Ihan parasta koiranelämää

Jos Aku osaisi vastata "Mikä on elämässä parasta?" -kysymykseen, vastaus olisi naurettavan selkeä. Ruoka. Ruoka, herkut ja syöminen. Mikään ei motivoi Akua paremmin kuin edes etäisesti syötäväksi kelpaava (paitsi viime aikoina tietyt koiranherkut eivät enää uppoakaan!).

Rokilla vastaus olisi myös hyvin selkeä, mutta oikeastaan päinvastainen Akun vastaukseen verrattuna. Rokki nimittäin rakastaa leikkiä ja erityisesti se rakastaa siilipallojaan, kuten viime postauksessakin kävi ilmi. Mikään ei ole parempaa kuin pallojen kantaminen, pureskelu ja niiden vieressä nukkuminen.

Paitsi jos joku jaksaa heitellä sitä palloa lukemattomia kertoja pitkin asunnon seiniä ja huoneesta toiseeseen.

Paitsi jos leikki viedään ulos, avaraan tilaan, jossa mahtuu säntäilemään ja pomppimaan kuin kesälaitumille lasketut lehmät.

Näiden kerrostalojen välissä on avara nurmikenttä, joka on suojassa autoteiltä. Asuntojen suhteen keskeisestä sijainnista huolimatta siellä saa olla melko rauhassa, vaikka toisinaan ohikulkijoita onkin. Niihin aikoihin, jolloin me olemme siinä pysähtyneet leikkimään, leikki on täytynyt kuitenkin keskeyttää hyvin harvoin.

Remmistä Rokkia ei kuitenkaan päästetä irti, vaan se lojuu perässä. Alueella ei ole muuta kasvillisuutta tai vaikka kiviä, joihin remmi voisi sotkeutua (tuohon kuvissa näkyvään ruusupensaaseen emme palloa vahingossakaan heitä). Lähinnä se roikkuukin Rokin perässä oman mielenrauhani takia: jos käsky kaikuu jostain syystä kuuroille korville, remmi on helpohko hätäsuunnitelma napata karkuun yrittävä koira kiinni. Vielä sitä ei ole tosin joutunut hyödyntämään, sillä Rokki on kuunnellut käskyjä hyvin ja paljon riippuu siitä, että itse pysyy hereillä. Kahdet silmät tarkkailevat ympäristöä koko ajan, jotta kukaan ei pääse yllättämään meitä vahingossakaan ja vaikka joku niin yrittäisikin, me hoksaamme sen ennen kuin Rokki ehtii reagoida mitenkään.

Ja voi sitä Rokin intoa! Se jaksaisi juosta pallon perässä vaikka kuinka kauan. Heittäjältä todennäköisesti loppuu puhti ennen Rokkia, mutta onneksi meillä on kasvamassa jo kolmas heittelijä, joten Rokilta ei pitäisi tekeminen ihan heti loppua.

Sillä aikaa kun Rokki nautti olostaan ja vietti elämänsä parhaimpia hetkiä, Aku olisi ollut mieluummin missä tahansa muualla. Herkkukori nurmikentän laidalla olisi varmasti parantanut tilannetta huomattavasti, mutta nyt pappa joutui kyyhöttelemään kuivin suin ja tyhjin masuin odottaen, että joku ymmärtäisi sen ahdingon ja päästäisi ressukan sisälle.

"Hei, eihän me vielä olla lopettamassa? Leikitäänhän vielä hetki yhessä?"

Vinkuva perheenjäsen

Rokin pieni perhe sai jokunen päivä sitten uuden perheenjäsenen: keltaisen, vinkuvan siilipallon. Parisen vuotta vanha oranssi siilipallo sai siis seuraajan hyvissä ajoin, sillä sen kunto alkaa olla jo melko kyseenalainen. Pallo ei enää vingu kunnolla joka kerta ja sen pinta alkaa rikkoutua. Kyseessä on kuitenkin ollut ehdottomasti yksi Rokin suosikkileluista ikinä, joten pitihän uusi käydä hakemassa ennen kuin vanha joutaa roskiin.

Ei ollutkaan mikään yllätys, että uusi lelu on aivan yhtä ihana kuin vanhakin. Rokki on kuskannut niitä vuoron perään pitkin kämppää ja parhaimmillaan kantaa kummatkin leikittäjän luo. Suru on suuri ja itku kuuluva, kun edes toinen palloista joutuu hukkaan esimerkiksi sängyn alle. Täytyyköhän kolmas siilipallo hakea jo pikkuhiljaa...

