikuvia, joita olen silloin tällöin yrittänyt päähäni tankata koirien vanhuuden vaivoista. Pakko myöntää, että olo oli silti melko tyhmä, kun sydämen läppävika ei tuonut mieleen oikein mitään oireista, hoidosta tai tulevaisuudesta.

Meille annettiin mukaan sydämen toimintaa tukevaa täydennysrehua, jonka Aku huitaisee hyvillä mielin parempiin suihin ruoan mukana. Parin viikon päästä olemme sitten viisaampia sydämen toiminnan suhteen ja tiedämme muun muassa sen, tarvitseeko Aku läppävian takia lääkkeitä. Vaikka eilen järkytys olikin melkoinen, niin Akun touhuja seuratessa on erittäin positiivinen mieli tulevaisuudesta. Ehkä se onkin jo vanhus, mutta olemuksesta ja käytöksestä sitä ei yleensä uskoisi ;)

Niin ja eläinlääkärin vaa'an mukaan Akun paino on hurjat 8,50 kiloa! Entinen tankki-Aku on silti ollut jo jonkin aikaa paljon solakampi, joten läskiksi sitä ei voi haukkua. Pitäisi kenties yrittää mitata poikien korkeus kotikonstein ihan vain vertailun vuoksi, sillä onhan Aku Rokin rinnalla melkoinen jättiläinen kiinanharjakoiraksi :)

Kun pahvilaatikon sisältö voittaa itse laatikon

Eilen päätimme purkaa pahvilaatikon ja rakentaa sen sisällä olevan yllätyksen eli uuden kiipeilytelineen. Misu lekottelee yllä olevassa kuvassa siinä entisessä kiipeilypuussa, joka taitaa olla kymmenisen vuotta vanha ja rikottu sekä Millan että emännän toimesta... Suunnittelimme uutta kiipeilytelinettä jo vuosi sitten kun muutimme tähän asuntoon, mutta suunnittelun tasollehan se vain jäi. Nyt Mustin ja Mirrin verkkokaupassa oli mielenkiintoinen alennus kiipeilytelineistä, joten isäntä nappasi yhden nopeasti ostoskoriin.

Meillä työnjako tällaisissa kokoamispuuhissa on selkeä: emäntä kokoaa, isäntä yrittää neuvoa taustalla ja eläimet käyvät ihmettelemässä, että mitä me taas kinastelemme. Hyvä siitä kuitenkin tuli!

Kyseessä on siis Little&Biggerin raapimapuu, jonka mitat ovat 60 x 50 x 185 cm. Korkeutta löytyy edellisenkin edestä, joten pihapiirin, kattojen ja taivaan katselusta pitäisi tulla paljon jännempää, kun parvekkeen ikkunoista näkyy kerrankin kunnolla. Isäntä nosti kissat heti ylimmille tasoille, joista tytöt ihmettelivät uutta hökötystä ja maisemaa hetken aikaa, ennen kuin etenkin Millan mielenkiinto näytti hieman laantuvan. Se tuli välinpitämättömästi alas ja siirtyi sisälle nukkumaan, mutta Misu jaksoi ihmetellä vekotinta vähän kauemmin.

Hetken aikaa jo pelkäsin, että Millan kiinnostus tätä kohtaan on sitten täysi nolla, mutta onneksi vanha rouva osoitti luuloni vääräksi tänä aamuna. Päästin kissat taas parvekkeelle ja Milla suuntasi saman tien täysin vapaaehtoisesti telineelle, kiipesi ensin hieman alemmalle tasolle katselemaan maisemia ja lopulta istui huipulla kauan aikaa tarkkailemassa pihaa. Lopulta se kuitenkin siirtyi taas sisälle nukkumaan (sillä kukapa tuolla viileässä ilmassa tohtisi vielä nukkua), mutta sen jälkeen Misu jatkoi tutkimusmatkailua ja tälläkin hetkellä on kököttänyt kopassa jo kauan aikaa ja näyttää kovasti suunnittelevan pieniä aamupäivänokosia kauniissa säässä.

