Kun Milla yli 10 vuotta sitten tuli lapsuudenkotiini, se söi ruokansa luonnollisesti lattialla. Missä muuallakaan lemmikin ruokakuppeja tulisi säilyttää?
Sitten meille tuli Aku. Ahmatti-Aku. Ei koiranpennulta oikein voi vaatiakaan, ettei lattialle jätetyistä kupeista saa syödä kissanruokaa pois, vaikka muuten lattialla oleva ruoka on sille tarkoitettua. Millan ruokahetket siirtyivät siis "väliaikaisesti" tiskipöydälle.
Tämä väliaikaisuus ei kestänyt kuin yhdeksän vuotta. Jakaessani tiskipöydät ja keittiön tasot ensin sotkuisesti syövän kissan, ja myöhemmin sotkuisesti syövien kissojen kanssa, unelmoin entistä palavammin siitä omakotitalosta. Tai ehkä tarkemminkin kodinhoitohuoneesta, jonne ajattelin aina siirtäväni kissat syömään portin taakse. Ne voisivat kulkea vapaasti syömään lattialta kuten lähes kaikki muut kissat, kun koirat eivät tyhjentäisikään niiden kuppeja imurimaisella teholla.
Nykyisessä asunnossa on kuitenkin niin vähän tasoja keittiössä, ettei kissojen kuppeja laitettu sinne tarjolle missään vaiheessa. Luonnollisesti kissat kuitenkin hyppäsivät aina keittiön tasoille odottamaan ruokaa vanhasta tottumuksesta, vaikka ruoka tarjoiltiin toisen makuuhuoneen kirjoituspöydältä - väliaikaisesti. Onneksi tämä järjestely kuitenkin jäi ihan rehellisesti väliaikaiseksi, sillä tympäännyin nopeasti jynssäämään kissanruoan kuivuneita jämiä kirjoituspöydältä, jota toivoin ihan johonkin muuhun käyttöön.
Hakusessa oli keittiöön apu- tai sivupöytä, jonka päällä kissat voisivat syödä ja jonka alle saisi säilöön eläinten sapuskat. Mikään vastaantuleva ei kuitenkaan vaikuttanut sopivalta: liian vähän tilaa kissoilla syödä pöydän leveyden tai pituuden takia (tai parhaimmillaan molempien takia), liian matala (Aku ja poitsu repisivät yhteistuumin kissojen kupit alas), säilytystilana pelkkä hylly (poitsu repisi hyllyn jatkuvasti tyhjäksi) tai yksinkertaisesti liian kallis. Turhautuminen alkoi jo iskeä, kunnes JYSKin mainos kolahti postiluukusta ja siellä oli tarjouksessa lipasto. Lipasto. Mutta miksi ei? Se oli tarpeeksi pitkä, leveä ja korkea, säilytysongelma oli ratkaistu kolmella laatikolla (joista kaksi on tosi tilavia!) ja hintakin oli kohdillaan. Sen lisäksi se on ihan katseenkestäväkin lisä keittiöön ja ratkaisi säilytysongelmat myös kattiloiden osalta. Eihän tämä ihan kodinhoitohuone ole, mutta pikkuhiljaa!
Todellisuudessa tällä hetkellä eletään kuitenkin Millan painajaista, eli syömään ei pääse ihan koska vain haluaa. Ruokakupit laitetaan tarjolle muutaman kerran päivässä, koska Misun ruokailua täytyy nyt tarkkailla. Se joutui virtsakiteiden takia tarkalle ruokavaliolle kahdeksi kuukaudeksi, eikä sille saa antaa mitään muuta tänä aikana. Palataan tähän kuitenkin tarkemmin jossain toisessa postauksessa, kunhan meillä on enemmän kokemusta tilanteesta ja Misun uudesta ruuasta.
Ketterästi liikkuu tällainen 13-vuotias amatsonikin, vaikka hetken ensin epäilin kissojen kiinnostusta ja ehkä jopa uskallustakin hypätä lipaston päälle. Vaikka lipasto on "vain" keittiötasojen korkeudella, joille kissat silloin tällöin edelleen hyppäävät, on se silti kapeampi ja oudompi paikka hypätä. Välillä kissat edelleen arpovat, mistä kohti hyppäävät ja tohtiiko siitä varmasti, mutta nälkäiseksi ne eivät ole jääneet. Tarvittaessa laitetaan lipaston viereen keittiöjakkara, niin pääsevät mummo ja arkajalka varmasti herkuttelemaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti