.
Lokakuu, 2014
Marraskuu, 2014
Joulukuu, 2014
sunnuntai 10. huhtikuuta 2016
Instagram, part 3
Viimeisimmästä Instagram-postauksesta onkin aikaa melkoisesti, joten ehkä olisi aika näitäkin päivittää blogin puolelle. Muistellaan ihan reilusti vanhoja kuvia, eli vuoden 2014 lopun kuvat. Vuosi 2015 käsitellään varmaan ainakin kahdessa eri osassa, ettei postauksesta ihan kauhean pitkää tulisi. Part 1, part 2, part 4, part 5 & part 6.
.
Lokakuu, 2014
Marraskuu, 2014
Joulukuu, 2014
.
Lokakuu, 2014
Marraskuu, 2014
Joulukuu, 2014
Vuoden alku
Kuluvan vuoden alku sujui yhtä rauhallisissa merkeissä kuin aikaisemman vuoden loppukin. Olen itse ollut äitiyslomalla ja vauvan myötä päiviin on asettunut tuttu rytmi, jota tuskin koiratkaan ovat pistäneet pahakseen (paitsi aikaisia herätyksiä, kun ulos ei oikein vielä viitsisi lähteä). Olemme vaunulenkkeilleet sään niin salliessa ja koirat kulkevat edelleen nätisti rattaiden kanssa. Ulkona kulkeminen kahden koiran ja rattaiden kanssa sujuu hyvin eikä kommelluksia ole sattunut, vaan ennemminkin vaunut jopa auttavat ohittamaan muita koiria. Ne toimivat muurina ohitettavan koiran ja Rokin välillä, jolloin Rokki osaa lähes joka kerta käyttäytyä. Hyvät tavat muistuvat mieleen joskus jopa ilman rattaita, muttei sen remmikäyttäytyminen vieläkään ihan oppikirjamaista ole.
Sen sijaan ovet ja etenkin hissikäyttäytyminen tuottavat edelleen välillä vaikeuksia. Pojat eivät aina tahdo muistaa, että ne tulevat oviaukoista viimeisenä ja rattaat tarvitsevat tilaa. Kenenkään tassut eivät ole kuitenkaan liiskaantuneet!
Kissoja auringonpaiste ja lähestyvä kevät (tai nyt jo kesä!) houkuttelevat jälleen parvekkeelle. Kiipeilypuu on niiden ikäväksi kuitenkin vieläkin sisällä eikä sitä parvekkeelle siirretäkään ennen toukokuuta, sillä kuun vaihteessa on jälleen edessä osoitteenmuutos. Siinäpä vasta hyvä syy jättää asiat vähän puolitiehen. "Ei tätä kannata tehä, kun kohta kuitenkin muutetaan." Onneksi muutto on jo ihan käsillä ja päästään fiilistelemään tilavampaa asuntoa - maisemien pysyessä kuitenkin tuttuina ja miellyttävinä. Jes!
Pojatkin joutuivat jättämään talviturkit ennen pääsiäistä, eli Aku heitti hyvästit parralleen ja Rokki heitti hyvästit... noh, kaikelle muulle paitsi villahousuille. Trimmerin terä alkoi taas syltätä trimmauksen loppuvaiheessa, joten Rokki on kulkenut entistä hassummannäköisenä kiinanharjakoirana. Aku totutti minut ennen Rokkia liian hyvälle trimmaamisessa, sillä pörrö-Rokki on ihan eri maata ja vaatii pikkuisen enemmän sekä minulta että Moserilta.
Olemme ehtineet myös käydä Sodankylässä jo tämän vuoden puolella. Käytimme isännän pääsiäislomaa hyödyksi ja kävimme sukuloimassa viikon. Vaikka Sodankylässä olikin nätit kevätsäät ja lumet suli välillä loristen, olihan se lumimäärä ihan erilainen Ouluun verrattuna. Yllättäen pojat eivät lumesta ja jäätävistä yöpakkasista välittäneet, sillä ulkoilu illalla ja aikaisin aamulla oli hyvin vastahakoista. Päivällä päästiin kuitenkin jopa plussan puolelle ja silloinhan pojatkin viihtyivät ulkona ihan eri tavalla! Irti niitä ei kuitenkaan tohtinut päästää oikein missään, sillä tarpeeksi rauhallisissa ja hyvissä paikoissa oli joko umpihanki tai jäätä, jonka paksuudesta emme uskaltaneet ottaa selvää. Joen jäälle niitä taas ei viitsinyt päästää hiihtäjien sekaan, vaikka tälläkin kertaa kummankin korvat toimivat hyvin. Pelataan kuitenkin mieluummin varman päälle!
Kaikki ovat siis ottaneet kevään ja auringon hyvillä mielin vastaan. Odottelemme kovasti muuttoa ja tulevaa kesää, joka saadaan edelleen viettää näissä tutuissa maisemissa ja hyvien lenkkireittien vieressä. Tuskaillaan pakkaamista ja fiilistellään uutta asuntoa myöhemmin.
Jostain syystä alla oleva kaksikko on kuvauksellinen parisko. Pojat osaavat välillä jo leikkiä hetken kahdestaan (luonnollisesti valvovan silmän alla), kun Rokki pudottaa vinkupallon lattialle, vauva ryömii sen luo ja hetken puristeltuaan nakkaa lelun kauemmas, jolloin Rokki saa sen noutaa takaisin. Toivottavasti alkanut ystävyyssuhde alkaa kukoistaa kunnolla!
torstai 7. huhtikuuta 2016
Katse menneisyyteen
Palataan kuvien avulla muistelemaan, millaista meidän arki on ollut näiden hiljaisten kuukausien aikana. Elämä on ollut pääasiassa melko tasaista, mutta toisaalta juuri sen verran kiireistä, ettei blogille ole jäänyt aikaa. Kamerakin on ollut pitkälti täynnä vain vauvan kuvia, mutta tallentuu sinne edelleen kuvia näistä nelijalkaisistakin perheenjäsenistä.
Milla ja Misu ovat onneksi oppineet, etteivät vauvan pinnasänky ja rattaat ole niiden nukkumapaikka - tai ainakaan silloin, kun isäntäväki on kotona. Meidän ollessa lomamatkalla rattaista kuitenkin löytyy mystisesti enemmän kissankarvoja kuin tavallisesti ja huolellisesti petattu pinnasänkykin tuppaa olemaan sekaisin... Pääasia kuitenkin on, etteivät tytöt häiritse vauvan unta. Kun mekin olimme kotona, pesäpaikoiksi kelpasivat hyvin leikkimaton turvallinen suoja ja sitteri, jossa etenkin Misu tykkäsi nukkua yöt. Vauvan kasvaessa ensin leikkimatto ja lopulta sitterikin kannettiin kuitenkin muualle.
Viime vuoden syksyllä kävimme myös ensimmäisen pidemmän reissun uusimman perheenjäsenen eli kompaktin automme kanssa. Matka Oulusta Sodankylään kahden koiran ja noin parin kuukauden ikäisen vauvan kanssa oli melkoinen seikkailu ja hieman nokkeluuttakin vaativa koitos, mutta siitä selvittiin! Vaikka auto helpottaa paljon arkielämää vauvan kanssa, helpottaa se todenteolla myös pidempien matkojen suhteen. En halua edes ajatella, millainen kaaos tämä kokoonpano olisi ollut yhdistettynä matkaan junalla ja bussilla.
Autossa jokaisella on oma paikkansa. Kuskin paikalla istuu joko minä tai isäntä ja toinen pääsee takapenkille ihastelemaan maisemia, sillä etupenkki on varattu Rokille. Rokki matkaa kätevästi penkkiin ja turvavöihin kiinnitettävässä avonaisessa laatikossa, vaikka siihen totuttelu ottikin oman aikansa. Edelleenkään se ei ole Rokin mielestä kivointa maailmassa, mutta nyt se osaa jo rauhoittua paikalleen. Takapenkillä on sitten enemmän tunnelmaa, sillä keskellä matkaa Aku turvavöihin kiinnitettynä valjaiden avulla ja viimeisen paikan vie tietenkin vauva istuimensa kanssa. Kissoja emme ole edes suunnitelleet ottavamme mukaan, sillä kaikkien kannalta on mukavampaa, että ne saavat pysyä kotona hoitajan kanssa.
