Rokki 2v! & Asiaa siitä ruoasta

Rokki sisaruksineen täyttää tänään, 10.9.2013, kokonaiset kaksi vuotta! Pieni kiusanhenki on muka joulukuussa pyörinyt meidän jaloissa jo kaksi vuotta, en usko. Onnea silti!

Ja kuten asiaan kuuluu, on miekkosella tietenkin ikänsä takia komea naamakarvoitus... Itseasiassa koko kropassa, tuohon rintaan vain ei jostain syystä kasva kunnolla karvaa. Tällä viikolla pitäisi terästää trimmeri ja siistiä kummatkin koirat.

Miten niin meillä naiset määrää... :D

Päivä on sujunut erittäin rauhallisissa merkeissä. Synttärisankaria juhlistettiin kuitenkin oikein juhla-aterialla, kun emäntä kävi hakemassa ilmaisen MUSH B.A.R.F Vaisto -aterian Tassulan Puodista. Samalla mukaan tarttui pari lihapötköä pakkaseenkin.

Aku on näistä kahdesta ollut aina se persompi ruoalle. Sitä on ollut helppo kouluttaa ruoan avulla ja kokkailujen aikana se pyörii tarkkana jaloissa odottamassa, jos jotain sattuisi vahingossa putoamaan lattialle asti. Rokki sen sijaan on eri maata: sen kärsivällisyys ei aina tahdo riittää edes ruokakupin tyhjentämiseen. Välillä täytyy käydä juoksemassa kämppä ympäri, ennen kuin kupin tyhjennystä voidaan taas jatkaa. Sen lisäksi toisinaan raaka lihakin on Rokilla tökkinyt, kun taas Aku olisi valmis syömään niin paljon, että maha ratkeaisi.

Yllätyinkin lopputuloksesta. Annoin pojille parin Vaisto-lihapullan lisäksi hieman muroja ja edellisessä kirjoituksessa kerrottua "Bellan lempiruokaa" (joka muuten maistui pojille erityisen hyvin ja mahatkin pysyivät kunnossa, vaikkei se ruoka tosiaan niin hyvin sulanutkaan, kuin olisimme toivoneet...), jotta kupit varmasti tyhjenisivät. Aku on yleensä ollut nopeampi syömään, mutta tällä kertaa Rokki oli nuollut kuppinsa puhtaaksi ennen Akua. Se yleensä jättää sekä kuppiin että kupin ympäristöön ruokaa sinne tänne, mutta nyt penikka olisi tahtonut lisää! Aku sen sijaan söi kiltisti kaiken muun, mutta Vaistot jäivät kuppiin. Minun oli pakko paloitella palleroita enemmän ja tarjota kuppia Akulle uudestaan, mutta se ei edelleenkään edes maistanut niitä. No, kokeillaan vielä huomenna aamuruoalla ja jos ei vain maistu, niin kyllä Rokki tuon pussin syö tyhjäksi eikä Akunkaan tarvitse nälkää nähdä.

Mikäli joku kiinnostui kokeilemaan, niin MUSH:lla on edelleen käynnissä tämä kampanja, jossa saa ilmaisen aterian (klik!)

Mitä sitä koiralle syöttäisi?

Meillä pojat - ja tytöt - ovat aina syöneet teollista ruokaa. Niin koirille kuin kissoillekin syötetään kuivaruoan lisukkeena erilaisista koiranmakkaroista tölkkiruokiin ja kissojen märkäruokapusseihin. Tylsää? Minusta on alkanut tuntua siltä. Mutta liiankin helppoa ja vaivatonta.

Teollisen ruoan lisäksi kuppiin on kuitenkin eksynyt koirille silloin tällöin ruoantähteitä, ja kaikille neljälle raakaa lihaa jos sitä vain on ollut tarjota. Pojat ovat myös toisinaan saaneet raakoja hirvenluita, mutta ne ovat olleet jo aika harvinaista herkkua. Olen jo kauan aikaa miettinyt, että olisi mukavaa tarjota jotain vaihtelua ja terveellisempää ruokaa kuppeihin. Tänään kuitenkin kohtasin ongelman: mitä?