Paljonko se pahvilaatikko sitten kiinnosti? Hyvin vähän! Pari kertaa Misu käväisi siellä istahtamassa, Milla ei viitsinyt vaivautua edes sen vertaa. Kerrankin pahvilaatikon sisältö voitti itse sen laatikon, ja nämä kerrat voinee laskea yhden käden sormilla, kun kissoista on puhe.

Mikä yllätys kissoille on tiedossa?

Postista kannettiin alkuviikosta hirveän iso pahvilaatikko, joka on herätellyt kissojen mielenkiinnon aina välillä. Jännempi se varmasti olisi, jos joku viitsisi avata laatikon, mutta sitä iloa ei kissoille ole vielä suotu.

Mitähän hauskaa ja ihanaa pahvilaatikko oikein pitää sisällään? Vai voittaako itse pahvilaatikko jälleen paketin sisällön? :D

Missä on se karvaton koira?

Puretaanpa meidän kuulumisia kännykkäräpsyjen avulla, vaikka mitään erikoista ei tänä aikana olekaan tapahtunut. Hyvin pitkälti olemme viettäneet tavallista, rauhallista ja mukavaa arkeamme :)

Pojat ovat siis kohdanneet trimmerin joskus viime vuoden syksyllä, sillä talvella syytä nakuiluun ei ole ollut. Olenkin havahtunut monta kertaa siihen, että kahden karvattoman koiran sijaan minulla on nyt partainen, karvaton koira ja... pieni mörrimöykky? Rokista on tullut todella karvainen ja se näyttää ottaneen permanentin selkämme takana, mikä tässä tapauksessa saa koiran näyttämään melkoiselta rentulta. Ja tuo turpa! Rokin kuono tulee varmaan kapenemaan puolella, kunhan tohdin taas trimmata pojat edustuskuntoon ihan vain omaksikin iloksi. Toivottavasti maaliskuussa uskaltaisi sen jo toteuttaa, ellei pakkasten manata palaavan silloin. Me kyllä toivomme alkavan kevään jatkuvan yhtä leutona.

Millalla on erilainen suhtautuminen kevääseen ja edessä häämöttävään kesään kuin useimmilla muilla rouvilla, sillä tiukkojen dieettien ja kuntokuurien sijaan se on päättänyt alkaa syödä. Enemmän kuin aikaisemmin. Se maanittelee, vaanii ja kiukuttelee, kun ruokakuppiin ei ilmesty ruokaa yhtään aikaisempaa useammin ja laatukin pyörii niissä samoissa eläinruoissa eikä sisäfileissä. Voisiko joku jo soittaa eläinsuojeluun?

Misun kanssa olemme sen sijaan löytäneet kadotetun yhteyden jälleen! Meillä on ollut hetkemme, mutta ne ovat sijoittuneet pääasiassa meidän kaksijalkaisten seurustelun alkuvaiheille, kun emme asuneet vielä yhdessä. Misu oli silloinkin välillä kova tyttö kehräämään ja nukkui saman peiton alla, mutta lähinnä se osoitti hellyyttä isäntäänsä eikä suinkaan minua kohtaan. Yhteenmuuton jälkeen Misu vetäytyi enemmän erilleen muista, sillä esimerkiksi samaan sänkyyn kaikkien muiden kanssa se ei halua. Koko tämänkin ajan se silti oli leikkisä ja utelias, joskaan ei minun kanssani mikään sylikissa. Siihen verrattuna muutos on ollut huikea leikkauksen jälkeen! Misu on paljon rennompi. Se tahtoo läheisyyttä ja rapsuttelua aiempaa enemmän ja tulee sitä rohkeasti pyytämään. Se on aiempaa leikkisämpi ja uskaltaa jopa illalla tulla sänkyyn viereeni makoilemaan, ennen kuin koirat taas valtaavat jalkopään. Misu on utelias, poriseva papupata, joka saattaa huonoillakin hetkillä vain loikata syliin purisemaan ja kehräämään autuas ilme naamallaan.