Koko loppuvuosi sujui ongelmitta ja toivotaan, että tuleva vuosi seuraa samaa kaavaa. Yhtä rauhallisesti tämä vuosi ei kuitenkaan taida sujua, sillä vauva oppii jatkuvasti liikkumaan paremmin, nopeammin ja hallitummin. Käsi puristuu edelleen nyrkkiin tiukasti välittämättä siitä, jääkö sormien väliin oma lelu tai jonkun eläinraukan turkki. Opittavaa on siis molemmin puolin ja itsellä täytyy välillä olla silmät selässäkin, mutta eiköhän me opita toimimaan hyvin yhteen perheenä kaikkien kanssa.
Muistellaan kuluvan vuoden alkua toisessa postauksessa!
maanantai 5. lokakuuta 2015
Syksyisiä herkkuja
Syksy on saapunut ja sen myötä myös hirvenmetsästyskausi alkoi. Meidän taloudessa kukaan ei käy metsällä, mutta onneksi isäni kautta saamme (mahdollisesti) lihoja ja muita yllätyksiä, mikäli heillä on tarpeeksi metsästysonnea. Viikonloppuna pojat saivatkin herkkuja, kun pakastinlokero täyttyi paloittelusta jääneistä jämälihoista ja jopa pieni pussi luita löytyi repusta! Sekä koirat että kissat ovat saaneet jossain vaiheessa enemmän tai vähemmän hirvenlihaa ja jokainen myös osaa kerjätä sitä, mutta luut olivat uudempi asia. Meillä syödään luita muutenkin melko kehnonlaisesti, sillä pääasiassa kaapista löytyy erilaisia puruluita eikä niinkään oikeita luita - jokusta poikkeusta lukuunottamatta.
Ja se muuten näkyy, etteivät Aku ja Rokki ole tottuneet kunnon luihin pennusta asti eikä niillä herkutella usein, sillä kumpikaan ei oikein osaa syödä niitä! Aku on niin ahne, ettei se malta pureskella oikein mitään, vaan hotkaisee nappulat, lihat ja muut herkkupalat mahdollisimman nopeasti, että saisi pian lisää. Ikävä kyllä se ei ole kahdeksankaan vuoden aikana oppinut, ettei siitä ole mitään hyötyä. Rokki sen sijaan on aivan toisesta ääripäästä: se maistelee, pureskelee ja jopa pohtii kauemmin, että kannattaako jotain syödä ja jos kannattaa, niin miten. Näistä syistä luita täytyy oikeastaan pidellä kummallekin, ettei Aku hätäpäissään hotkaise luuta ja jotta Rokki pureskelisi luutaan kauemmin eikä jättäisi sitä saman tien kylpyhuoneen lattialle lojumaan (jotta Aku voisi sen sitten imaista kurkkuunsa tehokkaan imurin tavoin...).
Hieman jännityksellä seurasimme mitä poikien mahat tykkäävät näistä herkuista, että uskaltaako niitä tarjota lisääkin. Kummallekin olisi kyllä maistunut vielä santsikierroskin, kunhan vain joku jaksaisi pitää kuolaisista luista kärsivällisesti kiinni! Ehkä seuraavalle koiralle opetetaan luiden kaluaminen nuoremmalla iällä :D
Ja se muuten näkyy, etteivät Aku ja Rokki ole tottuneet kunnon luihin pennusta asti eikä niillä herkutella usein, sillä kumpikaan ei oikein osaa syödä niitä! Aku on niin ahne, ettei se malta pureskella oikein mitään, vaan hotkaisee nappulat, lihat ja muut herkkupalat mahdollisimman nopeasti, että saisi pian lisää. Ikävä kyllä se ei ole kahdeksankaan vuoden aikana oppinut, ettei siitä ole mitään hyötyä. Rokki sen sijaan on aivan toisesta ääripäästä: se maistelee, pureskelee ja jopa pohtii kauemmin, että kannattaako jotain syödä ja jos kannattaa, niin miten. Näistä syistä luita täytyy oikeastaan pidellä kummallekin, ettei Aku hätäpäissään hotkaise luuta ja jotta Rokki pureskelisi luutaan kauemmin eikä jättäisi sitä saman tien kylpyhuoneen lattialle lojumaan (jotta Aku voisi sen sitten imaista kurkkuunsa tehokkaan imurin tavoin...).
