Kahlaaja-Rokki

Jatketaan vielä vesilinjalla, niin postaukset Sodankylän reissusta ovat viimeistä vaille paketissa.

Rokki kasteli tassunsa jo melko aikaisin keväällä, mutta uimaan se ei ole vielä tähän päivään mennessä tohtinut - ikinä. Toisin kuin Aku, Rokki sentään kahlaa, ja pohjoisen matkalla vieläpä aika innokkaasti. Aku ei Sodankylässä(kään) kastellut edes tassuja, vaan se seurasi nuorempien pöljäilyä turvassa rannalla. Rokki taas oli lähellä uida, sillä se juoksi innoissaan kepin perässä niin pitkälle, että tassut enää juuri ja juuri ylsivät pohjaan. Sillä sekunnilla poika löi kuitenkin jarrut äkkiä pohjaan ja kääntyi ympäri, jättäen kepin oman onnensa nojaan. Ehkä se vielä joskus uskaltaa hieman räpiköidäkin!

Rokki nouti aikansa kepin hienosti ja toi sen ainakin melkein heittäjän luo, ennen kuin jatkuvasti syvemmälle lentävä keppi ei ollutkaan enää kiva, ja edessä oli hippaleikki aarteen kanssa. Poikahan sen tietenkin voitti ja sai jatkaa leikkiään kuivalla maalla ilman pelkoa siitä, että se menettäisi toisenkin hyvän kepin kylmiin aaltoihin ;)

Uimamaisteri-Maikki

Vuoden ikäinen Maikki oli Sodankylässä porukan kovin vesipeto. Toisin kuin meidän pojat, se ei tarvinnut yllytystä uimiseen; se olisi varmaan uinut koko päivän. Koiran riemua vesileikeissä oli hauska seurata - kuivana rannalta, sillä pelkkä nilkkojen kastelu riitti vakuuttamaan siitä, ettei itsellä ollut mitään asiaa kylmään veteen lämpimästä säästä huolimatta...

Ne tottelevat sittenkin!

Aku on reissannut pohjoisessa ennenkin, sillä se on nuorempana käynyt pari kertaa Saariselällä laskettelureissuilla - ja laskenut muun muassa reilun kilometrin mittaisen pulkkamäen! Rokille Sodankylä on toistaiseksi pohjoisin paikka, jossa poika on käynyt, ja Akullekin tämä visiitti oli ensimmäinen Sodankylään. Uusiin maisemiin tutustuttiin tietenkin paitsi välillä riehuen, niin ennen kaikkea kirsu tiukasti maassa.

Ja se vapaana riehuminen vasta mukavaa olikin! Oulussa olen tarkka siitä, missä pidän koiria irti; pääasiassa ainoastaan koirapuistot soveltuvat siihen tarkoitukseen. Autokyydin sattuessa kohdalle myös hiekkamontut ovat sopiva paikka, mutta niihin ei kovin usein päästä. Poikien luoksetulo tuntuu välillä olevan hieman siinä ja siinä, joten paikan täytyisi olla melkein idioottivarma sen suhteen, ettei alueella muita liiku. Sodankylässäkin pojat päästettiin juoksemaan ensin remmi perässä, mutta koska ne eivät lähteneet meistä kauas, uskallettiin remmit ottaa pois. Viikon vapaana juokseminen vakuutti meidät siitä, että Aku ja Rokki tottelevat sittenkin eivätkä lähde yksin - ainakaan kovin kauas tai kovin pitkäksi aikaa... Aku on käskyille kuurompi, sillä vaikka se usein pysyykin lähellä, ei se sopivan hajun löydyttyä kuuntele enää mitään. Se käy haistamassa uuden hajun kaikessa rauhassa ennen kuin suvaitsee palata takaisin muiden luo. Ainoa poikkeus tähän taitaa olla isäni vihellys, joka saa Akun riemusta pomppien juoksemaan takaisin, mutta toistaiseksi kukaan muu ei ole saanut ukossa aikaan moista vaikutusta...

Rokki sen sijaan on paljon villimpi ja irrottelee enemmän, vaikka yllättäen sekään ei kovin kauaksi meistä lähtenyt. Rokin korvat kuitenkin toimivat paljon paremmin kuin Akun, sillä sen mielestä tänne-käskyn toteuttaminen on hirmu kivaa ja huisin jännää, jonka se toteuttaa mielellään. Sen lisäksi reissun aikana tuli huomattua, että Rokki on paljon minun perääni: sisällä sille tuli hätä, jos hävisinkin yhtäkkiä yläkertaan ottamatta sitä mukaan. Aku ei reagoinut niin, vaan se malttoi olla yksinkin alakerrassa ja varsinkin jos isäntä oli seurana.