Mainitsin joskus blogissakin Kokkaa koiralle -kirjasta, joka tarttui kirjakaupasta mukaan. Tänään päätin kokeilla yhtä sen resepteistä, jotta saisin osan laitettua tuonne uuteen pakastimeenkin. Kyseinen resepti on nimeltään Bellan lempiruoka, ja se näyttää tältä:

2 sipulia
4 porkkanaa
2 rkl voita
200 g naudanjauhelihaa
2 rkl tomaattipyreetä
5 dl suolatonta kasvislientä
150 g tölkkimaissia

Kuori sipulit ja porkkanat ja kuutioi ne pieneksi. Kuumenna voi ja kuullota siinä sipulit. Lisää joukkoon jauheliha ja paista. Sekoita joukkoon tomaattipyree, porkkanakuutiot ja kasvisliemi. Hauduta 20 minuuttia. Sekoita mukaan maissi, kiehauta ja nosta tulelta. Anna jäähtyä ja syötä annoksittain.

Yhtäkkiä en ollutkaan lainkaan varma siitä, uskallanko antaa tällaista koirilleni. Olen aikoinaan oppinut, ettei koiralle saa antaa sipulia, enkä ole valmis pyörtämään mielipidettäni yhden kirjan takia. Tämän huomion takia tulin kriittisemmäksi kirjaa kohtaan ja epävarmaksi siitä, miten tomaattipyree ja tölkkimaissi sitten toimivat? Uskallanko antaa niitäkään?

Hellalla nyt hautuu kuitenkin tällainen sapuska, vaikka sipulit jätin suosiolla pois. Ajattelin kuitenkin kokeilla ruokaa pari kertaa pienenä annoksena ja katsoa, mitä pojat ja niiden mahat ajatuksesta pitävät. Tämän epävarmuuden takia tuli kuitenkin into tutkia koirien ruoka-asioita tarkemmin. Täytynee siis käydä tyhjentämässä joko kirjasto tai kirjakauppa (tai molemmat) ja käydä nykimässä eläinkaupan myyjää hihasta udellen, mitä sinne kuppiin voi varmuudella laittaa.

"Ruokaa eikä mittään turhia jorinoita!"

Sodankylä ja sen karvaiset kaverit

Käväistiin isännän kanssa viikonloppureissu Sodankylässä. Visiitti oli emännän ensimmäinen, ellei mukaan lasketa paria kertaa muutama vuosi sitten, jolloin on perheen kanssa ajettu Sodankylän läpi Saariselälle mentäessä. Reissun jälkeenkin emäntä on samaa mieltä kuin aikaisemmin: kyllähän Sodankylästä mökin ottaisi, mutta Oulussa on mukavampi asua. Onneksi nyt on emännälläkin kuitenkin sukulaisia siellä, niin tuleepa käytyä ;)

Luonto oli kaunista, ihmiset todella mukavia ja pikavisiitti muutenkin onnistunut. Kyllähän siellä olisi viihtynyt kauemminkin kuin vain pari yötä! Pojat eivät tällä kertaa tulleet mukaan, sillä arvelin matkan olevan liian stressaava uusine ihmisineen ja paikkoineen noin lyhyeen aikaan tungettuna. Seuraavalla kerralla toivottavasti ehdimme viipyä kauemminkin, sillä pojat varmasti nauttisivat meiningistä yhtä paljon kuin mekin! Eläimiä ei reissulta kuitenkaan puuttunut.

Spontaaneja riemunkiljahduksia ja lässytyskohtauksia aiheutti ihanan pörröinen Viivi-neiti, jonka olin valmis sekunnissa pakkaamaan reppuun heti sunnuntaina. Kissaa aluksi hieman epäilytti tällainen outolintu, mutta nopeasti se leppyi rapsutteluista ja kiehnäsi ja kehräsi jaloissa. Valloittava!

Vaan mepä näimme myös Misun äitin, Elekun. Kissat ovat melkein täysin identtiset, mitä nyt Elekku on isompi (muttei samalla pehmeän pyöreällä tavalla kuin Milla...) ja Misu edelleen pieni rääpäle. Elekkukin oli kova mimmi puskemaan ja kiehnäämään, mutta kamerasta se ei välittänyt edes sitä vähää, mikä Viiviä jaksoi kiinnostaa.

Koirakavereitakaan ei puuttunut! Mustasta Piki-metsästyskoirasta ei ole kuvia, koska "älä jätä huomiseen sitä, minkä voit tehdä jo tänään". Sunnuntaina ei sitten ehdittykään enää käydä Pikiä rapsuttelemassa, joten herra ei päässyt kuvasaldoa komistamaan. Myös pienestä riiviöstä, Maikista, ei ole kuin pari kuvaa. Tähän syynä oli kuitenkin se, että penikka oli mahdottoman vauhdikas ja koko ajan menossa, joten emme pysyneet kameran kanssa neidin vauhdissa mukana. Vanhemmasta Luna-neidistä on kuitenkin kuvia sitten muidenkin koirien edestä!

Kivaa oli! Reissun jälkeen meillä eksyi myös olohuoneeseen arkkupakastin, jes! Edellisen pakastinlaatikon kapasiteetti onkin ollut sitä linjaa, että sinne mahtuu pari leipäpussia ja sivuille jotain pientä. Nyt uusi pakastin onkin täytetty leivällä ja seuraavaksi pitäisi keksiä, mitä hyvää sitä taikoisi koirille ja pakastaisi ison satsin :)

Kaveripupu!

Pojat saivat tänään kauppareissulta (vietävän Musti ja Mirri on liian lähellä ruokakauppaa...) tuliaisiksi uuden lelun. Pupulla ei ollut hintaakaan erityisen paljoa ja se tuntui kestävältä, joten emäntä uskalsi kokeilla, jos tämä kaveri kestäisi kauemmin kuin se Kong Wubba, joka on heitetty roskiin aikoja sitten. Materiaali on mukavan napakkaa ja vaikka Rokki yrittikin aloittaa tuhoamista järjestelmällisestä toisesta jalasta, on lelu ainakin vielä ehjä.

Kumpikin pojista leikki lelulla aikansa, mutta Akulla iski väsy nopeammin ja se siirtyikin sängylle pötköttämään. Rokki jaksoi riekkua kauemmin ja pinkoi lelun perässä kuin hullu ja kanniskeli sitä ympäriinsä. Mukava nähdä, että heräteostos on mieluinen!

Syyssateet ja pimenevät illat

Tämän kesän kuumuudessa on loppujen lopuksi kuitenkin alkanut jo haaveilla siitä syksystä - ainakin ihan pikkuisen. Kun pyöräilee töistä hiki päässä kotiin ja yrittää keksiä helteen kourissa, milloin olisi hyvä aika lenkittää pojat, mieli on jotenkin harhautunut mukavan viileään syksyyn.

Tänään saimme pienen maistiaisen siitä, mitä tulevat kuukaudet tuovat tullessaan. Haaveet viileästä ja virkistävästä syksystä jotenkin hävisivät mielestä, kun lenkkipolkuna oli kurainen ja mutainen tie. Akun maailma näyttää romahtavan joka kerta hitusen, kun se innoissaan lenkille lähtiessään huomaakin, että siellä on märkää. Rokki sen sijaan on iän myötä oppinut aavistuksen viisaammaksi ja väistää edes ne suurimmat rapakot, vaikka sitä ei haittaakaan lainkaan pieni vesisade tai muta. Itseasiassa pojalla tuntui olevan tänään vauhtia enemmän kuin normaalisti, vaikka tassut olivatkin mustat melkein saman tien ja koira kaulasta alaspäin täynnä hiekkaa.