 |
| "Miten niin mää söin jo omani?" |
Hieman jännityksellä seurasimme mitä poikien mahat tykkäävät näistä herkuista, että uskaltaako niitä tarjota lisääkin. Kummallekin olisi kyllä maistunut vielä santsikierroskin, kunhan vain joku jaksaisi pitää kuolaisista luista kärsivällisesti kiinni! Ehkä seuraavalle koiralle opetetaan luiden kaluaminen nuoremmalla iällä :D
sunnuntai 16. elokuuta 2015
Uusi perheenjäsen
Saimme perheenlisäystä elokuun neljäs päivä, kun maailmaan syntyi reilu nelikiloinen poitsu. Parin päivän päästä pääsimme kotiutumaan pojan kanssa ja opettelemaan porukalla uutta arkea. Ensimmäiset päivät olivat tietenkin hankalampia ja ne vaativat oikeastaan jokaiselta kärsivällisyyttä, mutta niistä selvittiin porukalla ja nyt arki alkaa jopa (ajottain) sujua!
Eläimet suhtautuivat eri tavalla uuteen tulokkaaseen. Kissoja ei pahemmin poika kiinnostanut, Aku olisi ensi tapaamisella halunnut nuolla vauvan naaman märäksi ja Rokki oli hieman epäileväinen. Sen jälkeen Rokki on kunnostautunut kitinähälyttimenä ja ilmoittaa kyllä, jos vanhemmat eivät ehdi uniltaan heränneen vauvan seuraksi tarpeeksi nopeasti. Kissat eivät edelleenkään korvaansa letkauta tulokkaalle ja Akunkin into on pääasiassa rauhoittunut. Kaikenkaikkiaan yhteiselo on alkanut rauhallisesti ja ilman ongelmia - toivotaan, että jatko on samanlainen.
tiistai 14. heinäkuuta 2015
Oulu KV ja karvaista perheenlisäystä
Saimme viikonloppuna vieraita Helsingistä, kun siskoni tuli Drontti-italianvinttikoiran kanssa osallistumaan Oulun kansainväliseen näyttelyviikonloppuun. Drontin isosisko eli Surku-borzoi jäi tällä kertaa Helsinkiin hoitoon, mikä ei todellakaan haitannut meidän poikia! Itsehän olisin mieluusti Surkua puristellut pitkästä aikaa :D
Surkun poissaolo saattoi kuitenkin hieman rentouttaa tilannetta, vaikka vieläkään Dronttia ei otettu avosylin vastaan. Etenkin Rokki oli väsynyt ja kärttyinen pienen vieraan tungettelusta omassa kodissa, mutta Kempeleessä vanhempiemme luona Rokki antoi Drontin jopa pyllähtää viereen nukkumaan ja ne melkein löivät leikiksi! Välimatkaa kahden toisiaan leikkiin yllyttävän koiran välillä oli metri, mutta jopa Rokki haastoi ja härnäsi Dronttia hetken aikaa hippaan. Drontti oli ajatukseen sen verran ihastunut ja juoksentelun alkaessa oli luonnollisesti vinttikoirana niskan päällä, jolloin Rokilta loppui kärsivällisyys ja leikki loppui lyhyeen. Siitä huolimatta oli mukava nähdä, että Rokki viitsi edes lämmitellä noiden kahden suhdetta eikä vain kärtynnyt koko aikaa. Aku sen sijaan suhtautui vieraaseen edelleen melko välinpitämättömästi, vaikka rupesikin urisemaan, mikäli nuorempi roikkui liikaa lahkeessa eikä tajunnut pitää välimatkaa pappaan.
Drontti suoritui näyttelyviikonlopusta erinomaisesti. Sunnuntaina poika sijoittui paras uros -kehässä ja sai myös varasertin. Omaa jaksamista verottaa välillä melko ikävästi tämä raskauden loppuvaihe, joten sen kummemmin emme näyttelyalueella oikeastaan kierrelleet. Lauantaina leiriydyimme retkijakkaran kera kehän laidalle ja pois lähtiessämme kävimme nopeasti katsastamassa myyntikojut, mutta sunnuntaina jaksoimme sentään käväistä huokailemassa salukien kehän laidalla, kun kehät olivat melko lähekkäin. Onneksi italianvinttikoirien kehän jälkeen oli vuorossa espanjanvinttikoirat ja sloughit, joten jäimme kehän jälkeen vielä hetkeksi ihastelemaan niitä. Vielä joskus löytyy tästäkin huushollista niitä salukeja ja slougheja... Kiinanharjakoirien kehää en jaksanut edes käydä katsomassa, vaikka sunnuntaina olikin aluksi tarkoitus käydä pyörähtämässä kehän laidalla. Viikonloppu kuitenkin verotti voimia sen verran, että eilisen erittäin väsyneen ja saamattoman päivän perusteella sanoisin, että sen kehän skippaaminen taisi olla ihan hyvä idea.