Leutojen ilmojen ansiosta tytöt ovat päässeet nuuskuttelemaan ulkoilmaa parvekkeella, vaikka vielä siellä onkin liian kylmä nokosille. Pääasiassa Misulla on kovempi hinku ulos ja se toisinaan istuu parvekkeen oven edessä odottamassa, että joku tajuaisi avata oven. Milla käy kiertämässä parvekkeen ympäri jos päiväuniltaan viitsii, mutta Misu sen sijaan haistelee nurkat, painii kiipeilytelineen kanssa ja sukeltelee tavaroiden ja seinien välissä kuin pieni sukkula. Sekin kuitenkin asettuu mieluusti kylpyhuoneeseen nukkumaan lattialämmityksen ansiosta heti pienen seikkailun jälkeen.

Kun koira tietää paikkansa...

Tammikuun tiivistys

Niin se vain tammikuukin pyrähti ohi ennen kuin sitä edes ehti huomaamaan! Tiivistetään vuoden 2015 ensimmäisen kuukauden tärkeimmät jutut tähän kirjoitukseen, etteivät jutut jää enää tämän enempää roikkumaan.

Ensinnäkin uusi vuosi meni meillä jo totuttuun tapaan rauhallisissa merkeissä. Alkuillan yksittäiset pamaukset aiheuttivat pojissa jonkun verran puhinaa ja ihmettelyä, mutta kun paukekin pääsi kunnolla vauhtiin, kukaan eläimistä ei enää kiinnittänyt siihen minkäänlaista huomiota. Keskiyön aikaan, kun emäntä vetäytyi nukkumaan, nukkuivat koirat ja Milla yhtä rauhallisesti sängyssä, vaikka viereisen ikkunan takana kuuluikin jatkuva pauke. Mitäs me unikeot!

Alkujaan olimme suunnitelleet lähtevämme Sodankylään sukuloimaan jo joulun välipäiviksi ja uudeksi vuodeksi, mutta ikävä kyllä lomat eivät passanneet suunnitelmiimme. Reissu siirtyi parilla viikolla, mutta pääsimme lopulta koirien kanssa muutamaksi päiväksi matkalle. Junissa ja linja-autoissa pojat olivat jälleen kunnolla eikä mitään välikohtauksia sattunut. Takaisin tullessa linja-auton kuljettaja kysyikin laukkua antaessaan, että mites koirat pärjäsivät parin tunnin matkan. Ne pärjäsivät vanhojen konkareiden tavoin, sillä kumpikin asettui nukkumaan heti Sodankylästä lähtiessämme ja heräsi vasta Rovaniemen juna-asemalla.

Itse kyläilyt sujuivat samaan tapaan kuin aikaisemmin. Aku ja Rokki eivät vieläkään ole Lunan ja Maikin kavereita, vaikka saman katon alle kaikki mahtuvatkin. Rokin täytyi joskus enemmän ja joskus vähemmän haukkua ihmisiä heidät tavatessaan, mutta sekin rauhoittui ajan kanssa. Aku taas rakasti sitä ihmistä, jolla oli ruokaa kädessään, ja viettikin paljon aikaa keittiöissä maistiaisten tai lattialle putoavien herkkupalojen (oli kyseessä sitten makkaran tai kurkun palanen) toivossa.