Peseminen ei ole kuitenkaan senkään mielestä mukavaa, vaan lenkin jälkeen suihkun nurkassa seisoi pari nöyryytettyä lepakkoa. Miten kukaan voi näyttää niin surulliselta?

Huomatkaa hieno sisustusratkaisu, eli tuuletin heti sängyn vierellä ja vieläpä emännän puolella. Rokkikaan ei enää pelkää ihmeellistä hökötystä, kuten parina ekana päivänä.

Myös Milla on päättänyt sisustaa, mutta tällä kertaa kaapin sisustaa. Meillä on ollut kuminauhaviritelmät sekä eteisen kaappien että roskiksen ovissa, sillä ne tuntuvat olevan kissojen mielestä parhaimmat paikat. Kumpikin kuminauha kuitenkin napsahti poikki ja meni aikaa, ennen kuin muistimme hommata uudet. Etenkin Milla otti kaksijalkaisten huonomuistisuudesta kaiken ilon irti ja nautiskeli ehkä yhdestä kämpän parhaimmista piilopaikoista:

Toinen eteisen alakaapeista on varattu poikien vaatteille, ja sepä vasta on paitsi pehmeä niin myös suojaisa paikka! Ihme tosin, ettei koirien haju inhota Millaa tuon enempää. Tai ehkä sitä hajua saa hävitettyä, kun myllää koko kaapin ja karvoittaa sen itse? Nyt on kuitenkin ovessa taas kuminauha ja emännälläkin yksi asia vähemmän, josta hermostua väsyneenä.

Tällä viikolla isännänkin työpäivät ovat olleet totuttua pidempiä, mutta onneksi isäni on käynyt viihdyttämässä poikia päivisin. Kolmikko on viettänyt laatuaikaa keskenään ja lenkkeillyt kunnolla, esimerkiksi tänään olivat käyneet Puolivälinkankaan koirapuistossa, joka sai myös isältäni kehuja. Sujuupa poikienkin päivät kivemmin ja saavat nauttia vielä auringosta kunnolla reippailemalla, eivätkä vain sängyllä makaamalla. ;)

Jälleen uusia lenkkipolkuja

Kävimme jälleen kävelemässä Puolivälinkankaalla päin, sillä aikaisemmalla koirapuistoreissulla näimme kauempana jonkinlaista rantaa ja uteliaisuus vei voiton. Sillä reissulla tosin väsymys ja pimeys varmistivat sen, että tuon rannan tutkailu jäi myöhempään kertaan.

Ranta paljastui Pyykösjärven uimarannaksi, joten meillä ei tietenkään koirien kanssa ollut sinne asiaa. Vieressä meni kuitenkin mukava lenkkeilytie, jota pitkin reippailimme aikamme. Kellokin näytti jo sen verran paljon, ettei muita lenkkeilijöitä pahemmin näkynyt, vaan saimme seikkailla melko rauhassa.

Paluumatkalla eksyimme ehkä aivan hitusen. Tiesimme kyllä, mihin suuntaan pitää lähteä, mutta sijainnista ei oikeastaan ollut tietoa... :D Onneksi sää oli hieno ja pyöräteilläkin kävellessä sai kävellä melkein yksin. Kenties meidän lenkkimme sattuvat sellaiseen aikaan, etteivät muut vielä tai enää ulkoile, tai sitten tämä on ihan tosissaan rauhallisempaa aluetta kuin aikaisemmat asuinpaikat. Niin tai näin, mutta me arvostamme!

Ja niitä vadelmia! Vattuja näyttää kasvavan täällä joka pusikossa, ja emäntä taantuu lapsen tasolle aina sellaisia nähdessään. Isäntä ei ole toistaiseksi suostunut maistamaan lenkeiltä löytyneitä herkkuja, mutta emäntä ja koiratkin ovat napsineet niitä naamaan hänenkin edestä.

Nam, ensi kerralla kori mukaan!