Myyntikojuista nappasin kuitenkin meidänkin pojille tuliaisia. Pojat saivat kaksi herkkupussia, joista toisesta löytyy kanaa ja toisesta possua. Sen lisäksi leluvalikoimaa täytyi hieman laajentaa, kun ne raatolelut ovat meilläkin todettu ihan huipuiksi leluiksi! Koirilla on paitsi hauskaa niiden kanssa, niin ne eivät myöskään ole vieläkään nyhtäneet yhtäkään raatoa täysin rikki. Vanhin noista leluista on reilu vuosi sitten ostettu eikä sitä ole tarvinnut paikata kertaakaan, kun taas täytetyt pehmolelut täytyy vuoden aikana paikata lukemattomia kertoja ja lopulta heittää roskiin.
Tässä nämä poikien karvaiset adoptiolapset! Vasemmalta oikealle mennään aikajärjestyksessä. Vaalein raato on ostettu Kittilän markkinoilta viime vuoden heinäkuussa, ruskean nappasin mukaan samalla reissulla muistaakseni Sodankylän Säästökuopasta kun ensimmäinen raato osoittautui niin ihanaksi leluksi. Kaksi jälkimmäistä onkin sitten näyttelyviikonlopulta. Pantteri eroaa näistä muista sisällöltään, sillä se rapisee kovasti. Rokki ei oikein pidä tästä rapisevasta lelusta ja itseasiassa näyttää hieman jopa kammoavan sitä, mutta Akusta on hauska riepotella sitä. Ilmeisesti raatoa on kivempi mussuttaa ja kirputtaa kun se on karvainen, joten uusi valkoinen lelu on kulkenut kummankin koiran suussa. Näistä ehdoton ykkönen on kuitenkin tuo eka, josta meinaa välillä tulla jopa tappelu. En tiedä mikä siinä on niin fantastisen ihanaa muihin verrattuna, mutta hyvä kun kelpaa!
Surkun poissaolo saattoi kuitenkin hieman rentouttaa tilannetta, vaikka vieläkään Dronttia ei otettu avosylin vastaan. Etenkin Rokki oli väsynyt ja kärttyinen pienen vieraan tungettelusta omassa kodissa, mutta Kempeleessä vanhempiemme luona Rokki antoi Drontin jopa pyllähtää viereen nukkumaan ja ne melkein löivät leikiksi! Välimatkaa kahden toisiaan leikkiin yllyttävän koiran välillä oli metri, mutta jopa Rokki haastoi ja härnäsi Dronttia hetken aikaa hippaan. Drontti oli ajatukseen sen verran ihastunut ja juoksentelun alkaessa oli luonnollisesti vinttikoirana niskan päällä, jolloin Rokilta loppui kärsivällisyys ja leikki loppui lyhyeen. Siitä huolimatta oli mukava nähdä, että Rokki viitsi edes lämmitellä noiden kahden suhdetta eikä vain kärtynnyt koko aikaa. Aku sen sijaan suhtautui vieraaseen edelleen melko välinpitämättömästi, vaikka rupesikin urisemaan, mikäli nuorempi roikkui liikaa lahkeessa eikä tajunnut pitää välimatkaa pappaan.
Drontti suoritui näyttelyviikonlopusta erinomaisesti. Sunnuntaina poika sijoittui paras uros -kehässä ja sai myös varasertin. Omaa jaksamista verottaa välillä melko ikävästi tämä raskauden loppuvaihe, joten sen kummemmin emme näyttelyalueella oikeastaan kierrelleet. Lauantaina leiriydyimme retkijakkaran kera kehän laidalle ja pois lähtiessämme kävimme nopeasti katsastamassa myyntikojut, mutta sunnuntaina jaksoimme sentään käväistä huokailemassa salukien kehän laidalla, kun kehät olivat melko lähekkäin. Onneksi italianvinttikoirien kehän jälkeen oli vuorossa espanjanvinttikoirat ja sloughit, joten jäimme kehän jälkeen vielä hetkeksi ihastelemaan niitä. Vielä joskus löytyy tästäkin huushollista niitä salukeja ja slougheja... Kiinanharjakoirien kehää en jaksanut edes käydä katsomassa, vaikka sunnuntaina olikin aluksi tarkoitus käydä pyörähtämässä kehän laidalla. Viikonloppu kuitenkin verotti voimia sen verran, että eilisen erittäin väsyneen ja saamattoman päivän perusteella sanoisin, että sen kehän skippaaminen taisi olla ihan hyvä idea.