Rikkoutumisen lisäksi syynä uuden pallon ostoon oli vauva. Ajattelimme, että nyt kummallakin - Rokilla ja vauvalla - olisi pallo eikä samaa palloa tarvitsisi kummankin jahdata.

Kaikenlaista saa tietenkin ajatella! Vauva haltioissaan ja kikattaen käppäilee ympäri asuntoa vinkuva pallo kummassakin kädessä. Toisinaan on vaikea päättää, kumpi siitä uudesta lelusta lopulta onkaan ollut iloisempi.

Onneksi vauvan mielestä on kuitenkin edelleen hauskaa nakella palloja Rokille ja katsoa, miten sähäkästi pieni koira syöksähtää niiden perään. Ja onneksi vauvalla on myös niin paljon muita leluja, ettei hän jatkuvasti omi Rokin vinkuvia suosikkeja. Saa Rokki-riepu välillä nukkua lemppareidensa kanssa ihan rauhassa.

Rauhallinen juhannus

Meidän juhannus oli tänä vuonna siinä mielessä erikoinen, että vietimme sen oikeastaan ihan vain omassa porukassa ja kotona. Emme käyneet mökkeilemässä tai kyläilemässä, kuten aikaisempina vuosina on yleensä tehty. Sen sijaan ulkoilimme auringosta nauttien ja kävimme esimerkiksi kävelemässä meren rannalla, sekä vietimme sadesään sattuessa hyvillä mielin melkein koko päivän sisällä. Unohtamatta tietenkään hyvää ruokaa!

Toivottavasti sinunkin juhannuksesi koostui auringosta, herkuttelusta ja rentoutumisesta!

Sääskien syötiksi

Sodankylän matka on jälleen tämän kesän suhteen reissattu. Lomailimme kesäkuun puolivälissä viikon sukulaisten ja sääskien iloksi. Ennen reissua tohdimme kotona kiroilla yksittäisiä sääskiä, mutta enää ne pari hassua inisijää eivät harmita yhtään! Kelit olivat ikävä kyllä pääasiassa sateisia ja kosteita eli noita siivekkäitä kavereita varmasti riitti. Hieman saatiin nauttia auringosta ja tuulestakin, joten niistä hetkistä otettiin kyllä kaikki irti.

Otimme lomailun ihan tosissamme ja paljon tulikin levättyä (tai niin paljon kuin 10 kuukauden ikäinen ikiliikkuja antoi levätä). Aku käyttäytyi siivosti, mutta Rokki sen sijaan hermostui ja hermoili välillä vieraita yllättäen ja hartaasti. Se oli muutenkin välillä hermostuneen oloinen, vaikka Aku vaikutti olevan kuin kotonaan ja muistavan sekä parhaimmat pesäpaikat että jääkaappien sijainnin.

Automatkat sentään sujuivat koirien suhteen hienosti. Rokkikin osaa jo rentoutua etupenkin koppaansa ja Akukin rauhoittuu välillä omalle paikalleen eikä yritä päästä joko vieressä istuvan syliin tai vauvan kanssa samalle turvaistuimelle. Onhan noita kilometrejä tullut jo sen verran mittariin, että ihmettelisinkin enemmän, jos automatkoilla olisi edelleen mukana kaksi karvatonta stressikimppua.

Kissat jäivät tälläkin kertaa kotiin, sillä se on edelleen helpoin ratkaisu kaikkien kannalta näillä reissuilla. Tytöt saivat onneksi jälleen kämppiksen tänne matkamme ajaksi, sillä varsinkin tällä kertaa ruokkijan läsnäolo oli hyvinkin tärkeää. Misun erikoisruokavalio jatkuu edelleen hieman alle kuukauden verran, joten tarjolla ei voi pitää minkäänlaista ruokaa ilman valvontaa tai kissojen erottamista eri tiloihin ruokiensa kanssa.

Ja kuten kuvista voikin nähdä, Moserin uusi terä kolahti postiluukusta ja pääsi heti käyttöön. Näkemiin luolamiehet ja villahousut, tervetuloa kesäukot!