Moisen hätiköimisen takia pojat otettiin joka kerta puusaunaan mukaan, etteivät ne aiheuta kohtausta meidän ollessa muualla. Aku suhtautui saunomiseen arvatulla innolla: se löi lauteille makaamaan ja nautti olostaan. Rokki oli hieman enemmän hämillään, sillä se ei ole aikaisemmin ollut saunassa. Löylyt pidettiin tietenkin melko rauhallisina koirien ollessa samassa tilassa, ja välillä käytiin jäähdyttelemässäkin. Loppusuihkun tosin olisi koirien mielestä voinut jättää välistäkin...

Yhtenä päivänä pojat jäivät hoitoon meidän suunnatessa Kittilään ja päivä oli kuulemma sujunut hyvin. Tervetulokomitea oli melko innokas ja riehakas, mutta meidän ollessa poissa koirat olivat nautiskelleet kuistin pöydällä maaten auringosta ja käyneet lenkkeilemässä. Reippaita poikia!

Kotona taas

Kotiuduimme eilen Sodankylän reissulta, jossa viivyttiinkin sitten kokonainen viikko. Reissu oli kaikin puolin mukava ja viihdyimme hyvin, vaikka kotimatka sujuikin hiostavissa tunnelmissa junassa Suomen kesän yllättäessä. Mieltä kuitenkin lämmitti (vaunun +32 asteen lisäksi...) poikien käytöstavat: Akusta ja Rokista on kasvanut melko helppoja matkakavereita. Ne löivät nukkumaan junassa, bussissa ja autossa lähes heti. Autoilua matkan aikana kertyi runsaasti, sillä ajelimme paljon sopiville alueille, joilla koiria saattoi pitää irti, ja kävimme ihmettelemässä myös Vuotsoa ja Orajärveä. Kotimatkalla lemmikkivaunussa ei ollut muita lisäksemme, mutta menomatkalla porukkaa oli enemmän eikä sekään aiheuttanut ongelmia. Pojat matkasivat sylissämme ja alun jälkeen rauhoittuivat nukkumaan hötkyilemättä.

Kylästelyt sujuivat aluksi melko äänekkäissä merkeissä, sillä Rokki oli kova haukkumaan vieraat ihmiset. Syynä saattoi olla tummat vaatteet, huppu jo muuten tutun ihmisen päässä, huomioiminen... Onneksi vierailut eivät kuitenkaan jatkuvasti olleet räkyttämistä, vaan hetken epäröinnin jälkeen Rokki oli hyvää pataa kaikkien kanssa. Se uskalsi leikkiä vieraiden kanssa, käydä sylissä ja antaa rapsutella. Aku oli välillä hieman jäyhempi, mutta tie sen sydämeen käy vatsan kautta... Pari herkkupalaa ja henkilöstä tuli Akun paras kaveri!

Saman katon alla nukkui myös kaksi isompaa narttukoiraa, vanhempi Luna ja nuorempi Maikki. Nelikosta ei tullut ystäviä keskenään eikä niitä voinut jättää täysin valvomatta, vaikka tappelua ei missään vaiheessa tullutkaan. Yllättäen Aku - joka ei yleensä liiemmin välitä vieraista koirista hyvässä eikä huonossa - oli aluksi pahin riitapukari. Maikki sen sijaan yritti kovasti leikkiä poikien ja etenkin Rokin kanssa, mutta pojat eivät olleet samaa mieltä. Ulkona ja vapaina koirat ottivat muutaman juoksuaskeleen yhdessä, mutta pääasiassa Luna ja Maikki juoksivat keskenään ja meidän pojat tutkivat seutuja rauhallisemmin.

Reissulta kertyi melkein 700 kuvaa, joita olen yrittänyt kahlata läpi, jotta niitä saisi esillekin. Suurin ongelma taitaa kuitenkin olla sopivien kuvien karsiminen, sillä haluaisin ladata blogiin lähes joka toisen kuvan... :) Tiedossa on siis parikin postausta Sodankylän reissusta riippuen siitä, miten hyvin saan karsittua kuvamateriaalia pienemmäksi.