Myyntikojuista nappasin kuitenkin meidänkin pojille tuliaisia. Pojat saivat kaksi herkkupussia, joista toisesta löytyy kanaa ja toisesta possua. Sen lisäksi leluvalikoimaa täytyi hieman laajentaa, kun ne raatolelut ovat meilläkin todettu ihan huipuiksi leluiksi! Koirilla on paitsi hauskaa niiden kanssa, niin ne eivät myöskään ole vieläkään nyhtäneet yhtäkään raatoa täysin rikki. Vanhin noista leluista on reilu vuosi sitten ostettu eikä sitä ole tarvinnut paikata kertaakaan, kun taas täytetyt pehmolelut täytyy vuoden aikana paikata lukemattomia kertoja ja lopulta heittää roskiin.
Tässä nämä poikien karvaiset adoptiolapset! Vasemmalta oikealle mennään aikajärjestyksessä. Vaalein raato on ostettu Kittilän markkinoilta viime vuoden heinäkuussa, ruskean nappasin mukaan samalla reissulla muistaakseni Sodankylän Säästökuopasta kun ensimmäinen raato osoittautui niin ihanaksi leluksi. Kaksi jälkimmäistä onkin sitten näyttelyviikonlopulta. Pantteri eroaa näistä muista sisällöltään, sillä se rapisee kovasti. Rokki ei oikein pidä tästä rapisevasta lelusta ja itseasiassa näyttää hieman jopa kammoavan sitä, mutta Akusta on hauska riepotella sitä. Ilmeisesti raatoa on kivempi mussuttaa ja kirputtaa kun se on karvainen, joten uusi valkoinen lelu on kulkenut kummankin koiran suussa. Näistä ehdoton ykkönen on kuitenkin tuo eka, josta meinaa välillä tulla jopa tappelu. En tiedä mikä siinä on niin fantastisen ihanaa muihin verrattuna, mutta hyvä kun kelpaa!
lauantai 4. heinäkuuta 2015
Kissojen pesä ja koirien lenkkikaveri
Uusi vauvan tuloon liittyvä tarvike on seissyt nyt reilun viikon paikoillaan, jotta eläimet ovat saaneet siihen rauhassa tutustua. Kuten arvata saattaa, kissat ovat tutustuneet rattaisiin samalla innolla kuin pinnasänkyynkin: ai kiva, uusi pesä meille!
Sen verran huonoja ja epäjohdonmukaisia omistajia olimme taas, että ensinhän kissojen päähänpitosta piti ottaa kuva, ennen kuin ne saattoi hätistellä tiehensä. Pinnasängyn tapaan myös rattaat on tarkoitus kuitenkin pitää kissavapaana alueena. Milla oppi jättämään vaunut rauhaan paljon nopeammin kuin pinnasängyn, vaikka muutaman kerran sen joutuikin nostamaan muualle nukkumaan. Yritin myös peittää vaunuja sadesuojalla, jotta ne eivät olisi niin houkuttelevat kissan mieleen - ja tein niistä vahingossa entistä ihanammat. Kunhan tarpeeksi sinnikkäästi yritti, niin kumpikin löysi sadesuojasta reiän, jonka ansiosta vaunut olivat suojaisa pesäpaikka. Hirmu kivat siis!
Kun sadesuoja otettiin pois, viehätys rattaita kohtaan alkoi myös hävitä. En uskalla vielä kehua, että tytöt olisivat hylänneet ne kokonaan pesäpaikkana, mutta ainakaan hetkeen niitä ei ole yllätetty nukkumasta vaunuista.
Suunnitelmissa oli totutella poikia kulkemaan vaunujen vierellä ennen vauvan syntymää, kun opettelu olisi vielä helpompaa. Kahdestaan ja ilman vauvaa sekä koirien totuttaminen että itsekin vaunujen kanssa lenkkeilyyn tottuminen sujuikin leppoisasti. Pakko myöntää, että hieman oli silti pöljä fiilis työnnellä rattaita muiden iltalenkkeilijöiden seurassa, kun rattaiden kyydissä oli ainoastaan kamera :D Kivempi kuitenkin näin kuin rynnätä yksin ulos koirien, vauvan ja rattaiden kanssa kertaakaan testaamatta etukäteen!