Todellinen prinssi

Toinen meidän sohvista kuskattiin tänään kaatopaikalle ja tilalle kannettiin sekä parempi sohva että myös pari nojatuolia. Vaikka uusi sohva on pehmeämpi verrattuna sekä siihen kaatopaikalle kannettuun että vauvan huoneen sohvaan, ei se silti näytä olevan tarpeeksi pehmeä tälle pikkuiselle prinssille:

Toisinaan on varmasti rankkaa olla noin todellinen prinssi. Ja Rokin takana vaikuttaakin sitten olevan todellinen Uuno Turhapuro - reikäpaitaan ei näytä olevan enää kovin pitkä matka! Vaan pitäähän niiden paitojen olla näin kesäaikaan hyvin hengittäviä ja ilmavia?

Viime päivät ovat kuitenkin olleet hieman enemmän syksyisiä kuin kesäisiä, vaikka Suomen kesältä onkin oppinut jo odottaman kaikenlaista. Siinä mielessä poikien trimmaus ei taas ihan osunut parhaimpaan hetkeen, mutta etenkin Rokin turkki huusi jo kovasti Moseria luokseen. En viitsinyt odottaa, koska uusi helleaalto yllättäisi meidät, sillä löytyyhän pojilta vaatetta. Fleecepuvut ovat tulleetkin taas viime päivinä tutuiksi ja sisälläkin on välillä pitänyt kulkea paita päällä. Onhan se ihan ymmärrettävää, että monta kuukautta edes osittain karvainen Rokki palelee nyt hetkittäin, kun turkkia ei enää olekaan suojana.

Misusta olisi tarkoitus kirjoittaa ihan oma postauksensa, sillä viimeinen kuukausi on menty melkoista vuoristorataa. Tunteet, mielipiteet, ajatukset ja suunnitelmat ovat vaihtuneet laidasta laitaan. Välillä on ollut hyviä hetkiä, välillä aivan kamalia ja suurimman osan ajasta kaikki ovat olleet hieman hukassa. Nyt tilanne on kuitenkin näyttänyt tasoittuneen ja tätä on jatkunut useamman päivän ajan, joten toivotaan, että arki jatkuu yhtä iloisena sekamelskana kuin aikaisempinakin vuosina ja juuri tällä kokoonpanolla!

Rauha

Tiedättekö sen tunteen, kun kaikki on hyvin. Rehellisesti ja aidosti. Hetkeksi unohtaa kaiken stressin ja kasautuneet (koti)työt. Ei kiristele hampaitaan miettien, miten pyykkikorin sisältö valuu yli, tavarat on levällään ja pölypallot kerääntyvät suhinalla pölyvuoriksi asunnon nurkkiin.

Pysähtyy hetkeksi. Huomaa, etteivät ne aamulla kismittäneet ongelmat olekaan oikeasti ylitsepääsemättömiä, vaikka mieli vielä hetki sitten niin väittikin. Katsoo ympärilleen hieman vaaleanpunaisemmin katsein ja näkee kaikkea hienoa ja mahtavaa. Sitä omaa arkea, josta oikeasti tykkää, vaikka joskus harmaus pääseekin yllättämään.

Minä tiedän, koska meillä on neljä nelijalkaista perheenjäsentä (ja yksi vielä konttaamalla kulkeva). Silloin harvoin, kun lemmikit kokoontuvat kaikki rauhassa samaan paikkaan olemaan hiljaa ja sovussa, siinä on jotain maagista. Yhtäkkiä itsekin rauhoittuu. Istahtaa vain alas ja liittyy hiljaiseen seurueeseen nauttimaan auringosta.

Tunnelmaan virittäytymisessä kaikkien osalta auttaa myös se, että turbovauhtia konttaava riiviökin on rauhoittunut tuhisemaan päiväunille.

Että on lemmikeillä toisinaan ihan oikeastikin rauhoittava vaikutus - jopa pienillä eläintarhoilla!

Yhteiset lelut ja leikit

Hyvin pitkälti jokainen pienen lapsen äiti ja isi tietää, etteivät ne omat lelut aina ole parhaita vauvan ja lapsen mielestä. Yleensä suosikkeja ovatkin kaikki muut paitsi ne oikeat lelut: johdot, kännykät, kaukosäätimet, kengät, laukut, pussit, vaatteet, ruokailuvälineet... tai vaikka imuri, joka on noussut meillä melkoiseksi hitiksi. Tai sitten koirien ja kissojen lelut.