Pakkanen kuitenkin piti huolen siitä, ettemme tällä kertaa viettäneet läheskään yhtä paljon aikaa ulkona kuin aikaisempina vierailukertoina. Pahimmillaan mittari näytti jopa -37 astetta, jolloin tarvittiin jo kaikki mukana olevat vaatteet, jotta pojat kävivät edes kääntymässä pihalla. Onneksi muina päivinä pakkanen oli hieman armeliaampi ja puusauna lämmitti myös poikia mukavasti, mutta ei ole meitä tehty ihan tuollaisia talvia varten... :)

Tammikuun loppupuolella toteutettiin myös pienimuotoinen "ikuisuusprojekti", kun Misu lopulta steriloitiin. Leikkaamisesta oli puhuttu jo kauan aikaa ja kun Misun kiimat tuntuivat joka kerta käyvän vain rasittavimmiksi (kaikille osapuolille), oli lopulta aika soittaa eläinlääkärille. Sen lisäksi, että kissan huutamisesta stressasivat kaksijalkaiset, niin Misu itsekin vaikutti hyvin stressaantuneelta ja purki sitä muun muassa käymällä kiinni Rokkiin, joka ei ymmärtänyt lainkaan, miksi kissa kävi huutaen sekä kynsin ja hampain niskaan täysin yllättäen.

Saimme Oulun Eläinklinikalta ajan parin päivän päähän. Operaatio oli sujunut kuten pitääkin, ja sain pöllähtäneen pikkukisun lisäksi mukaani särkylääkettä, kaulurin ja hoito-ohjeet. Misu osoittautuikin heti erilaiseksi nukutuksesta herääjäksi kuin muut lemmikkimme: kaikki muut ovat olleet hyvin laiskoja liikkumaan ja nukkuneet rauhassa pahimman pökkyrän pois, mutta Misullapa oli heti kova kiire ja hinku jonnekin, vaikka jalat eivät oikein kantaneet lainkaan. Sitä joutui vahtimaan kuin taaperoikäistä ja vaikka miten yritin tehdä kissan olon mukavaksi ja saada sen asettumaan hetkeksi aloilleen, ei Misu ollut lainkaan samaa mieltä.

Misun seikkailuinto ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään hätääntyneeltä, vaan enemmänkin se näytti olevan kovin utelias. Se ei myöskään tuntunut lainkaan kipeältä missään vaiheessa parantumista, mutta annoimme silti parina päivänä särkylääkettä ohjeiden mukaan, jos kissa vaikka onnistuikin peittämään kipunsa. Nukutuksen jälkimainingeista selviydyttyään se alkoi käyttäytyä kuin aina ennenkin: kävi hiekkalaatikolla, söi, joi, liikkui, leikki ja nukkui samalla tavalla kuin ennen leikkaustakin.

Olin ensin toivonut, ettei kauluria tarvitsisi lainkaan, mutta lopulta haava alkoi kiinnostaa Misua vain enemmän ja enemmän. Onneksi olin paljon kotona, joten pystyin pitämään kissaa silmällä, mutta välillä sille jouduttiin laittamaan kauluri päähän. Ei liene yllätys kenellekään lemmikin omistajalle, että se kauluri on aivan hirvee. Jonkin aikaa Misu aina kyyhötti mielenosoituksellisesti paikoillaan, ennen kuin lähti kauluria kolisten ja erityisen varovaisesti kulkemaan jonnekin piiloon. Kaulurin sijaan yritin tarjota myös Rokin haalaria, mutta se oli vielä huonompi idea: Misu kyllä pysyi se päällään hetken aikaa aloillaan, mutta saman tien noustessaan ylös se saattoi vain kävellä kaula-aukosta ulos ja livahtaa taas piiloon.

Mitään ongelmia leikkauksesta ei kuitenkaan seurannut, sillä kaulurinkin saattoi jokusen päivän jälkeen jättää pois. Misu antoi olla haavan rauhassa, mutta pidimme sitä silti silmällä vielä usean päivän ajan ja tarkistimme haavan kunnon päivittäin. Nyt pikkukisu tuntuu itseasiassa olevan seurallisempi ja hellyydenkipeämpi kuin aikaisemmin!

Keväistä aurinkoa odotellessa... :)