Lyhyehkö testilenkki yllätti positiivisesti. Olin valmistautunut siihen, että pojat säntäilisivät vuoron perään rattaiden, toistensa ja taluttajan alle, mutta ne kulkivatkin melko fiksusti vaunujen vierellä. Aloitimme lenkin niin, että toinen työnsi vaunuja ja koirat olivat toisella, kunnes annoin Akun isännälle rattaiden viereen ja lopulta Rokinkin. Ei juurikaan ongelmia! Rokilla oli tosin välillä vauhti päällä ja se hivuttautui monta kertaa vetämään, mutta pojat eivät arastelleet vaunuja lainkaan vaan kulkivat reippaasti vierellä. Taluttajalla on tietenkin vielä opettelemista siihen, että remmit pysyvät hyvin hallinnassa. Kummaltakin se sujui jo nyt tarpeeksi hyvin, jotta vaaratilanteita ei ainakaan pitäisi tulla.
Talomme hissi oli hieman ahdas kahdelle ihmiselle, kahdelle koiralle ja vaunuille, mutta kyllä sinnekin mahtui hyvässä sovussa. Tästä on hyvä jatkaa!
Sen verran huonoja ja epäjohdonmukaisia omistajia olimme taas, että ensinhän kissojen päähänpitosta piti ottaa kuva, ennen kuin ne saattoi hätistellä tiehensä. Pinnasängyn tapaan myös rattaat on tarkoitus kuitenkin pitää kissavapaana alueena. Milla oppi jättämään vaunut rauhaan paljon nopeammin kuin pinnasängyn, vaikka muutaman kerran sen joutuikin nostamaan muualle nukkumaan. Yritin myös peittää vaunuja sadesuojalla, jotta ne eivät olisi niin houkuttelevat kissan mieleen - ja tein niistä vahingossa entistä ihanammat. Kunhan tarpeeksi sinnikkäästi yritti, niin kumpikin löysi sadesuojasta reiän, jonka ansiosta vaunut olivat suojaisa pesäpaikka. Hirmu kivat siis!
Kun sadesuoja otettiin pois, viehätys rattaita kohtaan alkoi myös hävitä. En uskalla vielä kehua, että tytöt olisivat hylänneet ne kokonaan pesäpaikkana, mutta ainakaan hetkeen niitä ei ole yllätetty nukkumasta vaunuista.
Suunnitelmissa oli totutella poikia kulkemaan vaunujen vierellä ennen vauvan syntymää, kun opettelu olisi vielä helpompaa. Kahdestaan ja ilman vauvaa sekä koirien totuttaminen että itsekin vaunujen kanssa lenkkeilyyn tottuminen sujuikin leppoisasti. Pakko myöntää, että hieman oli silti pöljä fiilis työnnellä rattaita muiden iltalenkkeilijöiden seurassa, kun rattaiden kyydissä oli ainoastaan kamera :D Kivempi kuitenkin näin kuin rynnätä yksin ulos koirien, vauvan ja rattaiden kanssa kertaakaan testaamatta etukäteen!
Lyhyehkö testilenkki yllätti positiivisesti. Olin valmistautunut siihen, että pojat säntäilisivät vuoron perään rattaiden, toistensa ja taluttajan alle, mutta ne kulkivatkin melko fiksusti vaunujen vierellä. Aloitimme lenkin niin, että toinen työnsi vaunuja ja koirat olivat toisella, kunnes annoin Akun isännälle rattaiden viereen ja lopulta Rokinkin. Ei juurikaan ongelmia! Rokilla oli tosin välillä vauhti päällä ja se hivuttautui monta kertaa vetämään, mutta pojat eivät arastelleet vaunuja lainkaan vaan kulkivat reippaasti vierellä. Taluttajalla on tietenkin vielä opettelemista siihen, että remmit pysyvät hyvin hallinnassa. Kummaltakin se sujui jo nyt tarpeeksi hyvin, jotta vaaratilanteita ei ainakaan pitäisi tulla.
Talomme hissi oli hieman ahdas kahdelle ihmiselle, kahdelle koiralle ja vaunuille, mutta kyllä sinnekin mahtui hyvässä sovussa. Tästä on hyvä jatkaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)