Kuvissa näkyvä siilipallo on ollut suosittu myös esimerkiksi kummipojan käsissä, joten meidän pojan palava into sitä kohtaan ei ole täysin ainutlaatuista. Vanhemmatkin veljentytöt pitävät pallosta, mutta he ovat jo siinä iässä, että mielenkiintoa palloa kohtaan pitää yllä myös sitä innokkaasti noutava Rokki. He tuskin jaksaisivat enää puristella vinkupalloa yksin kovinkaan kauaa. (Meidän poika sen sijaan ei aina haluaisi edes jakaa vinkuvaa aarrettaan muille. Ilmeisesti koirien näyttämä oppikin on mennyt perille, sillä hän mieluusti konttaa oma lelu suussaan pitkin asuntoa.)

Rokin ja Akun iloksi tai inhoksi - hieman tilanteesta riippuen - poitsukin on jo jonkin aikaa siis ollut kiinnostunut niiden leluista. Vielä viime vuoden lopulla, kun poju ei osannut kuin maata lattialla ja ihmetellä asunnon vilskettä, Rokki monesti kantoi vauvan viereen jonkin lelun. Siinä se kärsivällisesti odotti, että vauva heittäisi lelun ja sen voisi hakea takaisin. Rauhassahan Rokki saikin moista ihmettä odottaa, ja sen vastapainoksi se ei juuri enää saakaan olla rauhassa lelujen kanssa! Rokki ei enää nykyään aina viekään lelua pojalle, vaan toisinaan mieluummin kiertää pienen riiviön ja noutaa lelua meille. Vikkeläliikkeinen vauva kuitenkin osaa itse hakeutua Rokin luo sen leikkiessä. Välillä poju heittää lelun vähän matkan päähän ja Rokki jopa saattaa sen noutaa takaisin. Toisinaan ne yrittävät hieman repiä samaa lelua ja joskus poika yrittää kovasti ojentaa lelua Rokille suuhun. Aina ei vielä yhteistyö pelaa ja vauvan into on joskus liikaa Rokille, mutta onnistumisiakin sattuu lähes yhtä paljon.

Akunkin kanssa poika tahtoisi leikkiä, sillä Akun äänekäs ja riehakas leikkityyli näyttää kiehtovan vauvaa. Aku osaa leikkiä nätisti aikuisen kanssa eikä villistä ärinästä ja hyppimisestä huolimatta yleensä vahinkoja satu, mutta vauvan kanssa tilanne onkin eri. Kummankaan taitoihin ei voi vielä luottaa tuollaisen leikkityylin kanssa, sillä täysin vahingossa hammas saattaakin kopsahtaa pieneen käteen tai vauva jää yksinkertaisesti tassuihin. Toistaiseksi pojun on täytynyt tyytyä seuraamaan Akun leikkiä sivusta.

Kissat eivät yllättäen välitä vielä arvaamattomasta vauvasta ollenkaan. Poika kyllä seuraa kissojen leikkiä mielellään, mutta hän on liian äänekäs ja yllättävä liikkeissään eivätkä kissat sellaisesta perusta. Itseasiassa äänekkyyden takia Misu on alkanut väistellä vauvaa entistä tarkemmin, kun taas Millasta on kuoriutunut yllättävän kärsivällinen lemmikki. Se voi tulla puskemaan vauvaa ihan oma-aloitteisesti eikä hermostu, vaikka pienet kädet tarraisivatkin hieman liian tiukasti karvoihin kiinni. Kenenkään turvallisuudella ei kuitenkaan leikitä, joten nämä kohtaamiset sattuvat vain valvotusti eikä silloin pienten käsien anneta tarrata vahingossakaan viiksiin tai häntään!

Toistaiseksi siis vain pojalla ja Rokilla on yhteiset leikit, mutta siinäkin tarvitaan vielä opettelua ja totuttelua kummankin osalta. Kumpaakin on kehuttu aina kun pallo lentää hienosti ja se tuodaan reippaasti takaisin. Välillä on leikkien suhteen menty takapakkia ja välillä taas näyttää, että kaksikko tulee mainiosti toimeen. Vauvan äänekkyys ja arvaamattomuus häiritsevät toisinaan myös Rokkia, joka luonnollisesti saa rauhassa perääntyä tilanteesta niin halutessaan eikä sen leporauhaa saa mennä häiritsemään leluja heittelemällä ja muuten vain korvan vieressä kiljumalla. Toivotaan, että nätisti alkanut suhde kehittyisi vauvan kasvaessa ja Rokki haluaisi noutaa lelunsa yhä vain useammin pienelle pojalle.