Kesää täysin rinnoin

Tämä kesä on pojille ollut uudenlainen parillakin tavalla. Ensinnäkin pojat olivat ensimmäistä kertaa elämässään hoitolassa reilun viikon toukokuun lopulla, kun me kävimme viettämässä lomaviikon Espanjan auringon alla. Pakko myöntää, että sydäntä kylmäsi jättää pojat vieraaseen paikkaan vieraiden ihmisten ja koirien joukkoon, vaikka luotinkin Oulun Eläinkodin henkilökunnan ammattitaitoon. Pojat saivat mukaansa pari omaa vilttiä ja leluja, jotta kaikki ei olisi täysin uutta ja outoa. Ilmeisesti jännitys oli ollut turhaa, sillä pojat luovuttaneen hoitajan mukaan ne olivat olleet tosi reippaita ja symppiksiä - siis meidän ujot mammanpojat! Kyllä tuli emäntä ylpeäksi moisista kehuista. Voimme myös turvallisin mielin jättää pojat tulevaisuudessakin samaan paikkaan hoitoon, mikäli kukaan tuttu ihminen ei pääse vahdiksi.

Hoitolan jälkeen vietimme hetken tavallista arkea, ennen kuin isäntä jäi yksin eläinten kanssa ja emäntä suuntasi viikon lomalle. Tuliaisina oli poikien mielestä jotain vähemmän ihanaa: joka kerta vain isompi Surku-borzoi...

Vaikka kolmikko ei ole vieläkään parhaimmissa mahdollisissa väleissä, on edistystä silti tapahtunut. Surkun kuolaamilla leluilla voi leikkiä Surkun ollessa vieressä, vaikka yhteiseen leikkiin Rokki ei vielä uskallakaan. Poika juoksi aina alta karkuun, jos Surku sattui pääsemään saman pallon perään, mikä on tietenkin kokoeron takia ihan viisas päätös. Ja voi, mihin palloon tyttö ihastuikaan! Rokin uuteen lempileluun, eli siilipalloon. Onneksi pallo kuitenkin jäi meille, vaikka se niin mukavasti tuntui Surkunkin suussa piippaavan.

Kävimme yhteislenkeillä koirien kanssa ja yhtenä yönä läheisessä koirapuistossakin niin, että Surku oli isojen puolella ja Rokki pienten puolella. Akun olin vienyt vesisateen alta sisälle nukkumaan isännän kanssa. Toiveissa oli, että koirat innostuisivat leikkimään turvallisesti aidan avulla, mutta niin ei käynyt. Rokki keskittyi oman puolensa hajuihin, Surku ihmetteli aidan vieressä ja minä yritin juosta aidan viertä tsempparina. Kyllähän koirat minun kanssani juoksivat, mutta heti kun minä pysähdyin, niin Rokki lähti taas jatkamaan omaa seikkailuaan. No, ehkä ensi kerralla sitten! Elo saman katon alla muutaman päivän ajan sujui kuitenkin paljon paremmin kuin aikaisemmilla kerroilla, vaikka vieläkin Rokin piti välillä murahtaa, jos Surku liian lähelle tunki. Aku sieti naisseuraa paremmin.

Juhannuksen eläimet taas viettivät isäni seurassa eli pojat ulkoilivat - ja varmaan herkuttelivatkin - oikein kunnolla. Juhannuspyhien jälkeen jouduimme käymään eläinlääkärissä Rokin kanssa, sillä pojan korvat kutisivat ja punoittivat, ja silmien alle oli kertynyt jotain kellertävää tahmaa. Silmät ovat kunnossa, mutta korvista paljastui hiiva, jota oli myös silmien alla. Saimme kahden viikon lääkekuurin, joka toivottavasti tepsii, ettei meidän tarvitse siirtyä vahvempiin lääkkeisiin. Silmien alla oli myös pieniä viitteitä allergiasta, joka saattaa viitata siihen, että vaihdoimme paria viikkoa aikaisemmin kuivamuonaa... Palasimme takaisin Carni Loveen, jota söimme ennen oireiden alkamista. Oireiden aikana ruokana oli Purenaturalia ja on todella harmi, jos se ei sovi Rokille, sillä se on aikalailla ainoa pojan mielestä oikeasti hyvä kuivamuona. Pure syötiin aina viimeistä murusta myöten pois, mutta Carni maistuu jos maistuu. Lääkäri kuitenkin sanoi, että kuurin jälkeen voisimme vielä kokeilla Purea ja jatkaa sillä, jos oireita ei ilmene, sillä kunnon takuuta ruoan sopimattomuudesta ei ole. Jos taas oireita tulee, niin edessä on jälleen uuden kuivaruokamerkin metsästys.

Toinen uusi asia pojille onkin Lapin valloitus; tämän kirjoituksen julkaistuessa olemme jo viettäneet yhden yön sukuloimassa Sodankylässä. Tällä kertaa otimme koirat mukaan, jotta voimme olla useammankin yön, ja pojatkin pääsevät hieman seikkailemaan. Takana on siis jo juna- ja bussimatkaa uusista maisemista, ihmisistä ja koirista puhumattakaan. Saa nähdä millainen seikkailu siitä tulee!